Otsikko
Miksi niin monet vankeustuomion saaneet Suomessa autonomian ajalla anoivat tuomion muuttamista, pääsyksi Siperiaan 1800 luvulla. Poistuiko tuomio, kun he…

Kysytty

Miksi niin monet vankeustuomion saaneet Suomessa autonomian ajalla anoivat tuomion muuttamista, pääsyksi Siperiaan 1800 luvulla. Poistuiko tuomio, kun he pääsivät siirtolaisiksi? Pääsivätkö he takaisin Suomeen, jonkin ajan kuluttua? Lyhyet, pitkät tuomiot. Olivatko Suomen vankilaolosuhteet niin kurjat? Mihin oloihin he joutuivat?

Vastaus

Vastattu

Siperiaan lähdettiin esim. kuolemantuomion sijasta. Osa vangeista kuoli jo matkalla Siperiaan, jotkut onnistuivat pakenemaan. 1900-luvun alussa nousi esille karkotettujen armahtaminen, mutta niin ei tapahtunut. Miikka Vuorelan väitöskirjan mukaan (s. 192) kukaan ei palannut Suomeen. Tarkemmin tietoa aihepiiristä saa esimerkiksi teoksista: 

1) Alpo Juntunen (1983): Suomalaisten karkottaminen Siperiaan autonomian aikana ja karkotetut Siperiassa

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/178224/A-10-ISBN-951-9266-2… 

2) Miikka Vuorela (2021): Autonomian ajan rikos ja rangaistus oikeustilaston valossa : tutkimus rikollisuuden ja rangaistuskäytännön kehityksestä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vuosina 1809–1917

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/324465/vuorela_miikka_… 

 

 

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Eikös Matti Haapoja karannut Siperian leiriltään ja palannut Suomeen, missä teki vielä yhden murhan 1890?

Tuleva presidentti Svinhufvud oli myös tuomittuna Siperiassa pari vuotta, mutta ei siis kuolemantuomion muutoksen vuoksi.

Hei löysin Vertimus12. Blogspot.com 2022 löytyy suomeen palannut ja armahdettu nainen. Uusi Suometar 30.9.1888 nro 229 sivu 3 ja mies Sanomia Turusta 17.10.1889 nro 243 sivu 2 sekä mies 30.10.1865 nro 252 sivu 2

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.