Kuinka ilmastonlämpeneminen vaikuttaa tulivuorien aktiivisuuteen?

Kysytty
17.9.2019

Kuinka ilmaston lämpeneminen vaikuttaa tulivuorien aktiivisuuteen?

Vastaus

Vastattu
17.9.2019

Tulivuorten toiminnan taustalla on Maan pinnan alla toimiva mekanismi, joka ei ole millään merkittävällä tavalla riippuvainen ilmastosta tai sen muutoksista. Esimerkiksi Islannissa on tulivuoria jäätiköiden alla samaan aikaan kun tulivuoria löytyy tropiikista. Tulivuoria synnyttävät voimat ovat ilmastosta riippumattomia sekä kokoluokkansa takia että siksi, että ne sijaitsevat maankuoren sisäpuolella.

Sen sijaan tulivuorilla on vaikutusta ilmastoon. Jokaisen purkauksen yhteydessä ilmakehään tulee savukaasuja ja muita pienikokoisia hiukkasia, jotka pääsääntöisesti estävät auringonvalon normaalin pääsyn Maan pinnalle eli ne viilentävät ilmastoa. Erittäin suurten purkausten tiedetään aiheuttaneet vuosia kestäneitä kylmyysjaksoja, ennen kuin hiukkaset ovat sateiden mukana poistuneet ilmakehästä. Toisaalta purkauksissa voi ilmakehään tulla myös hiilidioksidia ja muita ns. kasvihuonekaasuja, jotka puolestaan lämmittävät ilmastoa.

Toinen merkittävä seuraus tulivuorenpurkauksista on ns. happosateiden lisääntyminen, kun ilmakehään purkautuva rikkidioksidi muuttuu rikkihapoksi, joka vähitellen sataa maan pinnalle ja happamoittaa vesiä ja maaperää. Happosateilla ei kuitenkin liene suurta merkitystä ilmaston lämpenemisen ja viilenemisen prosesseissa. Katso myös Wikipedian artikkeli.

Heikki Poroila

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?