Etsin nimeä lapsille/nuorille suunnatulle historia-aiheiselle kirjalle, todennäköisesti 90-luvulta. Kirjoja oli itse asiassa käsittääkseni sarjassa kaksi,…

Kysytty
14.10.2015

Hei! Etsin nimeä lapsille/nuorille suunnatulle historia-aiheiselle kirjalle, todennäköisesti 90-luvulta.

Kirjoja oli itse asiassa käsittääkseni sarjassa kaksi, joista toinen käsitteli maailmanhistoriaa ja toinen Suomen. Luin niitä siis omassa lapsuudessani 2000-luvun alussa, mutta on jäänyt sellainen tunne, että kirjat olivat mahdollisesti jostain 90-luvun alkupuolelta.

Näissä kirjoissa oli siis lyhyitä, ainakin pääsääntöisesti fiktiivisiä tarinoita historian varrelta (ihmisten arkielämästä, kuitenkin siis yksittäisten ihmisten tasolta) kronologisessa järjestyksessä ja kuvituksena oli jonkin verran piirroksia. Kirjat eivät mielestäni olleet mitenkään erityisen pitkiä.

Tarinoista on jostain syystä jäänyt mieleen joulun viettäminen Turun (?) linnassa, vieraileminen kestikievarissa, sotilaan palaaminen takaisin kotiin Saksasta ja samalla perunoiden tuominen Suomeen (todennäköisesti siis Pommerin sodan aikana) ja mahdollisesti Jaakko Ilkkaan liittyvä tarina.

Jotenkin on jäänyt myös sellainen mielikuva, että kirjojen nimet olivat melko yleisluontoisia, tyyliin "Suomen historian/Maailmanhistorian --" tai "-- Suomen historiasta/maailmanhistoriasta" tai jotain vastaavaa.

Kiitos!

Vastaus

Vastattu
15.10.2015
Päivitetty
15.10.2015

Kiitos kysymyksestä.
Kirjat voisivat olla Aikojen takaa 1: Suomen historian lukukirja ja Aikojen takaa 2: Yleisen historian lukukirja. Kirjat ovat 90-luvulta ja sisältää mm yksittäisten ihmisten tarinoita. Suomen historian lukukirjassa on tarina perunan Suomeen tulosta Pommerin sodasta, joulu Raaseporin linnassa.
Miltä vaikuttaa, onkohan nämä kaipaamasi kirjat?

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kyllä ne nuo taitavat olla! Nimi ja nopean googlettamisen jälkeen myös kansi vaikuttavat jotenkin nostalgisesti tutuilta. Ensimmäinen osa tulikin huudettua saman tien huuto.netissä (näköjään se on myös useammassa kirjastossa). Nyt vielä pitää tuo toinenkin osa jostain löytää. Kiitokset vielä kerran. :)

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.