Luin Antti Tuurin Wallenbergin. Wallenberg oli ammatiltaan lasimestari/saarnaaja. Pitivät seuroja, nykypäivänäkin lestadiolaiset pitävät seuroja. Kirjassa…

Kysytty
07.09.2008

Luin Antti Tuurin Wallenbergin. Wallenberg oli ammatiltaan lasimestari/saarnaaja. Pitivät seuroja, nykypäivänäkin lestadiolaiset pitävät seuroja. Kirjassa puhuttiin uskonlahkosta 1795. ( pelastuksen juntu, junnu)= mitä uskontoa tämä edustaisi 2000-luvulla?
- Illalla oli marssittu ja poljettu ( käärmeenpäätä littuun, murskattiin)= mitä tarkoittaa?

Mainittiin kättelyn jälkeen (immanuel)?

Vastaus

Vastattu
15.09.2008
Päivitetty
16.09.2008

1700-luvun lopulla Suomessa oli useita eri herätysliikkeitä ja Jaakko Wallenbergin lahko oli yksi näistä. Wallenbergin liike oli separatistinen, eli siinä ei yhteiskirkollisia toimituksia kunnioitettu kovinkaan suuresti: esim. kastetta, ehtoollista ja yhteisiä jumalanpalveluksia ei noudatettu. Jumalan palvelus oli enemmän "sisällistä", mystistä palvelusta. Jaakko Wallenbergin liike syntyi n. 1795/6 Härmässä, hän siirtyi Kauhavalle 1798, jossa perusti yhteisön, jonka profeetaksi itseään kutsui. Wallenberg uskoi mm. että omaisuus oli yhteistä, mutta hän joutui vaikeuksiin tämän yhteisen omaisuuden huvettua. Kirkolliset auktoriteetit eivät katsoneet myöskään hyvällä Wallenbergin oppia ja hänet tuomittiin vankeuteen. Hän kuoli jo samana vuonna 1798 Hämeenlinnan vankilassa.

Jaakko Wallenbegistä ja hänen opistaan löytyy tietoa ainakin näistä:
http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/6504/
http://suvut.genealogia.fi/sssry/oikeutta.htm

Jälkimmäisestä linkistä löytyy myös tämä tieto: "Wallenbergin seuroissa kävi käärmeenpäitä poikemassa mm. kappalaisen apulainen Samuel Biriing. Käärmeenpään polkeminen tarkoitti rytmikästä kävelyä piirissä musiikin tahdissa. Wallenberg kehoitti polkemaan ikäänkuin käärmeitä, ettei kävely olisi mennyt tanssimiseksi." - Tähän tietysti yhdistyi käärmeen raamatullinen merkitys.

Seurathan on nimitys, jota monet eri herätysliikkeet käyttävät kokoontumisista - lestadiolaisten lisäksi ainakin körttiläiset. Wallenbergin liikettä lienee kyllä aika vaikea verrata mihinkään nykyiseen uskontokuntaan tai uskonlahkoon.

Lisäksi Vartija-lehdestä löytyy mielenkiintoinen artikkeli vuodelta 1915, Kansanen Toivo: "Vasulaisuudesta" Kuortaneella 1800-luvulla, s.149-154. Siinä mainitaan, että Mäyryn kylässä Kuortaneella on vieläkin sivupolku, jolla on nimenä "uskon eli hengen juntu" ja juntu-sanan merkitykseksi annetaan polku. Nämä Wallenbergin oppia eteenpäin jatkaneet vasulaiset liikkuivat ilmeisesti hyvin salaa kokouksiinsa, ja siitä syystä liikuttiin sivupolkua. Myös kokoukset pidettiin ikkunat peitettyinä rakennusten yläkerroksissa, eikä ihme, koska niissä käytettiin mystilliseen kiihkoon "sisällisen elämän" virittäjäksi innostajana viinaa, laulua ja tanssia. Jotkut vasulaisia kuulustelleet kirkonmiehet olivat saaneet sellaistakin selville, että näissä tilaisuuksissa saattoi sattua "vahinkoja", vaikka vasulaiset sinänsä olivat hyvin pidättyväisiä "lihan asioissa". Kun vahinkoja viinan vaikutuksen alaisena sattui, ei ollut niinkään väliä, kenen kanssa vahingot tapahtuivat, koska avioliitto oli "ulkonainen laitos".

Nämä tarinat lienevät osin liioiteltuja, koska vasulaiset salasivat mahdollisimman tarkkaan toimensa vainojen pelossa. Vasulainen liikekin hiipui melko pian 1820-luvun jälkeen.

33 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?

Kommentit

Lisää uusi kommentti

Basic HTML without CKEditor

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Kuinka paljon on kuusi plus kolme?

Kirjoita numero kirjaimin.