Jos opiskelee kirjastonhoitajaksi oppisopimuksella, niin onko silloin(kaan) tehtävä minkäänlaista opinnäytetyötä tai muuta vastavaa lopputyötä, vai valmistuuko ammattiin ihan vaan hyväksytysti suoritetuilla näytöillä sekä työharjoittelussa saadulla työkokemuksella?
Vastaus
Nykyisin useimmilla kirjastonhoitajilla on yliopisto- tai ammattikorkeakouluopintoja informaatiotutkimuksesta vähintään kirjastonhoitajan pätevyyteen vaadittava määrä. Oppisopimuksella ei suoraan kirjastonhoitajaksi pätevöidytä.
Laki yleisistä kirjastoista (29.12.2016/1492) sanoo, että "Yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä. Asiantuntijatehtävässä toimivalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, jollei tehtävän luonteesta muuta johdu.". Korkeakoulututkintoon kuuluu opinnäyte.
Kommentit
Suoritin 1998-1999 oppisopimuskoulutuksena kirjastovirkailijan kurssin Varsinais.Suomen väliaikaisessa kauppaoppilaitoksessa Luentoja oli Raisiossa keskimäärin muutaman viikon välein. Koska Hgin kaupungin oppisopimustoimisto vaati, että piti olla jo alan työpaikka, suoritin näytöt ja muut vastaavat työpaikassani, helsinkiläisessä erikoiskirjastossa. Opintoihin kuului jo sillä tasolla opinnäyte. Eräät työtoverini suorittivat jossain muussa kauppaoppilaitoksessa vastaavat. Ei ollut koskaan puhetta kirjallisesta opinnäytteestä enkä usko, että ao:t olisivat pystyneet sellaisesta suoriutumaan. Muuten kaikki kirjastoalaa koskevat opinnäytteet otettiin kirjaston kokoelmaan.
Kommentoi vastausta