Haussa nimeltä unohtamani nuorten kirja, jonka olen lukenut joskus 2011-2016. Silloin kirja ei ollut muistaakseni kovin uusi, saattoi olla aikaväliltä 1980…

Kysytty

Haussa nimeltä unohtamani nuorten kirja, jonka olen lukenut joskus 2011-2016. Silloin kirja ei ollut muistaakseni kovin uusi, saattoi olla aikaväliltä 1980-2005. Kirjoitin kirjasta arvion, esseen muistaakseni yläkoulussa tai lukion ensimmäisellä luokalla. Asioita, joita muistan kirjasta:

- päähenkilö on teini-ikäinen poika
- vanhemmilla on parisuhteen haasteita - en muista riitelivätkö vai kuinka, mutta tämä oli iso teema kirjassa
- poika tykkää viedä isänsä kanssa autolla roskia, ja hän pitää biojätteiden hajusta, koska se muistuttaa häntä näistä hetkistä isän kanssa
- poika ihastuu tyttöön, jolla on koira
- eräänä päivänä koira kuolee ja poika syyttää tästä itseään, koska hän oli asettanut hammastahnatuubin huolimattomasti ennen tätä tapahtumaa (hän useinkin varmisti, ettei tuubi osoittanut kenenkään läheisensä suuntaan, jotta heille ei kävisi mitään pahaa)
- en ole varma onko tämä tästä vai muusta kirjasta: poika tykkää seurara äitinsä laittautumista ja välillä itsekin menee äitinsä meikkien äärelle kokeilemaan hänen huulipunaansa tmv.
- poika käy muistaakseni melko normaalisti koulussa, mutta ainakaan kovin monia kavereita hänellä ei siellä ole

ChatGPT ja lukemattomat googlettelut eivät ole tähän vieläkään vastausta tuoneet. Kiitos jo nyt avustanne, vaikka vastausta ei löytyisikään!

Vastaus

Vastattu

Emme valitettavasti ole löytäneet näihin tuntomerkkeihin sopivaa kirjaa. Ehkä joku tämän vastauksen lukijoista tunnistaa teoksen?

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.