Kirjastonhoitajat! Löytyisikö elokuvaa näillä tiedoilla? Tämä elokuva tuli televisiosta varmaankin joskus 90-luvulla, joten se lienee peräisin 80-90-luvulta…

Kysytty
29.6.2020

Hei kirjastonhoitajat!

Löytyisikö elokuvaa näillä tiedoilla? Tämä elokuva tuli televisiosta varmaankin joskus 90-luvulla, joten se lienee peräisin 80-90-luvulta. Elokuva kertoo kahdessa teini-ikäisestä sisaresta, jotka jäävät orvoiksi ja muuttavat epäsovinnaisen tätinsä luokse. Täti ei paljon perusta säännöllisestä päivärytmistä, siisteistä vaatteista , läksyistä tai muista vastaavista yleisesti hyväksyttyyn normistoon kuuluvista asioista. Nuorempi tytöistä, joka o hyvin säntillinen, inhoaa tädin luona asumista, kun taas vanhempi sisar, joka on epäkäytännöllinen haaveilija, rakastaa tätiä kovasti. Lopussa täti todetaan kelvottomaksi huoltajaksi. Nuorempi sisko siirtyy toiseen perheeseen, mutta vanhempi sisko ja täti lähtevät yhdessä jonnekin pois. Siihen elokuva muistaakseni päättyy. Tämä elokuva on jäänyt kaivelemaan mieltäni ja haluaisin nähdä sen uudelleen.

Vastaus

Vastattu
29.6.2020

Olisikohan kyseessä Sylvien talo (Housekeeping) vuodelta 1987? Elokuva perustuu Marilynne Robinsonin kirjaan, jonka juoni on juuri kuvatunlainen.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.