tulipalot

16 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–16.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitä kirjoja on kirjoitettu Turun palosta? Ei fiktiivisiä ja vielä semmoisia joita löytyy Helmetistä lainattavaksi. 79 17.1.2024 Aihetta on tietysti käsitelty kaikissa historiankirjoissa, joissa käsitellään Suomen historiaa 1800-luvulta. Toissa vuonna ilmestyi teos Tunteiden palo : Turku liekeissä 1827 , tekijänä Hannu Salmi. Kirja on erittäin perusteellinen ja käsittelee myös palon synnyttämiä tunteita ja siihen liittyviä tarinoita, mutta ennen kaikkea tosiasioita.
Heippa taas kerran kirjastonhoitajat Nyt tulee seuraava erikoisia kysymyksiä milloin oli Kangasalla sähkö muuntaja tulipalo 1980-luvulla? Ja toinen kysymys… 132 24.11.2023 Kangasalan aseman lähellä sijaitseva muuntaja syttyi tuleen torstaina 6. syyskuuta 1984 noin kello 18. Pikku Kakkosen visuaalista ilmettä uudistettiin syyskaudelle 1979, jolloin Pertti Nykäsen suunnittelema tunnus otettiin käyttöön. Syksyn ensimmäinen ohjelma esitettiin tiistaina 4. syyskuuta. Lähteet:  Muuntajapalo pimensi Pirkanmaan. – Aamulehti 7.9.1984 Pikku Kakkosen tunnukset | Elävä arkisto | yle.fi  Katso 36/1979
Mikä kaupunki suomessa on palanut useimman kerran ja mikä vähiten kertoja ? 399 20.7.2021 Risto Suikkarin lisensiaatintyössä 2007 ,PALOTURVALLISUUS JA KAUPUNKIPALOT SUOMEN PUUKAUPUNGEISSA – HISTORIASTA NYKYPÄIVÄÄN, on sivulta 78 lähtien hyvin kattava luettelo Suomen kaupunkipaloista 1300-luvulta alkaen. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514286995.pdf Sivulla 41 hän kertoo palojen leviämisestä ja ainakin esimerkkeinä olevat Turku ja Viipuri ovat palaneet useita kertoja. Listassakin Turku näyttäisi palaneen useimmin.
1960-luvulla oli Wärtsilän Helsingin telakalla tulipalo. Laivaa tehtiin tai kunnostettiin telakalla. Tulipalosta kerrottiin uutisissa. Mikähän vuosi mahtoi… 330 1.3.2021 Wärtsilän telakalla sattui 19.3.1965 tulipalo, josta uutisoitiin varsin näyttävästi: "Lähes valmis Finnhansa tuhoutui. Liekehtivä alus vaarassa kaatua". Helsingin Sanomien artikkelin mukaan valtavalla voimalla levinnyt tulipalo tuhosi Suomen suurimman, rakenteilla olleen autolautan sisustuksen täydellisesti. Palon alkusyytä ei tuossa vaiheessa tiedetty. Sammutustöissä loukkaantui kolme palosotilasta ja telakan työnjohtaja lievästi. Tulipalon syttyessä laivalla oli yli 300 työntekijää.  Seuraavan päivän lehdessä arveltiin syttymissyyksi hitsauskipinää. Kipinät olivat todennäköisesti sytyttäneet hitsauspaikan lähellä olleita työntekijöiden vaatteita. Laiva tunnettiin nimellä Finnhansa vuosina 1966-1987. Myöhemmin 1978–1987 "Prinsessan" ja...
Etsin kirjaa, jossa on (muistaakseni) seuraavat asiat: sirkus, joka palaa, sieltä pelastuu koiranpentu (ehkä noutaja) . Se jää hoidettavaksi yhdelle tytölle… 229 30.12.2019 Eräs kollega ehdotti Inkeri Kilpisen teosta Koko kylän Tonna. Kyseisessä teoksessa sirkus palaa, ja sieltä pelastuu bernhardinkoiran pentu. Pentu jää hoidettavaksi Päivölän perheen Leena-tytölle. Tosin kirjan lopussa sirkuksen omistaja ei tule hakemaan Tonnaa pois, vaikka sellainen pelko lapsilla on kirjan alussa. Metsän joulukin järjestetään ihmisille, mutta sinne saapuu myös metsän eläimiä katsomaan menoja. Tapahtuma-aikaa ei tarkkaan kirjassa sanota, mutta voisi hyvinkin olla juuri tuota sotienvälistä aikaa.
Kysyisin tarkkaa päivämäärää Lindholmin Sahan tulipalolle Suvelassa vuonna 1977. 264 25.11.2019 Helsingin Sanomien aikakoneella löytyi uutinen, jossa kerrottiin Lindholm Oy:n höyläämön ja puutavaravaraston palosta. Juttu ilmestyi keskiviikon 13.7.1977 lehdessä. Uutisjutun mukaan: "Nopeasti kahlitsemattomaksi levinnyt suurpalo tuhosi tiistaina aamupäivällä Lindholm Oy:n höyläämön ja sen yhteydessä olleen puutavaravaraston Espoossa." Palo syttyi siis 12.7.1977.
Lukemani mukaan Tyrvään yhteiskoulu paloi vuonna 1920. Erään henkilön mukaan ko. koulu paloi jo 1918, kun punaiset polttivat Vammalan perääntyessän sieltä. … 484 31.8.2017 Tyrvään yhteiskoulun historiikki kertoo, että koulu oli vuoden 1918 tuhopoltolta säästyneiden rakennusten joukossa: "Ennen lähtöään [punaiset] suorittivat ehkä sodan suurimman tuhopolton sytyttäen huhtikuun 19 päivän vastaisena yönä Vammalan tuleen; palolta säilyivät vain kauppalan pohjoisreunalla Rautaveden rannalla olevat rakennukset, koulu niiden joukossa. Valkoiset vuorostaan ottivat nyt koulutalon haltuunsa pitäen siellä mm. sotaoikeuden istuntoja." Koulu paloi perustuksiaan myöten vasta vuonna 1920: "Maaliskuun 18 p:nä 1920 klo 6,30 aamulla huomattiin tulen päässeen irti koulurakennuksen toisessa kerroksessa järven puolella olevassa IV luokan huoneessa. Vahtimestari O. Lehtonen oli alakerran uuneja hoidellessaan kuullut räiskettä...
Löytyykö sanomalehti Kalevan uutisista esim. 19.7.1927 juttua Haukiputaan Kurkelansaaressa olleesta tulipalosta. 537 2.2.2016 Kalevasta löytyy 20.7.1927 uutinen otsikolla Suuri tulipalo Haukiputaalla: kaksi asuinrakennusta tuhoutunut. Tulipalon kerrotaan syttyneen 18.7.1927 Kurkelansaarella, jossa "kaksi suurenlaista asuinrakennusta paloi perinpohjin ja useita muita rakennuksia oli pahoin uhattuna. Tuli sai alkunsa Matti Mettowaaran ja Sakari Kurkelan yhteisestä asuinrakennuksesta." Ilmeisestikin hellasta lentänyt kipinä sytytti talon. Palo levisi myös Matti Kurkelan omistamaan asuinrakennukseen, jonka irtaimisto saatiin kuitenkin pelastettua. Rakennusten ja irtaimistojen kerrotaan olleen vakuutettuja Haukiputaan kunnan paloapuyhdistykseltä.
Lapseni on kiinnostunut palomiehistä ja tulipaloista. Pystyisittekö suosittelemaan jotain aiheeseen liittyvää kirjaa? 742 25.1.2014 Pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-tietokannasta löytyy paljon lastenkirjoja aiheesta, ks. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sd%3A%28palomiehet%20%7C%20p… Osa kirjoista on paksulehtisiä kirjoja ihan pienille, jos haluat enemmän tietoa aiheesta, niin esimerkiksi Norbert Golluchin Miten toimii palokunta on lapsille kirjoitettu tietokirja.
Vuonna 1978 -talviaikaan syttyi tulipalo Primulan kulmassa, joka tuolloin sijaitsi mannerheimintien ja kalevankadun kulmassa. Huhu kertoi että kyseessä olisi… 1795 28.8.2012 Ravintolan sisustus tuhoutui kokonaan tulipalossa 26. helmikuuta 1978 kerrotaan Baker’sin sivulla http://www.ravintolabakers.com/em_files/Bakers_VIINIT_2012_Helmikuu.pdf 27.2.1978 Helsingin Sanomat kirjoittaa, että lauantaina 25.2. ravintola suljettiin yöllä klo 1.00. Sunnuntaina 26.2 ravintola oli suljettu. Palohälytys oli tapahtunut 26.2. klo 14.45. Palon epäillään saaneen alkunsa viallisesta sähkölaitteesta. Mitään erityistä tapahtumaa ravintolassa ei edeltävänä päivinä ilmeisesti ollut. Tästä ei ainakaan löytynyt ilmoituksia Helsingin Sanomista. Helsingin Sanomat on luettavissa mikrofilmeiltä Pasilan kirjastossa. Asian tiimoilta kannattaa olla vielä yhteydessä Ravintola Baker’siin, yhteystiedot http://www....
Jos sähkökiuas syttyy palamaan miten se pitää sammuttaa? Vedellä vai sammutuspeitteellä? 6006 15.12.2008 Sisäasiainministeriön ja Suomen pelastusalan keskusjärjestön ylläpitämän Kodin turvaopas -sivuston sähköpaloja käsittelevässä osuudessa neuvotaan sammuttamaan kaikki kodinkoneiden palot seuraavasti: "Ensimmäiseksi on irroitettava pistotulppa pistorasiasta tai katkaistava sähkö koko asunnosta. Palo voidaan sammuttaa sammutuspeitteellä, jauhesammuttimella tai paksulla matolla. Ellei tilannetta hallita itse, soitetaan hätänumeroon 112 ja palokunta tulee paikalle." Sähkökiukaasta kerrotaan lisäksi näin: "Sähkökiukaan sisällä lämpötila on 500 - 600 astetta ja yläpuolella katossa 140 astetta. Moni tulipalo on syttynyt pyykin kuivaamisesta kiukaan yläpuolella. Pyykkiä ei saa koskaan kuivattaa kiukaan yläpuolella. Valmistajan tulee kiinnittää...
Mistä voisin kaivaa vanhoja lehtiä tai muuta vastaavaa, mistä saisin tietoa 50-80 luvun tulipaloista Pohjois-Karjalassa alue Kesälahti-Kitee? Löytyykö mistään… 3234 21.6.2007 Joensuun kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmasta löytyy Koti-Karjala -lehteä, joka on mm. Kiteen paikallislehti, vuodesta 1980 alkaen, sekä sen edeltäjiä Kiteen-Tohmajärven lehteä vuosilta 1965-1979 ja Kiteen lehteä vuosilta 1960-1964. Niitä voi lukea ja kopioida kirjastossa. Aluetietokanta Koivikosta, johon on tallennettu viitetietoja myös Kiteetä koskevista aiheista, löytyi aiheistanne vain yksi viite Lautamäki, Olavi: Kiteellä palanut kolme kirkkoa. Karjalan maa, 07.07.1982 Edellämainittuja lehtiä selaamalla tietoja voisi löytyä enemmän. Joensuun kaupunginkirjaston kokoelmasta löytyvät seuraavat kirjat: KITEEN KOIVIKON SUKUHAUTAUSMAA Kirja, kieli: suomi, 1987 Kauppinen, Pekka : Kahteen suuntaan katsonut : Kiteen kunta 1870-luvulta...
Angloamerikkalaisessa rikoskirjallisuudessa poliisit potkivat tarvittaessa oven sisään. Suomessa se olisi hankalampaa. Mikä on tausta sille, että ulko-ovet… 1587 7.4.2004 Suomessa ovien aukeamissuuntaan on omat historialliset syynsä.1800-luvulla tapahtuneiden tuhoisten kirkkopalojen takia on annettu rakentamiseen ja paloturvallisuuteen liittyviä säädöksiä, jotta paniikkitilanteissa ulospääsy olisi mahdollisimman nopeaa. Seuraava siteeraus on teoksesta Suomen historia : 5 (W+G 1986) sivut 118-119 Ilkka Mäntylän artikkelista Joulun pakokauhut. ”Juvan ja Lammin katastrofien johdosta Suomen kenraali kuvernööri Arseni Zakrevski lähetti Turun ja Porvoon tuomiokapituleille käskyn, jolla hän määräsi kaikkien kirkkojen ovet muutettaviksi ulospäin aukeaviksi, jotta väki pääsisi helpommin ulos., Toimenpiteellä on ollut kaksi merkittävää seurausta. Ensinnäkin juuri tuolloin on hävitetty huomattava määrä keskiaikaisia...
Kuinka paljon vakuutusyhtiöt korvaavat asuntopalovahinkoja vuosittain maassamme ? 864 26.9.2002 Aisaa kannattaa tiedustella Vakuutusyhtiöiden keskusliitosta, http://www.vakes.fi/ .
Kuinka monta asuntopaloa syttyy vuosittain kodinkoneiden aiheuttamina? 766 26.9.2002 Asiaa voisi tiedustella esim. Turvatekniikan keskuksesta, http://www.tukes.fi/ .
Mistä internet-osoitteesta saisin tietoa vuonna 1822 tapahtuneesta Oulun palosta? 930 8.2.2000 Internetistä aiheesta ei valitettavasti näytä löytyvän juuri mitään. Kirjallisuutta aiheesta on kyllä olemassa. Hyviä lähdeteoksia ovat esimerkiksi Wacklin, Sara: Sata muistelmaa Pohjanmaalta ja Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia III (1809-1856). Näitä pitäisi löytyä ainakin suuremmista kirjastoista. Oulun kaupunginkirjaston maakuntakokoelmasta löytyy vielä esim. Ginman, Eila Brita: Oulun palo ja jälleenrakennus 1820-luvulla, johon voi tutustua paikan päällä. Lisäksi Oulun kaupunginkirjastossa on aiheesta muutama lehtileike.