| Missä teoksessa on esitelty Teuvo Pakkalan lapsuutta, lyseovuosia? Muistiini on jäänyt kuvaus nuoresta Pakkalasta kerjuulla ja erityisesti hänen surkeista,… |
1558 |
|
|
|
Kyseessä on todennäköisesti Teuvo Pakkalan omaelämäkerrallinen romaani nimeltään Lapsuuteni muistoja. Kirja kertoo Pakkalan lapsuudesta ja mm. siitä kuinka perheen lapset joutuivat kerjäämään. Kirjan loppupuolella siirrytään lyseoelämäänkin.
Varsinkin kirjan uusinta painosta vuodelta 2007 löytynee hyvin kirjastoista ympäri maankin.
|
| Etsin kirjallisuutta, joka käsittelee sitä millaista lapsuus oli 30-ja 40-luvuilla Suomessa. Sitä millaiset perheet ja kasvuympäristöt olivat sekä mikä oli… |
1916 |
|
|
|
Kannattaa tutustua seuraaviin pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-hausta poimittuihin teoksiin:
Suomi silloin kerran : näin elettiin vuosina 1944-1956
Pois pula, pois puute : kun kansa selviytyi / Meri, Utrio
1930-luvun lama teollisuuskaupungissa. II : Lama, pula ja työttömyys : tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938 / Jarmo Peltola
Kortilla korviketta : säännöstelyä ja selviytymistä pula-ajan Suomessa / Satu Jaatinen
Sodan liepeillä : kasvun aikaa, lapsuus ja nuoruus / Rauno Salonen
Kotirintaman lapset / Hanna Pukkila
Lapsi sodan varjossa / Taina Almgren
Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikka / Heikki Waris
Haussa voi käyttää vuosikymmeniä esim. 1930-luku ja yhdistää tämä toiseen asiasanaan esim. lapsuus ja kohdistaa haku... |
| Kysymykseni koskee ensisijassa muistelmateoksia. Etsin muistelmateoksia tai elämäkertoja, jonka olisi kirjoittanut rikoksentekijän läheinen (perheenjäsen,… |
2229 |
|
|
|
Voit hakea Helmetistä hakusanoilla rikoksentekijät, rikokset, rikollisuus, muistelmat tai elämäkerrat. Ongelmana on, että pelkkien asiasanojen perusteella on mahdotonta tietää, minkä teoksen on kirjoittanut rikoksentekijän läheinen.
Tässä ohessa on lista joistakin kirjoista, joissa käsitellään rikoksentekijän ja hänen läheistensä elämää. Kaunokirjallisuutta löytyi sittenkin enemmän kuin muistelmia. Osa luettelon romaaneista perustuu tositarinoihin, osa on fiktiota.
Elämäkerrat ja muistelmat:
Armas Gerdt: Petrin matka Myyrmanniin
Steven Naifeh ja Gregory White Smith: Muukalainen perheessä
Seppo Porvali: Daltonit
- Kirjoittaja ei ole rikoksentekijöiden läheinen, mutta kirjassa puheenvuoron saavat myös poikien sisaret. Perhetausta käydään... |
| Mistä saisin tietoa lapinlahden lapsiperheistä ja heidän tarpeistaan esim. vaate, -tarvikeostoksilla? |
917 |
|
|
|
Lapsiperheiden lukumäärät perhetyyppien ja lasten lukumäärän mukaan saa Tilastokeskuksen internetsivustolta tilastokeskus.fi kohdasta tilastot -> tilastotietokannat -> väestö ( ->siirry palveluun)-> perheet. Tiedoissa on lapsiperheiden suhde kaikkiin perheisiin kunnittain vuodesta 2000 lähtien. Tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 2005.
Tilastokeskus on vuosittain julkaissut tilastoteosta nimeltään "Perheet", josta tuorein versio on "Perheet 2004". Tiedot ovat sisällöltään laajemmat kuin Tilastokeskuksen verkkosivuilla on nyt.
Lapsiperheiden tuloista ja ostovoimasta on kunnittaisia tietoja SuomiCD:llä. SuomiCD on maksullinen tuote. Tietojen saatavuutta siitä voi tiedustella Tilastokirjaston tietopalvelusta p. 09 - 1734 2220.
|
| Kirjallisuusluettelo perheen surua lapsen kuolemasta käsittelevistä teoksista pro gradua varten |
1812 |
|
|
|
Aiheesta on kirjoitettu melko paljon ja eri lähtökohdista, tässä muutama josta voit aloittaa: Hilkka Laakso: Äidin suru alle seitsenvuotiaan lapsen kuoleman jälkeen: Väitöskirja , Tampereen yliopisto 2000. - Leena Väisänen: Lapsen menetys,perheen suru ja toipuminen. 1999.. Pohjautuu väitöskirjaan Family grief and recovery process when baby dies.- Vaiettu suru: lapsen kuolema ja perheen tukeminen 1992.- Ingela Bendt: Kun pieni lapsi kuolee. 1999
- Katja Hautamäki: Lapsensa menettäneen perheen tukeminen yliopistollisessa sairaalassa. 1997 Pro gradu Tampereen yliopisto. - Omakohtaisia kokemuksia kirjoissa: Helmi Vilppola: Perhosen lento 1998.- Lapseni on kuollut - jäi jälkeen kaipuu... 20005 Sylva. - Sinua en unohda: lapsensa menettäneet... |
| Onko Suomessa tehty tutkimuksia perheiden verkostoitumisesta ja jos on niin minkä nimisiä? arvitsen tietoa pro graduni tekemiseen. Työnimi: Avoin päiväkoti… |
872 |
|
|
|
Oma työsi koskee avointa päiväkotia perheiden verkostoitumisen tukena. Asiasanoilla verkostoituminen ja vanhemmat löytyy Linda-tietokannasta koulumaailmaan liittyvä opinnäytetutkimus :
Kuvaja, Elina : Mannerheimin lastensuojeluliiton kimppaperheprojekti : tapaustutkimus projektin tarpeellisuudesta ja onnistumisesta opettajien ja rehtoreiden näkökulmasta, 2002
Tämä on verkkoaineistona osoitteessa http://selene.lib.jyu.fi:8080/gradu/h/elkuva.pdf .
Turun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnassa on meneillään Rauman seudun erityisvarhaiskasvatuksen resurssiaseman Pikku Kukon tutkimusyhteistyö, jonka aihepiirinä on perheiden vuorovaikutusverkostot ja esiopetuksen oppimisympäristöt. Yhteystiedot löytyvät sivulta http://www.edu.utu.fi/... |
| Kuinka paljon suomalaisilla lapsiperheillä on keskimäärin yhteistä aikaa? Onko aiheesta kirjoituksia,tutkimuksia? |
1095 |
|
|
|
Tilastokeskuksen sivuilla on linkkejä (http://tilastokeskus.fi/tk/el/kva_ajankaytto.html) ja kirjallisuusviitteitä (http://www.stat.fi/tk/el/kva_artikkelit.html) suomalaisten ajankäytöstä. Viitteissä mainittu, kattava Hannu Pääkkösen ja Iiris Niemen Suomalainen arki - ajankäyttö vuosituhannen vaihteessa (2002) löytyy pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoista. Suomen tilastollisessa vuosikirjassakin kulttuuri- ja vapaa-ajan taulussa on usean vuoden tilastoja seurustelusta perheen kanssa ja muusta ajankäytöstä.
|
| Haluaisin tietää uusimmat lastensuojelua ja perheiden hyvinvointia käsittelevät kirjat. |
737 |
|
|
|
Voit etsiä aiheesta teoksia pääkaupunkiseudun aineistotietokanta Plussasta http://www.libplussa.fi esimerkiksi asiasanoilla lastensuojelu, lapsen asema tai vanhemmuus. Haku luokan numerolla on myös mahdollista. Luokassa 371.5 on perhepolitiikka ja mm. lastensuojelua käsittelevät teokset, luokassa 358 on perhesosiologia ja mm. lapsen asemaa käsittelevät teokset sekä luokassa 181.6 on perhe- ja kotikasvatus.
Plussa antaa teokset uutuusjärjestyksessä ja myös saatavuustiedot selvävät sieltä.
Lastensuojelun keskusliiton www-sivuilla http://www.lskl.fi löytyy liiton kirjasto, joka on koonnut uutuusluettelon aineistostaan sivulleen. Sivuilta löytyy myös liiton julkaisuluettelo. Kirjaston palvelut ovat vapaassa käytössä.
|