sukunimet

722 osumaa haulle. Näytetään tulokset 281–300.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Sukunimeni on vaihtunut. Miten toimia? 590 Hei!Tarvitset mukaasi uudella sukunimelläsi olevan virallisen kuvallisen henkilöllisyystodistuksen,esim.passi,kun seuraavan kerran käyt kirjastossa ja siellä palvelupisteessä,jossa kerrot,että sukunimesi on vaihtunut.
Mistä sukunimi Saarinen on peräisin? 1269 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimi ”Saarinen” perustuu sanaan ”saari”, joka on ollut talon tai torpan nimi. Pääte ”-nen” on saatettu lisätä, jotta sanasta tulisi sukunimimäisempi. Nimeä on annettu 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tilattomalle väestölle, joten aina sukunimen taustalla ei ole suoraan vanha asutuspaikan nimi.
Löytyykö tietoa mistä sukunimi Kuitunen on peräisin? 816 Nimi on ollut yleinen Savon alueella. Tarkemmin nimen aluetta ovat vain Länsi-Savo (Hirvensalmi, Kangasniemi)ja Keski-Suomi (Petäjävesi, Saarijärvi) eli hämäläisten muinaiset eräalueet. Uuden suomalaisen nimikirjan mukaan nimen juuret olisivatkin näin ollen lännessä. Kuitunen saattaa myös olla samaa kantaa kuin nimi Kuittinen, jota myös tavataan Savossa mutta jolla on silti läntinen alkuperä. Lähteet: Uusi suomalainen nimikirja, Otava Mikkonen, Pirjo ja Paikkala, Sirkka: Sukunimet
Mitä tarkoittaa HAINARI? 1348 Suomen murteiden sanakirja 2. osa, Emaali-havuvasta (ilmestynyt 1988) kertoo, että substantiivi haina merkitsee aavistusta.Tästä päätellen Hainari siis tarkoittaisi aavistelijaa. Sanaa haina on käytetty mm. Kiihtelysvaarassa ja Ilomantsissa. Karjalan kielen verkkosanakirjassa sanalle haina annetaan suomenkieliset vastineet vainu, vihi, aihe ja ajatus sekä sanalle hainata vastineet saada vihiä, aavistella http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi?a=haina&b=1&ha=haina* Tohmajärven Hainarintie lienee saanut nimensä Tohmajärvellä syntyneestä kansanedustaja Oskar Hainarista, joka suomensi sukunimensä Forsström Hainariksi. http://www.tohmajarvi.fi/merkkihenkilot1 https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar_Hainari
Ollaan suunnittelemassa luokkakokousta 50 vuoden jälkeen. Hankaluuksia tavoittaa tyttöjä, koska tyttönimi on muuttunut naimisiinmenon jälkeen. Onko mistään… 770 Väestörekisterikeskukseslla on maksullinen osoitepalvelu, josta voi hakea lähes kaikkien Suomessa asuvien henkilöiden tiedot. Se toimii sekä netissä että puhelimitse. Palvelussa voi hakea myös entisillä nimillä, joten tyttönimelläkin pitäisi löytyä henkilön uusi nimi ja osoite. Mikäli henkilö on kieltänyt osoitteensa luovuttamisen, sitä ei saa Väestörekisterikeskuksesta. Tietoa palvelusta, http://www.vrk.fi/default.aspx?id=87 Osoitepalvelu.net https://www.osoitepalvelu.net/
Mistä on lähtöisin sukunimi Piispanen? 1414 Useimmiten nimet Piispa, Pispa kertovat piispojen oikeuksista. Nimeä on kysytty aikaisemminkin tässä palvelussa. Vastauksessa kerrotaan: "Sukunimi voi olla lähtöisin nimenkantajan ominaisuuksia kuvanneesta lisänimestä tai kertoa suvun varhaisen esi-isän asumisesta Turun piispan omistamassa talossa. Katolisella keskiajalla kirkko oli huomattava maanomistaja." Savossa, Keski-Suomessa, Reisjärvellä ja Pellossa esiintyy nimi Piispanen. Lisätietoja teoksesta: Suomalaiset sukunimet Väestörekisterikeskus ylläpitää nimipalvelua, josta voi tarkistaa, kuinka monta Piispanen nimistä henkilöä on Suomessa http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Mistä lähtöisin sukunimi tiirikainen 2939 Vastaus kysymykseen, mistä sukunimi Tiirikainen on lähtöisin, löytyi Kirjasto fi:n arkistosta. Tämän allaolevan linkin kun kopioi osoitekenttään,saa vastauksen kysymykseen. http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=9ea2b255-f69…
Mistä sukunimi Korhonen, Korhoin, Corhoin tulee? 1867 Korhonen kuuluu Suomen yleisimpiin sukunimiin. Se on lähtöisin Itä-Suomesta: Savossa Korhosia esiintyi paljon jo 1500-luvun puolivälissä. Muuttoliikkeen myötä nimi levisi, ja Korhosia tavataan 1500-luvun jälkipuoliskolla Rautalammilta, Ruovedeltä ja Pohjois-Pohjanmaalta ja 1600-luvun alusta alkaen Peräpohjolasta ja Kainuustakin. Toisaalta nimellä on sekä etelä- että pohjoiskarjalaisia juuria. Korho tai Korhoin(nen) esiintyy esim. Viipurissa jo 1550-luvulla. Periytyvät sukunimet vakiintuivat Suomessa käyttöön pikkuhiljaa, Itä-Suomessa aiemmin ja Länsi-Suomessa myöhemmin. Niitä ennen käytössä oli usein etunimeen liitettäviä lisänimiä, jotka saattoivat viitata esimerkiksi ihmisen koti- tai asuinpaikkaan (Hämäläinen, Ahokas) tai ominaisuuksiin...
Mikähän on Suomessa tavallisin sukunimen yleisyys? Haluaisin siis tietää, montako (elossa olevaa) sukunimikaimaa keskiverto- tai mediaanisuomalaisella on. 1151 Tarvittavien tietojen pitäisi löytyä väestörekisterikeskuksen sivuilta. Tässä linkki väestörekisterikeskuksen nimipalveluun: http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/ Väestörekisterikeskus on julkaissut Avoindata.fi-palvelussa suomalaisten etu- ja sukunimet, joita on väestötietojärjestelmässä vähintään 50 kappaletta. Tässä linkki palvelun nimiaineistoon: https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/none Sukunimitilasto löytyy CSV-tiedostomuodossa aineistolinkit -otsikon alta. Sukunimiaineistossa on lueteltu sukunimet lukumäärän mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Tilastosta löytyy sukunimiä yhteensä 11334 kappaletta.
Mikä on sukunimen Levoniemi tausta ja merkitys? Nimi on äidin äitini eli mummoni tyttönimi. Voinko ottaa sen halutessani käyttöön nyt kun olen eronnut ja oma… 2039 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että Levo-alkuisilla sukunimillä on kahta eri alkuperää. Länsisuomalainen merkitys sanalle ”levo” tai ”lepo” on ’karjan lepopaikka, metsään karjan lepopaikaksi hakattu aukio’. Sen sijaan karjalaista alkuperää olevat nimet ovat peräisin etunimestä ”Levo”, joka puolestaan juontuu venäjän kautta kreikkalaisesta nimestä ”Leon”. Osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1985/19850694 löytyvän nimilain 10 §:n mukaan ”[s]ukunimi voidaan muuttaa uudeksi sukunimeksi, jos hakija selvittää [– –] että uudeksi sukunimeksi esitetty nimi on aikaisemmin ollut hänellä tai vakiintuneesti kuulunut hänen esivanhemmilleen ja sukunimen muuttamista on pidettävä...
Alkuperäinen sukunimemme oli lahdenpää ja nykyinen on Kuivalahti,isän isä vaihtoisen 1900-luvun alussa.Mutta Miksi 1216 Sukunimiä on vaihdettu paljon 1900-luvun alussa. Syitä oli monia, sukunimet eivät välttämättä olleet tuolloin vielä vakiintuneet, ja sukunimeä saatettiin vaihtaa esimerkiksi muuton yhteydessä (sukunimenä toimi monesti tilan tai muun asumuksen nimi). Sukunimilaki tuli Suomessa voimaan vuonna 1921, ja vasta silloin tuli kaikille velvollisuus ottaa jokin sukunimi käyttöön. Yksittäisen henkilön nimenmuutoksen syytä on vaikea saada selville, mutta jos suvusta on tehty sukututkimusta, saattaa sukututkimuksen tekijällä olla asiasta jokin käsitys. Sukunimistä yleensä löytyy tietoa esimerkiksi näistä teoksista: Mikkonen, Pirjo: "Otti oikean sukunimen": vuosina 1850-1921 otettujen sukunimien taustat Mikkonen, Pirjo ja Paikkala, Sirkka: Sukunimet...
Mikä on Karvinen sukunimen alkuperä ja etymologia? Kiitos! 2572 Nimet Karvanen, Karvinen ja Karvonen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Karva, Karvala ja Karvanen esiintyvät useammin Karjalan kannaksella ja Kaakkois-Hämeessä kuin muualla. Karvonen on kulkeutunut myös Peräpohjolaan. Karvinen on ollut Savossa "suursuku". Oletaan, että nimi on vierasta alkuperää, germaaninen laina nimikannasta Garva-, joka esiintyy mm. nimissä Garuward ja Garufrid. Lisätietoa sukunimistä on teoksessa Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Suomalaiset sukunimet. Nimeä on kysytty aikaisemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa. Aikaisemmat vastaukset ovat palvelun arkistossa http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=88a4327e-5097-4cc… ja http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=fa42bc89-1f0e-46a… ....
Mitä Soininen tarkoittaa? 1887 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että Soini-alkuiset sukunimet perustuvat skandinaaviseen etunimeen ”Sven”. ”Soini” esiintyy myös suomalaisessa mytologiassa yhden Kalevan pojan nimenä. Yleiskielen sanana ”soini” on myös merkinnyt ennen ’asemiestä’. ”Soininen” on esiintynyt jo 1500-luvulla Karjalankannaksella ja Savossa.
Itäsuomalaisessa nimistössä esiintyy sukunimi Westman/Vestman. Samannimiset saaret( Vestmannaeyer)sijaitsevat Islannin edustalla. Onko nimillä yhteyttä… 1320 Englanninkielisen Wikipedian mukaan Vestmannaeyjar-saaret ovat saaneet nimensä irlantilaisista orjista, jotka muinaiset skandinaavit (pohjanmiehet eli viikingit) olivat siepanneet orjiksi. Muinaisnorjan sanaa vestmen tai westmen ruvettiin käyttämään irlantilaisista ja se säilyi islannin kielessä, vaikka Irlanti on idempänä kuin Islanti. Pirjo Mikkosen Kielikello -lehdessä julkaistussa verkkoartikkelissa Mitä ruotusotamiesrullat kertovat nimistöntutkijalle : Suomen ruotusotamiesten lisänimistä sukunimi Westman mainitaan Ruotsin vallan aikana annettuna ruotsinkielisenä sotilasnimenä, ja se olisi jäänyt käyttöön sukunimenä. Man -loppuiset nimet ovat Ruotsissa olleet porvarissäätyyn kuuluvien (kauppiaiden ja käsityöläisten) sukunimiä. Ruotsin...
Mistä björkengren suku lähtöisin? 1329 Hiski-tietokannan mukaan Björkengren-sukunimiä löytyy muun muassa Mikkelistä, Juvalta ja Puumalasta. Karjalatietokanta tietää kertoa, että luovutetun Karjalan puolelta löytyy myös muutama Björkengren (Jaakkima ja Jääski), mutta henkilöiden syntymäpaikaksi on merkitty Mikkeli. Mikkelistä löytyykin varhaisimmat merkinnät Björkengren-nimestä. Pirjo Mikkosen Sukunimet -kirjan mukaan sukunimi Björkengren nimi on juuri Jääskessä muutettu Koivuseksi. Koivu (Björk) kuuluu sekä vanhimpiin että nuorimpiin talon- ja kylännimiin eri puolella maata. Väestöliiton nimipalvelun mukaan Björkengren-nimeä on ollut yhteensä 31 henkilöllä, joista 18 on ollut jo kuolleilla. Historiallisen sanomalehtikirjaston haussa (http://digi-old.kansalliskirjasto.fi/index....
Sukunimi Koskipelto. Montako saman nimistä henkilöä on Suomessa? 1544 Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu kertoo, että Suomessa on tällä hetkellä alle viisi Koskipelto-nimistä henkilöä. Valitettavasti tämän täsmällisempää lukua ei nimipalvelun kautta saa. http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/
Mitä tarkoittaa sukunimi Paljakka ja mistä se on kotoisin? 1489 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimen ”Paljakka” taustalla on sana ”paljas”, josta juontuu yleiskielen sana ”paljakka” (’paljas, kalliolakinen, puuton mäki tai vaara’). Luultavasti nimi on ollut esimerkiksi kylän tai talon nimenä ja muuttunut siitä sukunimeksi. Sukunimeä ”Paljakka” on esiintynyt Itä- ja Pohjois-Suomessa, erityisesti Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa.
Miten lausutaan/äännetään sukunimi Arnkil? Rolf Arnkilista on siis kysymys. 1734 Yksiselitteisiä sääntöjä ei-suomenkielisten nimien ääntämiseen ei ole. Nimenhaltijan oma ääntämys lienee hyvä peruste valita jokin ääntämistapa. Jukka K. Korpelan Vierasnimikirjan (2012) mukaan vieraat nimet kirjoitetaan ja äännetään lähtökielen mukaan, varsinkin jos on kyse tutusta kielestä. Monesti nimet kuitenkin mukautuvat suomen kieleen. Mahdollinen ääntämistapa voisi olla ainakin tämä: [Aarntsil].
Suvun sukunimi muuttuu äkkiä Rutista Vuorelaksi, mistä se johtuu? 1863 syntyneellä August Heikinpoika Rutilla on 1889 syntynyt poika Väinö Aleksander… 1654 Suomalaisten sukunimet eivät ole olleet viime vuosisatojen aikana välttämättä pysyviä, vaan vaihtuneet monista syistä. Suomen sukututkimusseuran sivuilta löytyy Kotimaisten kielten keskuksen nimistöntutkijan Sirkka Paikkalan artikkeleita aiheesta: http://www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm http://www.genealogia.fi/nimet/nimi36js.htm Rajakarjalaisten sukunimien muuttumisesta on Outi Patronen tehnyt lisensiaatintyön (Rajakarjalainen sukunimistö ja sen muuttuminen, Helsingin yliopiston ja suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos, 2009). Työ on luettavissa myös verkossa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/39960/rajakarj.pdf?seq…
Kuinka monta sukunimeä Tiirikainen on Suomessa? 669 Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu osoitteessa http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/ kertoo, että ”Tiirikainen” on sukunimenä 379 henkilöllä, joista 366 asuu Suomessa. Nimen kantajista 186 on miehiä ja 193. Kaikkiaan nimi on ollut 885 henkilöllä, jos kuolleet ja nimensä vaihtaneet lasketaan mukaan.