nuorisokulttuuri

13 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–13.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko se usealla miehellä housuissa roikkuva (avain)ketju pelkkä trendi vai jostain aikojen takaa tullut juttu? 203 26.1.2023 Kyseinen ketjua nimitetään myös lompakkoketjuksi. Löytämieni englanninkielisten artikkelien mukaan lompakkoketjuja olisivat käytetty ensimmäisenä moottoripyöräkulttuurissa 1950-luvulta lähtien. Osaksi syy niiden käyttöön on ollut käytännöllinen eli lompakko ei ole kadonnut ajaessa. Osaksi sen käytöllä on haettu muun pukeutumisen ohella pelotevaikutusta. Erilaiset nuorisokulttuurit ovat sittemmin kopioineet ketjujen käytön. Valitettavasti näissä artikkeleissa ei ollut tarkempia lähteitä, joista olisin voinut varmistaa asian paikkaansapitävyyden. Jos muodin historia kiinnostaa enemmän, Helmet-kirjastoissa on varattavissa ja lainattavissa useita asiaa käsitteleviä teoksia. Hakusanoilla muoti historia suomenkielisiä teoksia löytyy 454...
Mistä kirjoista tai dokumenteista saisin tietoa 60-70-luvun New Yorkista? Lähinnä haluaisin tietoa ihmisten ja varsinkin nuorten elämäntavoista yms. Tuon… 1072 11.4.2013 Yhdysvaltain nuorisosta löytyy kirjaston tietokannasta hakutermeillä nuorisokulttuuri TAI nuorisotutkimus JA yhdysvallat (rajaukset: kirja, tietokirjallisuus) seuraavia teoksia: UNDERGROUND : antologia / toim. ja suom. Jarkko Laine Wallbangin' : graffiti and gangs in L. A. / Susan A. Phillips Hyvinvointikakarat / koonnut Lilli Riihiranta Liskokuninkaan mytologia : rituaali ja rocksankarin kuolema : Jim Morrison -kultin etnografinen tulkinta / Stig Söderholm WOODSTOCK : the oral history / [edited] by Joel Makower The new beats : exploring the music culture and attitudes of hip-hop / S. H. Fernando Jr. Can't stop, won't stop : hiphopsukupolven historia / Jeff Chang The hip : hipsters, jazz and the beat generation / by Roy Carr, Brian Case,...
Onko suomalaisessa nuorisokulttuurissa gootteja ja preppejä(Goths and Preps)? Miksi niitä täällä kutsutaan? 1022 11.11.2010 Gootteja Suomesta löytyy ja heitä kutsutaan ihan vaan gooteiksi. Gooteista tietoa löytyy esimerkiksi Gavin Baddeleyn kirjasta Goth chic: johdatus pimeän puolen estetiikkaan. Prepsit ovat vähän vaikeampi tapaus. Preppy-termiä tunnuttiin käyttävän vähän, mutta siitäkään ei löytynyt hirveästi tietoa. Valitettavasti emme löytäneet sanalle suoraa käännöstä, mutta lähinnä oleva termi lienee fruittari. Ainakin molemmissa tuntuu olevan samankaltaisia piirteitä. Ohessa hieman linkkejä joista voi vertailla näitä kahta ja tehdä omat johtopäätökset niitten pohjalta. http://www.nelonen.fi/tyyliassari/preppy.html http://www.urbandictionary.com/define.php?term=preppy http://urbaanisanakirja.com/word/fruittari/598/ http://www.iltalehti.fi/muoti/...
Huhtikuussa 2007 on julkaistu Nanna Aito-Ihkulan teos "Pissismin vaalenpunainen kirja". En löytänyt sitä Helsingin kaupunginkirjastojen Helmet-palvelusta… 1194 13.6.2007 Aito-Ihkulan pissismin käytäntöihin ja käsitteistöön perehdyttävää opusta on tilattu toukokuun alussa useisiin Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteisiin. Teoksen saatavuutta kannattaa siis jatkossakin seurata HelMetistä.
Tarvitsisin tietoa Suosikki-lehden alkuvaiheista. Onko Suosikista ilmestynyt mitään historiikkia tms tai onko lehtien lukijoista olemassa mitään tutkimusta… 2377 25.4.2007 Suosikki on suomalainen nuorisolehti, joka on ilmestynyt vuodesta 1961. Lehden vaiheista löytyy tietoa seuraavilta sivustoilta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Suosikki ; http://www.helsinki.fi/~jerola/onil1908_ihSuosikki.html Kotimaisesta artikkeliviitetietokannasta Artosta löytyi pari artikkelia, joista voi olla apua aiheen käsittelyssä. Haapanen, Seppo : Mikä menee nuorten kaaliin? Julkaisussa: Aikakausilehdistö, 1992 : 4, s. 23-27. Karvala, Kaappo : Jyrki Hämäläinen : Suosikki ei ole historiaa. Julkaisussa: Markkinointi & mainonta : Talentum, 1996 : 8, s. 25. Lehdet on luettavissa Kansalliskirjastossa. Yhteystiedot: Unioninkatu 36 00014 HELSINGIN YLIOPISTO. puh. (09) 191 23196. Suosikki -lehden vuosikertoja löytyy vuodesta 1983...
Etsin tietokirjaa suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä 50-luvulta nykypäivään. Minua kiinnostaa mm. yhteiskunnan rakennemuutos, vaurastuminen, vapaa-ajan… 2064 28.7.2006 Suomalaisen nuorison historia on kirjoitettu: Nuoruuden vuosisata : suomalaisen nuorison historia / toim. Sinikka Aapola ja Mervi Kaarninen, julkaisija: Nuorisotutkimusverkosto. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2003. 506 s. Nuorisotutkimusverkostolla on projekteja, jotka kiinnostanevat. Lisätietoja internet-sivulta: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/sivu.php?artikkeli_id=60 Internet-sivu nimeltään 1950 luku, nuorisokulttuurin nousun vuosikymmen ( http://www.ouka.fi/ppm/1950 ) kiinnostanee. Lyhyt 50-luvun muistelu on sivulla Muistojen 1950-luku ( http://koti.mbnet.fi/seija10/50luku.html ) Suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta löytyy runsaasti kirjoja. Seuraavassa pieni valikoima, jotka kaikki löytyvät pääkaupunkiseudun kirjastoista:...
Minkälainen tanssi- ja vaatetyyli oli 1960-luvun nuorisolla? Saisiko mahdollisesti esimerkkejä, esim. elokuvista/musikaaleista. 28973 8.2.2006 Nuorisokulttuuri löi itsensä läpi lopullisesti 1960-luvulla, jolloin nuorisosta tuli länsimaissa muodinkin määrittäjä. 1960-luvun muodissa pyrittiin nuorekkuuteen ja epäsovinnaisuuteen. Kankaat olivat usein suurikuvioisia, graafiset kuviot ja kukkakuviot olivat naisten vaatteissa tavallisia. Tyypillisiä 1960-luvun muotivaatteita olivat mm. minihameet, A-linjaiset helmasta levenevät telttamekot ja takit sekä läpinäkyvät puserot. Toisaalta 1960-luku oli hippiaatteen vuosikymmen. Hipit pukeutuivat farkkuihin, liehuvahelmaisiin mekkoihin, erilaisiin huiveihin ja liinoihin, batiikkivärjättyihin ja etnohenkisiin vaatteisiin. 1960-luvulla nuoriso tanssi lähinnä twistin (Let's twist again) ja rock & rollin (Beatles, Rolling Stones, Elvis)...
Etsin tietoa graffiteista suomeksi. 890 15.12.2004 Seuraavat kirjat sopivat sinulle: Betoni kukkii : kirjoituksia nykyperinteestä / toim. Jyrki Pöysä Helsinki graffiti / Anne Isomursu, Tuomas Jääskeläinen
Mistä tietoa 1990-lukua käsittelevään kulttuurihistorian esitelmään? Haluaisin tietoa etenkin muotoilun alalta ja musiikin vaikutuksesta pukeutumiseen. Mitkä… 1766 14.2.2004 Oletamme, että musiikki vaikuttaa enemmän nuorten kuin aikuisten pukeutumiseen. Lahden kaupunginkirjaston aineistotietokanta löytyy internetistä kirjaston kotisivulta osoitteesta http://www.lahti.fi/kirjasto/ Aineistohakuun pääset klikkaamalla linkkiä Aineistotietokanta. Kirjoita asiasanakentään "nuorisokulttuuri" (ilman lainausmerkkejä) ja klikkaa hakunappulaa. Saat esille pitkän luettelon kirjoista, joista saattaa olla sinulle hyötyä. Tässä joitakin viitteitä: - Bennett, Andy: Popular Music and Youth Culture. Music, Identity and Place (2000) - Kemppinen, Pertti: Nuoruuden taikaa. Kurkistuksia nuorisokulttuureihin (1997) - Polhemus, Ted: Streetstyle. From Sidewalk to Catwalk (1995) - Polhemus, Ted: Style Surfing. What to Wear in the 3rd...
Nuorisokulttuureista/muodista tietoa?? 812 22.4.2002 Hipeistä löytyy tietoa ainakin Marja Ala-Ketolan kirjasta "Hippejä, jippejä, beatnikkejä" (1985). Tutkija Jaana Lähteenmaa on kirjoittanut hoppareista teoksen "Hip-hoppareita, lähiöläisiä ja kultturelleja (1991). Muita teoksia nuorisokulttuureista ja -muodista: Tolonen, Tarja: Nuorten kulttuurit koulussa (2001); Lähteenmaa, Jaana: Myöhäismoderni nuorisokulttuuri (2000); Ruohonen, Sinikka: Nuorten pukeutuminen (2001); Polhemus, Ted: Street style: from sidewalk to catwalk (1994) ja Style surfing: what to wear in the 3rd millennium (1996); Stadin nuoret (2000, Stefan Bremerin kokoama valokuvateos helsinkiläisistä nuorista 1950-1990 -luvuilla). Lisää materiaalia löytyy pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen yhteisestä aineistotietokannasta...
Onko teillä kirjaa, joka kertoisi hipeistä tai muuten 60-luvusta? apu on tarpeen teen esitelmää... kiitos jo etukäteen 1067 24.3.2002 Valitettavasti et kerro, missä asut, joten en voi tarkistaa löytyykö aiheeseesi liittyvää kirjallisuutta kotikuntasi kirjastosta. Tässä kuitenkin muutama kirja, joista uskoisin olevan sinulle hyötyä: 1) Ala-Ketola, Marja: "Hippejä, jippejä, beatnikkejä--Amerikan 1960-luvun vastakulttuuriliikkeiden hiatoriaa", 1985. ISBN 951-749-008-9 2) Lindfors, Jukka: "Ensimmäinen aalto--Helsingin underground 1967-1970", 1988. ISBN 951-9178-35-x 3) Tarvainen, Veikko: "60-luvun kapina", 1993. ISBN 951-578-155-8 4) Bonsdorff, Johan von: "Kun Vanha vallattiin", 1986. ISBN 951-30-6627-4 Lisäksi vielä yksi englanninkielinen teos: Neville, Richard: "Hippie hippie shake--the dreams, the trips, the trials, the love-ins, the screw ups... the sixties", 1995. ISBN...
Kerro minulle rockabilleistä kaikki mahdollinen tieto? Teen koulu työn nuorisokulttuureista ja niistä rockabileistä. Ei löydy tietoa netistä! 916 11.12.2001 Teille on varmasti koulussa sanottukin, esitelmän teon tarkoitus on tiedonhaun oppiminen. Olet etsinyt tietoa Internetistä ja, kuten huomautitkin, mitään oikein kunnollista ei tunnu löytyvän. Aiheesta on monenlaisia sivuja etenkin englanniksi, mutta suomeksi ja nuorisokulttuurin puitteisiin asetettuna materiaalia onkin vähemmän. Suosittelenkin kääntymistä kirja-aineiston puoleen. Voit tehdä haun pääkaupunkiseudun aineistotietokannassa http://www.libplussa.fi/ ns. asiasanoja hyväksi käyttäen. Asiasanat ovat sanoja joilla kirjojen ja muun aineiston sisältöä on kuvailtu. Kokeile ensin hakua jossa haet asiasanalla rockabilly ja näytä -pudotusvalikosta valitset kohdan vain kirjoja. Näin saat kirjoja joissa käsitellään rockabillyä, et levyjä...
Mistä tietoa vastakulttuureista (nuorisokulttuureista)? 794 17.4.2000 Hyviä lähdeteoksia ovat esim. seuraavat: Kemppinen, Pertti: Nuoruuden taikaa: kurkistuksia nuorisokulttuureihin. 1998, Törmäävät tulkinnat: kirja nuorista ja nuoruudesta. 1991 ja Ala-Ketola, Marja: Hippejä, jippejä , beatnikkeja. 1985. Lisää teoksia löydät Tampereen kaupunginkirjaston aineistohausta valitsemalla Aineisto, Tarkka haku, asisana: nuorisokulttuuri. Verkosta löydät myös Nuorisotutkimus-lehden sivut (http://www.alli.fi/alli/ntutk.html), joilla on lehden sisällysluettelot sekä lähinnä pääkirjoitusten koko teksti.