sirkus

13 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–13.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olen yrittänyt etsiä Aku Ankka -tarinaa 147 1.3.2023 Juuri tämän kuvailun perusteella tarinaa ei löytynyt mutta voisiko kyseessä olla Ihannetyöpaikka lehdestä 21/1994? Siinä ei ole ongenkoukku vaan sirkuksessa oleva piiska. Muuten on monta samankaltaista tarinaa joissa Aku on ongella ja tavalla tai toisella hän itse tai kalastuskumppani tulee heitettyä veteen, mutta ei juuri siitä syystä jota kuvaillaan.
Luin joskus 80-luvulla romaanin tai ehkä novellin, jossa trapetsitaiteilija tms. putoaa ja kuolee? Luultavasti kyse oli joko Keltaisen kirjaston kirja tai… 261 23.4.2020 Voisiko kyseessä olla Henry Millerin Hymy tikkaiden juurella? Pieni kirja, pääosassa klovnit. Traaginen on ja filosofinenkin muistaakseni. Tai Angela Carterin Sirkusyöt?
Olen etsinyt tietoa sirkus-ohjelmasta. 80-luvun lopussa/90-luvun alussa tuli joulun (tai uudenvuoden?) aikaan tv:stä sirkus. En löydä siitä tietoa tai pätkiä… 585 8.1.2020 Billy Smartin joulusirkusta esitettiin televisiossa yleensä tapaninpäivänä, joskus jo joulupäivänä ainakin vuosina 1961-1978. Tietoa muusta sirkusohjelmasta joulun aikaan emme löytäneet. Olisiko ohjelmaa esitetty lyhyemmän aikaa myös myöhemmin? Tietoa ohjelmasta mm. Ylen Muistikuvaputki-sivuilta ja Sirkusteltta-blogista: http://vintti.yle.fi/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/rouvaruutu/billy-smartin-joulusirkus-ja-muuta-jouluista.htm http://sirkusteltta.blogspot.com/2018/12/19611978-billy-smartin-joulusirkus.html
Etsin kirjaa, jossa on (muistaakseni) seuraavat asiat: sirkus, joka palaa, sieltä pelastuu koiranpentu (ehkä noutaja) . Se jää hoidettavaksi yhdelle tytölle… 225 30.12.2019 Eräs kollega ehdotti Inkeri Kilpisen teosta Koko kylän Tonna. Kyseisessä teoksessa sirkus palaa, ja sieltä pelastuu bernhardinkoiran pentu. Pentu jää hoidettavaksi Päivölän perheen Leena-tytölle. Tosin kirjan lopussa sirkuksen omistaja ei tule hakemaan Tonnaa pois, vaikka sellainen pelko lapsilla on kirjan alussa. Metsän joulukin järjestetään ihmisille, mutta sinne saapuu myös metsän eläimiä katsomaan menoja. Tapahtuma-aikaa ei tarkkaan kirjassa sanota, mutta voisi hyvinkin olla juuri tuota sotienvälistä aikaa.
Poika pyytänyt kirjaa jossa kerrottaisiin pellestä/ sirkuksesta. Hakusessa siis kuvitettu lastenkirja. En ole onnistunut löytämään. 269 19.11.2019 Alla muutama sirkusaiheinen kuvakirja, joissa esiintyy myös pelle: - Klovnit Pulla ja Pitko / kirjoittanut Penny Dolan ; kuvittanut Bruno Robert  - Sirkus saapuu kirjastoon / Markus Majaluoma - Miina ja Manu sirkuksessa / Jari Koivisto Myös nämä ovat kuvakirjoja sirkuksesta: - Pikku Papun värikäs sirkus / Liisa Kallio - Sirkuskoira Roope ja Rops / Tuula Pere, taiteilija Francesco Orazzini - Sirkuspoika Oliver -kirjat  / Marjut Luukkonen, Veera Miettinen, taiteilija Kirjat saa lainaan Lumme-kirjastoista: https://lumme.finna.fi/
Osaisitteko suositella sirkukseen tai huvipuistoon sijoittuvia lasten- ja nuortenkirjoja? 1511 14.1.2014 Hei, tässä muutamia lasten- ja nuortenkirjoja, jotka ainakin osaksi tapahtuvat sirkuksessa/huvipuistossa: Almond, David: Tiikerisydän -koulukiusattu Joe löytää sukulaissielun kotikylänsä liepeille leiriytyneestä nuhjuisesta sirkuksesta Corder, Zizou: Leijonapoika -kissakieltä puhuva Charlie pestautuu maailman upeimpaan sirkukseen ja auttaa kaltoin kohdellut leijonat pakenemaan, sarjan ensimmäinen osa Enoranta, Siiri : Nokkosvallankumous -tässä nuorille suunnatussa dystopiassa vallankumouksellisten nokkoslasten joukko pitää tukikohtanaan hylättyä huvipuistoa Havukainen-Toivonen: Tatu ja Patu Helsingissä -Tatu ja Patu seikkailevat pääkaupunkiretkellään myös Linnanmäellä Itkonen, Jukka: Taikuri Into Kiemura -ammateista riimittelevässä,...
Etsin teatteri- ja sirkusaiheisia satuja suomenkielellä. Kenen kirjailijan tuotannosta voisi löytyä? 1140 14.10.2013 Esimerkiksi alla olevissa lastenkirjoissa on aiheena teatteri tai sirkus. Lisää löytyy Tampereen kaupunginkirjaston Satumetso-sivuston haulla: https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/satumetso - Muusan ja Maestron teatteriseikkailu / Kirkkopelto Katri - Hertta leikkii nukketeatteria / Veittikoski Niina - Pekka Töpöhäntä teatterissa / Knutsson Gösta - Vartiainen ja kovaääninen kuiskaaja / Nuotio Eppu - Vaarallinen juhannus / Tove Jansson - Sirkusnorsu Rani / Dolan, Penny - Miina ja Manu sirkuksessa / Koivisto Jari - Sirkus saapuu kirjastoon / Majaluoma Markus - Sointulan lasten ja Minnan syysseikkailu / Numelin, Kristiina, Lehtonen Annemari - Dumbo - Tyttö ja valkoinen hevonen (Kuuluu teokseen: Laulajainen, Leena. - Tulen ja jään saari) -...
Etsin sirkusaiheisia runoja, lapsille soveltuvia sellaisia. Mistä kirjoista (pääkaupunkiseudun kirjastoista) löytäisin näitä? 9064 10.5.2012 Kokonainen sirkusrunokirja on Kirsi Kunnaksen Sirkusjuttuja. Tivoliaiheisia runoja löytyy Tittamari Marttisen kirjasta Tivoli Tähtisade: runoja ja loruja (kuvittanut Rosa Liksom). Yksittäisiä sirkus- tai tivolirunoja ovat mm. alla mainitut (suluissa runoilijan ja runokirjan nimi): - Seikkailu sirkuksessa (Jukka Virtanen, Satujunalla) - Kummituslinna (Eppu Nuotio, Matkalla tullaan suuremmiksi) - Sinisen kärpäsen sirkus (Reetta Niemelä, Sinisen kärpäsen sirkus) - Sirkus (Maria Peura, Tammen kultainen lastenrunokirja) - Herra Pii Poo (Kirsi Kunnas, Tiitiäisen satupuu) - Pihalle laitetaan sirkus (Jarkko Laine, Suomen lasten runotar) - Into Kiemura, taikuri (Jukka Itkonen, Leikkihaitari) - Karuselli (Kaarina Helakisa, Posetiivi) Kaikki kirjat...
Mikä on tämä lasten kirja? Olen etsinyt sitä epätoivoisesti Googlen kautta netistä jo kauan aikaa, enkä millään löydä. Kirjan nimeä siis haen. Eli tässä tiedot… 1538 23.6.2011 Voisiko tämä olla etsimäsi: - Claire Ochsner, Syntymäpäivävene (1985) Kuvakirjan päähenkilö on sveitsiläinen Stefan. Hän saa syntymäpäivälahjaksi matkan kaupunkiin. Toiseksi lahjakseen hän valitsee pienen veneen. Kaupunkimatkalla Stefan eksyy äidistään, saa polveensa haavan juostessaan sirkukseen, ja laivakin menee rikki. Häntä auttaa sirkuksen klovni. Kotona tehdään uusi laiva särkyneen tilalle. Kirjaa on vielä monissa kirjastoissa. Jos sitä ei ole omalla kotipaikkakunnallasi, voit saada sen oman kirjastosi kautta kaukolainaan.
Sirkusmussiikkia 1893 9.4.2008 Erityisiä sirkusmusiikkiäänitteitä voit etsiä Pirkanmaan kirjastojen yhteisestä Piki-verkkokirjastosta (pikikirjastot.fi) asiasanoilla sirkus ja musiikki. Aineistolajiksi voit valita cd-levyn. Löytyneet teokset -näytöllä näkyvät julkaisujen nimet ja klikkaamalla julkaisun nimeä näet julkaisun tarkat tiedot, esim. mitä kappaleita äänitteellä on. Saatavuus-sarakkeesta voit tarkistaa, missä kirjastossa aineisto on. Tarkempia ohjeita musiikkiaineiston hakuun löydät sivulta http://www.tampere.fi/kirjasto/mushaku ja sieltä tässä tapauksessa kohdasta Asiasana. Oman kuntasi eli Vammalan kirjastossa ei näytä olevan sirkusmusiikkiäänitteitä. Oman kunnan ulkopuolelta muista Piki-kirjastoista voit varata hyllyssä olevaa aineistoa seutuvarauksena...
Etsin musiikkia sirkukseen. Kaikki sinnepäinkin käy! 1187 25.4.2007 Hei! Sirkusmusiikkia voitte hakea tietokannastamme kirjoittamalla hakusivustomme asiasanakenttään 'sirkus' tai 'sirkukset' ja valitsemalla aineistolajiksi cd-levyn (jos cd-levyä toivotte). Myös kirjasto kannattaa valita ruksimalla vaihtoehto Jyväskylän kaupunginkirjasto, jos asioitte nimenomaan täällä. Lisäksi voitte hakea asiasanoilla 'automaattisoittimet' ja 'soittorasiat', koska myös näiltä levyiltä voi löytää sirkustunnelmaa. Internetin kautta pääsette tekemään hakuja tietokantaamme osoitteessa http://www.jyvaskylanseutu.fi/aaltokirjastot/ > HAKU
Löytyykö teiltä mitään sirkusmusiikkia? 5116 9.5.2005 Jyväskylän kaupunginkirjastosta löytyy esim. seuraavat sirkusmusiikkia sisältävät äänitteet: Musiques de cirque Laporte, Jean Musiques de cirque / avec Jean Laporte et son orchestre Previte, Bobby (esitt.) Music of the Moscow Circus Cirque du Soleil (esitt.) Collection On myös joitakin taidemusiikin sävellyksiä, jotka liittyvät sirkuksen aihepiiriin - ainakin säveltäjän teokselleen antaman nimen perusteella. Näitä voi etsiä esim. Aalto-kirjastojen tietokannasta, kirjoittamalla kolmeen asiasanakenttään oheiset asiasanat: aiheet – musiikki – sirkus Aalto-kirjastojen aineistonhaku löyyy osoitteessa: http://www.jyvaskylanseutu.fi/aaltokirjastot/
Onko teillä taiteen perusopetuksen kirjaa? Kirjasta pitäisi löytyä sirkuksen toimintaan liittyvät asiat ja tavoitteet. 904 16.3.2004 Suomenkieliset sirkustoimintaa käsittelevät kirjat näyttävät olevan pääasiassa Markku Aulangon käsialaa. Taiteen perusopetuksen kannalta asiaa käsitellään julkaisussa nimeltä "Sirkus kouluun. Virikkeitä lasten ja nuorten sirkustoimintaan" (1992). Taiteiden opetusoppiin liittyviä kirjoja löydät kirjastossa luokasta 38.297, muita sirkusaiheisia kirjoja luokasta 79.91.