Nyt annan teille aika hankalan tehtävän... Meillä kävi hiljattain suuri vesivahinko vanhempieni talossa ja sen seurauksena monet minulle ja pikkuveljelleni…

Kysytty

Hei!

Nyt annan teille aika hankalan tehtävän... Meillä kävi hiljattain suuri vesivahinko vanhempieni talossa ja sen seurauksena monet minulle ja pikkuveljelleni rakkaat tavarat, kirjat ja muistot jouduttiin heittämään suoraan roskalavalle.

Olen itse syntynyt vuonna 1992 ja pikkuveljeni vuonna 1996. Koitan tällä hetkellä muistin varassa koota listaa kirjoista, joita meillä tuhoutuneissa laatikoissa mahdollisesti oli, ja tähän tarvitsisin teidän apuanne.

Meillä oli varastossa useampi lasten kuvakirja vuosilta 1992-99. Näistä yhden onnistuin paikantamaan antikvariaatista äskettäin: Peikkopojan kuuluva kohahdus (1994). Meiltä löytyi useampi muukin pienikokoinen kuvakirja ("vihko"), mutta niiden nimiä tai aiheita en vain saa mieleeni.

Tiedän, että tämä on erittäin laaja ja hankala tehtävä, mutta koitan antaa mahdollisimman paljon tietoja, mitä pystyn ulkomuistista kaivamaan. Erityisesti kaipaisin apua kolmen kirjan kanssa. Näistä ensimmäinen on viiden kovakantisen (valkoisen) kirjan sarja, josta itse muistan vain yhden kirjan kunnolla. Se kertoi kissasta, joka vieraili eri naapureiden luona eri päivinä. Jokainen naapuri piti kissaa omanaan, vaikka se katosi aina pitkiksi ajoiksi muualle. Toiset naapurit olivat pitkiä ja hoikkia ja antoivat kissalle pienen määrän ruokaa. Toiset naapurit antoivat aina niin suuren määrän ruokaa, ettei kissa jaksanut syödä. Tämä kirjakokoelma on todennäköisesti alunperin ulkomaista perua.

Toinen kirja on muistaakseni alunperin brittikirjailijan teos, joka kertoo oravasta. Kirjassa on äitini muistin mukaan kaunis kuvitus ja vaalenvihreä kansi. Tämä kirja on mahdollisesti vuoden 1992 kieppeiltä, sillä muistan äitini lukeneen sitä minulle, ennen kuin itse osasin lukea.

Jos osaisitte auttaa minua näissä, olisin todella kiitollinen.

Suuren suuret kiitokset etukäteen ja aurinkoista loppukesää!

Ystävällisin terveisin,
Greta Hartikainen

Vastaus

Vastattu

Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannasta: https://lki.verkkokirjasto.fi/ löytyi kuvaustasi vastaava kirja: Tim Healeyn "Kahden kodin kissa". Se kuuluu "Pikkuväen lukemisto" -nimiseen sarjaan, jonka muut kirjat ovat: Hissu Hiirulaisen taikavärit, Plip plop ja räiskis, Minna laittaa järjestykseen ja Nalle Herkkusuun lomapäivä. Kirjojen kannet ovat taustaväriltään valkoiset. Sarjan kotelo on ollut punainen ja siinä nimekkeenä: "Pikkuväen lukemisto : Opi peruskäsitteet hauskalla tavalla! Viisi iloista tarinaa 2-7 -vuotiaille". Teoksen ISBN: 9515842034 ja kustantaja: Valitut Palat. 

Asiasanalla "oravat" Onnetista löytyi 1997 julkaistu Melody Carlsonin kirjoittama "Tupsu : satu pelokkaasta oravasta". Teoksen kuvauksessa mainitaan: "Alexander Reichsteinin upea kuvitus." Ehkä tämä voisi olla etsimäsi teos. 

Onnet-tietokantaa pääsee itse selailemaan yllä olevasta linkistä. Sinne on tallennettu yli 80% Suomessa ilmestyneestä lasten ja nuorten kaunokirjallisuudesta. Toivottavasti löydät lapsuutesi aarteita sieltä.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kaunis kuvitus ja oravia lötyy myös Kazuo Iwamuron kuvakirjoista, esim. Käpymetsässä punertaa. Tekijä ei kuitenkaan ole brittiläinen.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.