Onko euraasialaisiin näätäeläimiin kuuluva soopeli kuulunut Suomen lajistoon?

Toisaaltä vanhan Egilin kertomuksen mukaan Thorolf Kveldulfsson ryöstöjoukkoineen oli lähtenyt auttamaan kuningas Faravidia kainulaisten alueella ryösteleviä kirjaleja (karjalaisia) vastaan. Thorolfille luvattiin ryöstösaaliista yhtä suuri osa kuin Faravid itse sai ja jokaiselle Thorolfin miehelle kahden kainulaisen osa. Kuningas sai kolmasosan saalista ja lisäksi kaikki majavannahat, soopelinnahat ja näädännahat.

Karjalaisten alueella siis saatiin saaliiksi soopelinnahkoja, eli soopelin levinneisyys on hyvinkin saattanut olla olla oletettua laajempi.

Lähteet:
Egil's Saga: https://sagadb.org/egils_saga.en
Väinö Voionmaa, Suomalaisia keskiajan tutkimuksia: https://www.gutenberg.org/files/59871/59871-8.txt

Olaus Magnus (1490-1557) kertoi teoksessaan Historia om de nordiska folken (7. kirja 1. luku), ( https://libris.kb.se/bib/18150756 ) miten soopelia metsästettiin aikoinaan tylpillä nuolilla:
Hos de nordiska folken finner man, som bilden här ofvan antyder,bågar ,armborst och pilar i bruk, och det gifves knappt någon inbyggare i dessa länder som ej är försedd med slika vapen ,såväl för att värja sig mot fienders angrepp som för att för jaga skadliga vilddjur ,hvarhelst de möta ,såsom den förskräckliga björnen och vargen ,till hvilkas bekämpande man tillverkar breda pilar ,skarpa som rakknifvar ,för att kunna genomtränga deras täthåriga pälsar. Likaså trubbiga träpilar för att döda mård ,sobel och ekorre ;klufna för att fånga skogsfågel ;uddhvassa till jakt på sjöfågel ,för att genomborra den hårda fjäderbeklädnaden ,åter andra för att nedlägga älg eller vildåsna ,järf ,räf och dylika vilddjur .Om dessa och de dem liknande pilar ,som afskjuta sej medelst armborst ,utan med begagnande af omböjda träd ,skall emeller tidvidare ordas längre fram vid skildringen af jakten på de olika djuren.”

Sveriges Radio ja SVT haastatteli hiljattain (2021) arkeologi Agneta Arnesson-Westerdahlia joika mainitsi että viikingit rikastuivat myymäällä pohjoismaisia eläinten turkkeja, esim. soopelin turkkeja, jotka päätyivät jopa Bagdadiin: "– Pälsskinn från djur som samer jagade, t.ex. svarträv och mårddjuret sobel, som fanns här då, och bäver, var oerhört eftertraktade i kalifatet, i Bagdad och i Konstantinopel. Så pälsskinn som fanns i norra Skandinavien var högstatusvaror där, berättar Agneta Arnesson-Westerdahl som är utbildad arkeolog och osteolog."
Lähteet:
https://www.svt.se/nyheter/sapmi/vikingarna-blev-rika-av-handel-med-exk…
https://sverigesradio.se/artikel/vikingarna-blev-rika-av-handel-med-exk…

Teoksessa Mammals of eastern Europe and northern Asia/ U.S.S.R. and adjacent countries : Vol. 2 Carnivora (Fissipeda) Ognev, Sergej Ivanovič (1931, englantilainen käännös, 1962, Israel Program for Scientific Translations, Jerusalem) (sivut 421-422) todetaan että vanhoissa lähteissä kerrotaan soopelin esiintymisestä Lapissa ja myös nykyisen Suomen lähialueilla. Siinä kirjoitetaan seuraavasti: "In the remote past the sable was not a typical inhabitant of Siberia. There are indications that it occurs in the northwest part of former European Russia and Finland. Thus, Georgi (1800) reports that the sable occurred in the 18th century in Lapland and near Kola. Deller (1835) reports that as early as 1834, 14 sables were killed in Arkangel'sk Province (Kem' County). It is difficult to confirm these reports, but it may be noted that according to Academician Ber, the sable was found on only a few tributaries of the Pechora River, as long ago as the 17th century, at the time of Isaak Maas. Even Gerbershtein (1587) reported that this valuable fur animal ranged beyond the Pechora in the easternmost corner of Dvina Territory. In view of these data, the report of Rzhachinskii that the sable was found in Lithuania in the 16th century appears quite improbable, not to mention that a white albino sable was captured in 1548".
On siis selvää että harvinaisista historiallisista lähteistä ilmenee että soopeleita on raportoitu jopa läntiseltä, suhteellisen eteläiseltä Liettuan alueelta, eli nykyisen Suomen eteläpuolelta, mutta Ognev ei jostain syystä uskonut näitä vanhempia raportteja. Toisaalta, jos paikallinen Liettuan kanta oli jo pieni/uhanalainen ja kaupallisesti merkitön niin siitä ei välttämättä raportoitu paljonkaan noina aikoina. Kirjassa todetaan toisaalta useassa kohdassa että soopelit ovat kadonnet monelta alueelta erittäin nopeasti metsästyspaineen ollessa kova.

Ognev jatkaa "Quite authentic reports of the former range of the sable in the north-eastern parts of the U.S.S.R. are to hand. * According to reports of Arab writers, these animals were obtained in the Burtas country, i.e. , in the land of the Mordvinians: the Ugrians and Samoyeds were famous for them. From the history of Russia we know that the son of Prince Dmitrii Donskoi occupied the Novgorod countries along the Dvina not only because of the Kama silver but also for the various types of fur, of which sable was the most valuable." *: Ognev viittaa J. Stukenbergin kokoamaan materiaaliin ("St. Petersbug Zeitung", 1852, No. 105), soopeleiden esiintymisestä Uralin euroopanpuoleisilla alueilla.
Ognev jatkaa "There is no doubt whatsoever that sables existed very recently throughout the Dvina and Pechora territories. Numerous undisputed facts speak positively in favor of the fact that not more than 200 years ago they ranged throughout Perm Province, as well as the eastern parts of the Vologda, Arkhangel'sk and perhaps Vyatka provinces. "
Arkangeli sijaitsee sekin suhteellisen lähellä Suomea.
Kiinnostavaa on myös että Ognev mainitsee että näätä on yleistynyt soopelikannan taantuessa. "In his excellent monograph on the sable, summarizing the contemporary distribution in the Urals, L.P. Sabaneev wrote: "Not less than 300 sables (up to 1,000 or more in the 50's) ranged throughout northeast Perm Province, and are to be found even today. The marten, which was unknown until recently, began recently to replace the sable. Since then the sable trade on the Urals has gradually slackened and towards the beginning of the 20th century sables remained only in limited numbers on the western slopes of the Urals in the upper reaches of the Shchugor, Laga, Ilych and Pechora rivers."
Sivulla 423 mainitaan että Petšora-joella zooloogisella tutkimusmatkalla 1925 käynyt A.F. Chirkova kertoi että soopeleita esiintyi: “"The sable is common in the mountainous forests of the Urals in the upper reaches of Ilych River. According to reports by local inhabitants, hunters go there early to hunt sables. It occurs near Sablya mountains. In addition, during recent years, as hunting declined during the Revolution, sables began to penetrate farther westward; in the winter of 1924-1925 sables were even killed along the left bank of the Pechora near Shchugora village (64° N. Lat.)”". Samalla sivulla mainitaan, metsästyspaineen merkityksen lisäksi, biotoopin muutoksen merkitys kun kirjassa kerrotaan kuinka metsän muuttuminen Tšeljabinskin alueella vaikutti sekin soopelin esiintymiseen: "In this region the former pine forests were completely replaced by birch forests which radically altered the general appearance of the country. This replacement of coniferous species by deciduous forests is considered by L.P. Sabaneev to be one of the main reasons for the disappearance of the sable from the more southerly regions of West Siberia which it previously inhabited."

Birger Steckzén taas kirjoitti kirjassan "Birkarlar och Lappar : En studie i birkarleväsendets, lappbefolkningens och skinnhandelns historia" (1964), Almqvist & Wiksell (kirja löytyy esim. Kansalliskirjastosta), s. 136 näin: "Från sin skinnanskaffning ägde Novgorod i norr och nordost ett väldigt "Hinterland”, varifrån skinnen hämtades. De stora skogarna och de många vattendragen från Karelen i väster till floden Ob i öster voro rika på sobel, bäver, mård, lo, hermelin m.m.; Före 1200-telets ingång torde beskattningen av det vilda hållit sig inom måttliga gränser." Kirja löytyy esim. Kansalliskirjastosta.

Tämän voi tulkita niin että soopeleita esiintyi Karjalassa ennen vanhaan ja sitä mahdollisuutta ei selvästi voida poissulkea.

Kirjassa mainitaan myös että tuottava turkiksien tukkukauppa Kievissä kuihtui 1100-luvun loppupuolella ja syyksi mainitaan mm. riistakantojen hupeneminen ja samalla väheni turkiksien vienti pohjoismaista sinne. Tataarien/Mongolien invaasion ja Kievin kaupan kuihtumisen myötä Novgorodin merkitys kasvoi ja 1300-1400 luvulla Novgorod oli Steckzénin mukaan Euroopan turkiskauppakeskus. Novgorodin vilkkaan turkiskaupan myötä 1200-luvulla turkiseläinten metsästyspaine ja hyväksikäyttö kasvoi jälleen myös luoteessa ja näin Skandinavian alueellakin.
On syytä myös harkita jos ja miten esim. muidenkin eläinten, esim. oravien, turkispyynti vaikutti petoeläinten kantoihin kun saaliseläinten suhteen tuli kilpailua metsästäjien kanssa. Oravat ovat soopeleille tärkeä osa ruuasta. Myös metsän käyttö ja muuttuminen, maastopalot, mahdolliset sairaudet yms. faktorit ovat periaatteessa voineet vaikuttaa paikallisiin eläinkantoihin. Ekologiset kaskadivaikutukset ovat vaikeasti hahmotettavissa nykyäänkin.
On myös syytä epäillä että erittäin arvokkaita soopeleita ei noina aikoina metsästetty kestävän käytön mukaisesti ja kilpailu turkiksista ja hyvistä pyyntipaikoista oli kova, eikä niistä juuri kerrottu kaikille - ehkä ei edes kartoittajille.
Soopeliin viittavien paikannimien vähyys vanhoissa kartoissa voi myös johtua siitä että laji oli jo erittäin harvinainen (vrt. liito-orava nykyisen Suomen alueella) tai se että eläinten kadotessa niihin viittaavat paikannimet muuttuivat ajan ja kirjoituskielen muuttumisen myötä.
Steckzén kertookin kirjassaan näin käyneen aikoineen majavaan viittaavien nimien suhteen majavien kadotessa alueelta; Esim. (s.176-177) nykyään kylä nimeltä Björktjära, Bollnäsin lähellä, on muuttanut nimeään historian kuluessa: Biwrtierne (1535), Biörtiär(ne) (1542), Biörtiär (1543), Biörtiära (1631), jne. ja nyt kylä on siis nimeltään Björktjära. Nykyaikaisella nimellä ei siis näytä olevan yhtään yhteyttä vanhaan nimeen, jossa käytettiin majavaan viittaavaa liitettä (bjur tai biör).
Steckzén kertoo (s. 160) että: "Många bjurnamn har fallit i glömska sedan den sista bävern lämnat trakten. I andra fall har ett björ-namn transponerats till prefixen björn- och björk därför att björ-namnet, sedan bävernamnet funnit burskap, tedde sig främmande, medan däremot björn och björk voro livslevande, gripbara begrepp". Eli majavaan (eräältä vanhalta ruotsalaiselta nimitykseltään bjur) hävittyä alueelta siihen viittaavaa paikannimet ovat ajan kuluessa vaihtuneet/muuttuneet esim. viittaamaan karhua (björn) tai koivua (björk). Nykyisen Ruotsin alueella euroopanmajava siis tapettiin sukupuuttoon kokonaan syrjäisiltäkin alueilta 1871 ja palautusistutukset aloitettiin 1920 ( https://www.nrm.se/faktaomnaturenochrymden/djur/daggdjur/gnagare/baver… ).
Kirjalliset lähteet jotka viittaavat nokinäädän, eli soopelin, esiintymiseen Suomen alueella ja Karjalan alueella ovat hyvin vanhoja, joten soopeliin viittaavat mahdolliset paikannimetkin ovat voineet kadota tai muuttua - jos niitä koskaan edes on dokumentoitu.
Arkeologiset, hyvin säilyneet luunäytteet olisivat hyviä todisteita, mutta ne ovat käsittääkseni suhteellisen harvinaisia esim. vesikkojenkin suhteen joita on kieltämättä esiintynyt ja myös aikoinaan metsästetty Suomessa.
Aikaisin lähde soopeleista Karjalassa jonka olen tähän mennessä löytänyt on se ennen mainittu vanha Egilin tarina/saaga. Huomioitavaa on että tiedossani ei ole yhtään yhtä vanhaa lähdetietoa joka päinvastoin suorastaan kieltäisi soopeleiden esiintymisen alueella. Jos ottaa huomioon nämä lähteet niin soopelia ei ainakaan voida luokitella ns. vieraslajiksi Suomessa.