Mikä elokuva? Nyt on aika vaikea kysymys. Melko vanha elokuva, arvelen että tehty 1970-luvulta, ei ainakaan 1980-luvun alkua myöhemmin. Todennäköisesti…

Kysytty

Mikä elokuva?

Nyt on aika vaikea kysymys.

Melko vanha elokuva, arvelen että tehty 1970-luvulta, ei ainakaan 1980-luvun alkua myöhemmin. Todennäköisesti yhdysvaltalainen elokuva, tyyli oli sellainen ja siinä puhuttiin englantia. Genreltään veijarikomedia. Ei kovin tunnettuja näyttelijöitä, mutta vanha huijari oli kyllä joku joka on nähty useammassakin elokuvassa.

Nuori mies koulutettiin teeskentelemään olevansa upporikas ja yhteiskunnan kermaa jotta hän pääsisi suihkuseurapiireihin.
Tyly rikas mies epäili häntä huijariksi ja haastoi hänet pelaamaan peliä nimeltään ”Overland” (en ole täysin varma pelin nimestä). Sitä pelattiin erityisellä pelikentällä, joita ei ollut kuin muutamalla upporikkaalla harrastajalla koko maailmassa. Pelissä oli keskiaikaisia elementtejä ja sääntöjen mukaan jäähylle jouduttiin inkvisition kidutuskammion näköiseksi sisutettuun tyrmään. Tämä oli se erikoinen juttu, jonka takia koko elokuva jäi mieleen.

Lopussa paljastui, että nuorta miestä avustanut vanhempi mies ja yksi upporikkaista vanhemmista miehistä olivat molemmat alun perin samanlaisia huijareita, joiden tunnuksena oli erityinen ele joka suoritettiin toisella jalalla.

Mistään ei ole löytynyt tätä. Olen hakenut IMDB:stä vaikka kuinka ja kysynyt elokuva-asiantuntijalta, hän intti että se oli joku 2000-luvun elokuva – ei todellakaan ole. Tästä olen täysin varma.

Vastaus

Vastattu

Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista elokuvaa, eikä tietokannoistakaan ollut apua. 

Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen elokuvan? Tietoja siitä voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.