Etsin tietoa muutamasta suomalaisesta taikakalusta. Tyrä/mieskuva, sekä sammakkoarkku. Tyrästä olen jo saanut jonkun verran tietoa Risto Pulkkisen kirjoista, Suomalainen kansanusko : samaaneista saunatonttuihin sekä Suomalaisen kansanuskon sanakirja, mutta sammakkoarkusta on ollut vaikeampi löytää mainintoja enempää. Olisiko aiheista kirjaa, artikkeleita, nettilähteitä yms. saatavilla?
Vastaus
Kalastustaikoihin liittyvistä sammakkoarkuista vaikuttaa löytyvän tietoa ainakin Pasi Klemettisen kirjasta Tietäjät, noidat, samaanit: kansanuskon maailmassa (SKS Kirjat 2025), jonka kuvauksessa sammakkoarkut mainitaan kaksi kertaa. Kaikki Vaski-kirjastojen kappaleet ovat tällä hetkellä lainassa, joten en valitettavasti pääse tarkistamaan, miten laajasti teoksessa käsitellään kyseistä taikaesinettä. Myös netistä löytyy joitakin lähteitä, joiden linkit liitän tähän.
Kirjallisuutta ja nettilähteitä sammakkoarkuista:
Klemettinen, Pasi (2025): Tietäjät, noidat, samaanit : kansanuskon maailmassa | Vaski-kirjastot
Pöntinen, Anu (3.3.2016): Kirkon alta löytyneet sammakkokirstut kertovat: taikuus oli voimissaan Suomessa vielä 1900-luvun alussa | Yle
Suomen kansallismuseo (2008): Sammakkoarkku Kuopion tuomiokirkosta - Suomen kansallismuseo -
Tyrästä olikin vaikea löytää muita kuin lääketieteellisiä lähteitä. Tyrien noitumisesta on muutama maininta Markus Nenosen väitöskirjassa "Noituus, taikuus ja noitavainot: Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla vuosina 1620-1700" (Suomen historiallinen seura 1992). Väitöskirja on Vaski-kirjastojen kokoelmissa ja sen löytää myös netistä. Lyhyesti kansanuskon tyristä ja muista yliluonnollisista taudinaiheuttajista kerrotaan Lääketieteellisen Aikakauskirja Duodecimin artikkelissa "Kansanparantajain pakeilla" (2020), jonka ovat kirjoittaneet Markus Mononen ja Sanna Mononen.
Lähteitä, joissa mainintoja tyristä:
Mononen, Markus ja Sanna Mononen (2020): Kansanparantajain pakeilla. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2020: 136(24).
Nenonen, Marko (1992). Noituus, taikuus ja noitavainot : Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla vuosina 1620-1700 | Vaski-kirjastot
Kommentoi vastausta