Haluaisin painatuttaa julisteen ja T-paidan itselleni (ei siis myyntiin tms) erään kirjan kuvasta. Miten tämä on mahdollista ja syyllistynkö johonkin…

Kysytty

Haluaisin painatuttaa julisteen ja T-paidan itselleni (ei siis myyntiin tms) erään kirjan kuvasta. Miten tämä on mahdollista ja syyllistynkö johonkin tekijänoikeusrikkomukseen?
Kyse on edesmenneestä julkiskokki Bourdainista, josta kyllä on tehty useita julisteita, mutta ei juuri siitä kuvasta.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Hei,

Tekijäoikeuslaki (404/1961) löytyy ajantasaisena Finlex-palvelussa. Tekijänoikeuslain lähtökohtana on, että teosta saa käyttää ainoastaan tekijän luvalla ja siten kuin tekijä sen sallii. Tekijänoikeuslaissa on kuitenkin joitakin poikkeuksia tähän pääsääntöön. 

Tekijänoikeuslain 12 §:n mukaan jokainen saa valmistaa julkistetusta teoksesta muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten. Yksityistä käyttöä on valmistaminen omaan yksityiseen käyttöön sekä esimerkiksi perheen ja läheisen ystäväpiirin tarpeisiin.  

Yksityistä käyttöä tulkitaan suppeasti. Yksityiseen käyttöön valmistettuja kappaleita ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen, esimerkiksi niiden myynti on kiellettyä. Yksityistä käyttöä ei myöskään esimerkiksi ole tekijänoikeuden suojaan kuuluvien kuvien julkaiseminen omilla verkkosivuilla. Tämä katsotaan olevan tekijänoikeudellisesti teoksen yleisölle välittämistä, joka edellyttää tekijän tai muun oikeudenhaltijan lupaa.

Yksityisen kopioinnin edellytyksenä on, että se tapahtuu laillisesta lähteestä. Kopioitavan teoksen on oltava laillisesti valmistettu ja välitetty. Laillisia lähteitä teoskappaleille ovat mm. sellaiset radio- ja TV-lähetykset, joiden tallentamista ei ole erikseen käyttöehdoin tai teknisin toimenpitein estetty. Laittomia lähteitä ovat esimerkiksi piraattitallenteet ja internetissä luvatta jaetut teokset. 

Eduskunnan kirjastossa emme tulkitse lakia tai ota kantaa yksittäiseen tapaukseen. Jos haluat tarkemman vastauksen kysymykseesi, kannattaa esittää kysymyksesi tekijänoikeus.fi -sivustolla olevan kysymyslomakkeen kautta. Tekijänoikeus.fi -sivustolla on myös paljon tietoa tekijänoikeudesta ja tekijänoikeusjärjestöistä. 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.