Griippi eli aarnikotka esiintyy tarueläimenä että symbolina heraldiikassa.Missä tarussa?
Vastaus
Aarnikotkia esiintyy monissa tarustoissa. Vanhimmat kirjalliset viitteet ovat Persiasta. Akhaimenidien valtakaudella noin 550 - 300 eaa. aarnikotkaa pidettiin valon vartijana, joka torjui pahuutta, noituutta ja panettelua. Aarnikotkahahmoja esiintyi myös muinaisen Egyptin taiteessa, muun muassa vetämässä faaraon vaunuja. Aarnikotkia onkin nähty ennen kaikkea eri kulttuurien kuvataiteessa ja arkkitehtuurissa.
Antiikin Kreikassa aarnikotka esiintyy ensin Aristeas Prokonnesoslaisen kadonneessa runossa Arismaspeia. Sen mukaan Kreikasta pohjoiseen sijainneissa maissa asuvat aarnikotkat vartioivat kulta-aarteita, joita yksisilmäiset arimaspiit havittelivat. Myöhemmin kreikkalaisessa tarustossa aarnikotkat nähtiin vetämässä valonjumala Apollonin aurinkovaunuja. Toisaalta niitä kutsuttiin myös Zeuksen ajokoiriksi ja niitä nähtiin myös kostonjumalatar Nemesiksen yhteydessä.
Roomalaiset Plinius ja Aelianus lisäsivät myöhemmin kreikkalaisiin taruihin käsityksen, että aarnikotkat myös kaivoivat itse kultaa. Aelianuksen mukaan Intiassa aarnikotkat rakensivat pesänsä kullasta mutta eivät muuten hamstranneet sitä. Sen sijaan ne hyökkäsivät kultaa hamuavien kimppuun suojellakseen poikasiaan.
Toisella vuosisadalla jaa. kirjoitettu bestiaari Fysiologos antoi kristillisiä merkityksiä erilaisille taruolennoille. Se kertoi aarnikotkien elävän idässä ja tervehtivän pareittain aamunkoittoa.
Lähteet:
Griffin - New World Encyclopedia
Kommentoi vastausta