Mikä on Emilia Sofia nimen merkitys/ tarkoitus/alkuperä? ja kuinka päivä 14.7.2012 kirjoitetaan latinaksi? Kiitos.

Kysytty
22.1.2012

Hei mikä on Emilia Sofia nimen merkitys/ tarkoitus/alkuperä?
ja kuinka päivä 14.7.2012 kirjoitetaan latinaksi?
Kiitos.

Vastaus

Vastattu
23.1.2012
Päivitetty
23.1.2012

Emilia on peräisin muinaisroomalaisesta Aemilius-ylimyssuvun nimestä. Sen miespuolisia vastineita ovat Emil, Eemil ja Eemeli. Emilia yleistyi 1700-luvulta lähtien ympäri Eurooppaa. Suomenkieliseen almanakkaan nimi tuli vuonna 1851 muodossa Emelia, mutta jo seuraavana vuonna se muutettiin Emiliaksi.

Sofia on kreikkalaisperäinen nimi, joka tulee kreikan viisautta merkitsevästä sanasta sopheia. Nimeä on kantanut kolme varhaiskristillistä marttyyriä. Tunnetuin heistä on italialainen ylhäisönainen ja leski, jonka tyttäret Pistis (usko), Elpis (toivo) ja Agape (rakkaus) surmattiin julmasti ja joka koki itsekin marttyyrikuoleman. Suomalaisessa almanakassa nimi Sofia (välillä myös muoto Sophia) on ollut 1700- luvun alusta saakka.
Suomessa nimi yleistyi 1700-luvun jälkipuoliskolla, jolloin sen käyttöä lisäsi osaltaan Kustaa III:n puoliso Sofia Magdalena.

Nimien selitykset ovat kirjasta Saarikalle Anne: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön (Gummerus 2007).

Mikäli tarkoitit päivämääräkysymykselläsi päivämäärän kirjoittamista roomalaisin numeroin, kirjoitetaan 14.7.2012 roomalaisittain XIV VII MMXII.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.