Miten ennenvanhaan, 1600-1700 luvulla välitettiin uutisia Suomessa? Kerrottiinko uutisia jumalanpalvelusten yhteydessä? Ihmisethän suureksi osaksi oli…

Kysytty
21.5.2019

Miten ennenvanhaan, 1600-1700 luvulla välitettiin uutisia Suomessa? Kerrottiinko uutisia jumalanpalvelusten yhteydessä? Ihmisethän suureksi osaksi oli lukutaitoisia kinkerien ansiosta, mutta ei ollut sanomalehtiä. Oliko sen ajan suomalaisilla ihmisillä käsitystä esim. Euroopan maista, hallitsijoista, ym. muuten kuin sotien kautta?

Vastaus

Vastattu
24.5.2019
Päivitetty
29.5.2019

Suomen historian pikkujättiläisen mukaan tieto välitettiin suusta korvaan, eikä tietoon voinut useinkaan luottaa. Tärkeä tiedonjulkistamispaikka oli saarnastuoli, josta luettiin mm. annetut asetukset.

Jouko Vahtolan teoksen Suomen historia : kivikaudesta 2000-luvulle artikkelissa "Kirkko keskellä elämää" kerrotaan jumalanpalveluksen pääkohdan olleen saarna, jonka jälkeen luettiin tärkeät julistukset ja ilmoitukset.

Jukka Kortin kirjassa Mediahistoria kirjoitetaan arkkiveisuista, jotka yleistyivät 1600-luvulla. Arkkiveisut olivat tärkeä suullisen ja kirjallisen viestinnän välimuoto.

Lukutaito perustuikin pitkälti kirkoissa annettuun opetukseen https://kynallakyntajat.finlit.fi/kyn%C3%A4ll%C3%A4-kynt%C3%A4j%C3%A4t-…

Ripillepääsy oli yhteydessä kristinopin hallintaan ja lukutaitoa testattiin kinkereillä https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Kinkerit

Ensimmäinen Ruotsi-Suomen lehti, Ordinari Post-Tijdender aloitti Tukholmassa vuonna 1645. Se välitti lähinnä sotauutisia.

Jyväskylän yliopiston artikkelisarjassa Tiedonvälitys sivistysmissiosta uutisiin kerrotaan Oma maan uutisvälityksestä https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/52469/1/holmilaetaltiedon…

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?