Haluaisin tietää kirjailijan ja mistä kirjasta on oheinen teksti peräisin. Minulla on kopio sivuista 102 ja 103; Olen aina toivonut käkikelloa. Siis sellaista…

Kysytty
14.8.2014

Haluaisin tietää kirjailijan ja mistä kirjasta on oheinen teksti peräisin. Minulla on kopio sivuista 102 ja 103;

Olen aina toivonut käkikelloa. Siis sellaista kiemuraista saksalaista, jossa on kaikenlaisia kaiverruksia ja josta pieni lintu sukeltaa ulos kerran tunnissa ja kirjuu eksistentiaalisen käsityksensä elämästä. Niinpä sain sen parhaalta ystävältäni, joka sattuu olemaan myös vaimoni ja asuu samassa talossa kanssani. Asia hoituu yleensä niin, että hän ei oikein pidä siitä mitä annan hänelle joululahjaksi, joten päädyin lopulta antamaan hänelle jotakin mitä haluan itse kovasti, ja kun saan sen takaisin, olen hyvin kiitollinen. Hän saa ajatuksen minä lahjan. Tiedän, että se kuulostaa inhottavalta, mutt se on realistista ja käytännöllistä. ("Älkääkä ruvetko koppaviksi, aivan kuin ette itse koskaan harkitsisi samaa. Tiedän kyllä .)
No, halusin aidon, vanhanaikaisen käkikellon. Mutta ne maksavat omaisuuden. Myymälässä oli uusia, eritystarjouksessa, erittäin edulliseen hintaan. Niinpä ostin kellon. Pahvilaatikossa oli pientä pränttiä, jota en huomannut lukea: Tehty Etelä-Koreassa" ja "Vaatii kokoonpanon".
Laatikosta paljastui gviisi muovipussillista hajanaisia osia. Ja kopio baijerilaisesta vuohipamenen alppimajasta, jossa luki "aito puujäljitelmä". Sen huipulla oli muovinen metsäkauriin pää, joka näytti Bambin äidiltä. Kokosin jutun ilman, että yhtään osaa jäi yli, kiitos kysymästä, ja ripustin seinääleni. Vedin painot alas, heilautin heiluria ja stuin taaksenpäin. Se tikitti rauhoittavasti. Mikään vastaava yritys ei ollut sujunut minulta koskaan niin hyvin, Saamarin vehje toim!
Tuli täyden tunnin aika, ja pieni ovi aukeni. Pieni lintu ei tullut ulos. Mutta syvältä sen pienestä pesästä kuului kärisevä, vaimea, "kukkuu, kukkuu, kukkuu". Kolme kukkuuta? Mitä? Siinäkö kaikki? Mutta kellon osoittimet näyttivät puolta päivää. Jne...............

Vastaus

Vastattu
15.8.2014
Päivitetty
15.8.2014

Tarina löytyy Robert Fulghumin kirjasta ”Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa”.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.