Ihmisoikeusrikos nimeltä orjuus oli määritelty laissa tietyillä kriteereillä ennen...

Kysytty

Ihmisoikeusrikos nimeltä orjuus oli perimätiedon mukaan määritelty laissa tietyillä kriteereillä ennen vuotta 1992. Nyt orjuutta ei ole määritelty oikein mitenkään ja kiinnostaakin että mitä se laki tarkalleenottaen sanoi ennen kuin sitä muutettiin?

Vastaus

Vastattu

Hei, 

rikoslaki vuodelta 1889 sisälsi 25 luvun, joka koski rikoksia toisen vapautta vastaan. 

Siinä (1 §) todettiin näin: 

Joka väkivallalla, uhkauksella taikka kavaluudella ottaa toisen valtaansa, saattaaksensa hänet toisen maan sota- tahi meripalvelukseen, taikka orjuuteen tahi maaorjuuteen, taikka muuhun pakonalaiseen tilaan maan ulkopuolella, taikka avuttomuuteen hengenvaaralliseen paikkaan, tuomittakoon kuritushuoneesen vähintään neljäksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä kansalaisluottamuksensa menettäneeksi.

Joka on orjia kaupinnut tai kuljettanut, rangaistakoon vastasanotulla tavalla, ja siihen käytetty laiva menetettäköön.

Nykyisessä rikoslaissa puolestaan samassa luvussa on törkeää ihmiskauppaa koskeva pykälä 3 a § (9.7.2004/650), jonka mukaan ”törkeästä ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka alistaa toisen orjuuteen tai pitää toista orjuudessa, kuljettaa orjia tai käy kauppaa orjilla, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä.”

Eli siis rikoslaki tunnistaa edelleen orjuuden kaltaisen teon.

Todettakoon, että Suomi on jo vuonna 1926 saattanut voimaan orjuutta koskevan kansainvälisen yleissopimuksen. Lisäksi Suomi on allekirjoittanut orjuuden kieltävät YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, EU:n perusoikeuskirjan ja ihmiskaupan Euroopan neuvoston yleissopimuksen. 

Suomalaista lainsäädäntöä ohjaavat nämä kansainväliset sopimukset. 

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.