kolikot

14 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–14.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minulla on vuoden 1986 20 penninen, mutta sen vaakunapuolelle on stanssattu numero yksi ja niin voimakkaasti, että painejälki näkyy kolikon arvopuolella… 307 2.8.2017 Kolikkoa näkemättä on vaikea arvailla mitään. Mahdollisesti kolikkoa on jälkeen päin käsitelty asiaankuulumattomalla tavalla, jolla ei ole mitään tekemistä kolikon alkuperäisen painamisen tai numismatiikan kanssa. Suositeltavaa on näyttää kolikkoa numismaatikolle. Alan liikkeitä löytyy mm. Tampereelta.
Omistan suomen markan vuodelta 1978(?), jonka toiselta puolelta on selvästi luettavissa selvästi ainoastaan "ALTA" ja lisäksi näkyy jonkin verran leijonan… 884 22.4.2014 Hintatietoja löytyy esim. kirjasta "Suomen rahat arviohintoineen 2008". Lisäksi Suomen Numismaatikkoliitto on kustantanut arviohinnaston "Suomen kolikot ja setelit n. 1400-2013". Molempia kirjoja löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista. Suomen Numismaattinen Yhdistys tarjoaa arviointipalveluja: http://www.snynumis.fi/.
Minulla olisi pronssi rahoja joissa on mm. matti virkkusen,väinö nuortevan,yrjö meurman ja jk paasikiven kuvia. ja löytyy myös hopeinen raha lahden kisoista… 701 11.2.2013 Vanhojen rahojen ja juhlarahojen hintaan vaikuttaa niiden kunto. Esimerkiksi täysin käyttämätön hopeinen 10 markan J.K. Paasikivi (1970) on Suomen kolikot ja setelit -kirjassa arvioitu 7 euron arvoiseksi. Lahden 1978 kirsojen 25-markkanen arvioidaan samoin 7 euron arvoiseksi täysin käyttämättömänä. Tarkempia tietoja saat tuon kirjan lisäksi esimerkiksi netissä olevista numismatiikkahuutokaupoista tai käymällä alan liikkeissä, joissa asiantuntija pystyy heti arvioimaan kolikon kunnon ja sen mukaisen arvion. Kokeile esim. http://www.numismaatikko.fi/index.php/numismaatikkoliitto/huutokaupat .
Kupari 5 penniä vuodelta 1983 842 7.2.2013 Pennin sekä 5- ja 10 pennisen raaka-aineena käytetty kupari korvattiin vuosina 1969, 1977 ja 1983 alumiinilla. Oululainen Numismatics Coins arvioi sen hinnaksi 0,60 €, jos se on leimakiiltoinen, kuntoluokitukseltaan 9. Suomen rahat arviohintoineen 2008 ei anna tästä arviota.
Kupari 5 penniä vuodelta 1873 1212 7.2.2013 Suomen rahat arviohintoineen 2008 Keräilijän opas antaa tästä kolikosta sen kunnosta riippuen 1,50 - 350,- €. Netistä voi etsiä myös numismaatikoiden sivuilta arvioita, esim huutokaupoista, http://www.numismaatikko.fi/web/index.php/numismaatikkoliitto/huutokaup…. Oululainen Numismatics Coins arvioi Suomen kuparisen 5 pennin v. 1873 15,-€, jos sen kuntoluokitus on 5 ja 6,- €, jos kunto on 4 asteikolla 1-10.
Tiedustelin muutaman kolikon arvoa: 1 penni 1963 5 penni 1966, 1974 20 markka 1936 10 markka 1937 sitten olisi jokin venäläinen seteli vuodelta 1898, etuosassa… 7216 28.1.2013 Suomen kolikot ja setelit 1400-2012 –taskuopas antaa rahoillesi seuraavat arviohinnat: 1 penni (kuparia) 1963 painos 171,33 miljoonaa, arvo 0,50e 5 penniä (kuparia) 1966, painos 8miljoonaa, arvo 2 euroa 5 penniä (kuparia) 1974, painos 21,5 miljoonaan, arvo 0,50e 10 markkaa (alumiinipronssia) 1937, painos 181 000, arvo huippukuntoisena 110e, kuluneena 2e 20 markkaa (alumiinipronssia) 1936 , painos 114 000, arvo huippukuntoisena 180e, kuluneena 2e Venäläinen vuoden 1898 seteli lienee yhden ruplan seteli. Sen arvoa voi katsoa esim Standard Catalog of World Paper Money- teoksesta. Oman setelisi arvoa ei voi suoraan sanoa, sillä setelistä on 4 erilaista painosta, joissa on erilainen allekirjoitus setelin kääntöpuolella. Mikäli setelisi on aivan...
Minkä hintainen on 1 dime 1875 ja mistä sen saisi ostettua 1505 7.12.2011 Kysyin asiaa antiikki- ja rahaliikkeistä Helsingistä,mutta suoralta kädeltä en saanut vastausta. Rahaliike Holmasto ehdotti, että kysyjä tulisi heillä käymään. Liike sijaitsee osoitteessa Aleksanterinkatu 50. Helsinki. Kotisivu: http://www.holmasto.com/ Ulkomaisilta sivuilta löytyy tietoja ja ostomahdollisuuksia: http://www.e-coins.tv/index.php?catid=11956 Sivulla on haku josta löytyy dime 1875-versioita, kun kirjoittaa hakusarakkeeseen: dime 1875 Hinnat näyttävät alkavan n. kymmenestä dollarista. Verkkokauppoja, joissa myydään kolikoita on paljon. Tässä ulkomaisia kauppojen luetteloita, joista kolikkoa voi etsiä: http://lynncoins.com/coin-shops-internet.htm http://coinresource.com/directory/dealer.htm http://www.certifiedcoinexchange.com...
Kuinka paljon maksaa hyväkuntoinen vuoden 1898 1-penninen? 1537 25.3.2008 Vuoden 1898 1-pennisen arvo voi vaihdella yhdestä eurosta kahteenkymmeneen euroon riippuen kolikon kunnosta. Suurimpaan summaan rahan täytyy olla täysin virheetön ja täysin leimakiiltoinen. Lähde: Suomen rahat arviohintoineen 2005: Keräilijän opas (Julkaisija: Suomen Numismaattinen Yhdistys). Kirja on ei-kaupallisen tahon julkaisema luettelo eivätkä siinä mainitut hinnat ole osto-tai myyntihintoja vaan objektiivisia arvioita rahojen keräilyarvosta kirjoitusajankohtana. Kysy kirjastonhoitajalta -arkistosta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx löytyy paljon tietoa rahojen arvoista. Kirjoita Etsi arkistosta kohtaan esimerkiksi: rahat
Minkä arvoinen on Rooman sopimus 50 v. juhlaraha, suomalainen, ja mihin sen voisi myydä? 3983 4.3.2008 Kyseinen juhlaraha tuli myyntiin vasta vajaa vuosi sitten, eikä sitä ole vielä Suomen rahahinnastossa eikä muissa kirjastostamme löytyvistä hakuteoksissa. Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry:n ylläpitämällä keskustelualueella nimeltä Numismaatikoiden tietopankki http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/viewtopic.php?f=3&t=1074 keskustelijat arvioivat Rooman sopimuksen 50v. juhlarahan hinnaksi 2-4 euroa. Yhdistyksellä on myös Myydään, ostetaan ja vaihdetaan -keskustelualue internetissä. http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/viewforum.php?f=7 Rahaliikkeitä löytyy Juhan kotisivuilta http://koti.mbnet.fi/jm78/rahaliikkeet.html Kolikot.com -sivulla on rahojen osto- ja myyntiliikkeiden osoitteita http://www.kolikot.com/index.php?p=linkit Huuto....
Minkä arvoinen on vuoden 1915 1 penninen ja mihin sen voisi myydä? 2368 4.3.2008 Suomen rahat arviohintoineen 2005: keräilijän opas antaa vuoden 1915 1 penniselle arvoksi 2 euroa, jos raha on täysin virheetön ja leimakiiltoinen, 1 euron, jos se on virheetön, mutta lievästi tummunut. Hinnat ovat keräilyarvoja, eivät osto- ja myyntihintoja. The Standard Catalog of World Coins 2005 luettelon mukaan kolikon hinta vaihtelee 0,25 eurosta 2,50 euroon kunnon mukaan. Lisätietoja kannattaisi varmasti kysellä Pohjois-Karjalan numismaatikoilta http://www.pk-numismaatikot.fi/ Sihteeri: myös jäsenasiat Armi Hakkarainen e-mail etunimi.sukunimi@pk-numismaatikot.fi Kirkkokatu 14 a B 18 fax 013-229 133 80100 JOENSUU gsm 041-474 2119 Yhdistyksellä on myös Myydään, ostetaan ja vaihdetaan -keskustelualue internetissä...
Minkä arvoinen on 1 markka vuosilta 1988-1979-1978-1990? Sitten on 5 markkaa vuodelta 1990. Takana lukee Suomi Finland. Siinä on laivan kuva leima kiiltoinen… 14391 18.2.2008 Kolikon arvo voi vaihdella todella paljon sen mukaan missä kunnossa se on. Seuraavista lähteistä saat tietoa rahojen arvosta. Kirjoja voit kysyä omasta kirjastostasi. Suomen rahat arviohintoineen, 2005. (Kirja on ei-kaupallisen tahon julkaisema luettelo eivätkä siinä mainitut hinnat ole osto- tai myyntihintoja vaan objektiivisia arvioita rahojen keräilyarvosta kirjoitusajankohtana.) Coins of northern Europe and Russia / ed. by George S. Cuhaj, Thomas Michel, 2006 Standard Catalog of World Coins / by Chester L. Krause and Clifford Mishler, 1992 Suomen pankin sivuilta löytyy asiasta hyvää tietoa http://www.bof.fi/fi/suomen_pankki/faq/index.htm Kysy kirjastonhoitajalta -arkistosta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx löytyy...
Minkä arvoinen on kolikko, jossa lukee Finland - Un 2005 ja kolikossa on lintu, jonka päällä on myös palapeli? 15864 16.7.2007 Kyseessä on Suomen vuoden 2005 kahden euron erikoiskolikko, jolla juhlistetaan YK:n 60-vuotispäivää ja Suomen 50 vuotta kestänyttä YK-jäsenyyttä. Kolikkoa on lyöty 2 000 000 kappaletta. Lisätietoa rahasta löytyy sivuilta: http://www.mint.fi/fi/tiedotteet/1340/ http://www.suomenpankki.fi/fi/suomen_pankki/ajankohtaista/tiedotteet/20… Huuto.netissä kolikoita on kaupan, hintapyynnöt vaihtelevat 2-4 euroon. Yhtään tarjouksia niistä ei ollut tehty. Kolikko on melko uusi ja sitä on laskettu liikkeelle aika suuri määrä, joten voi olla, ettei sillä ole vielä ainakaan paljon nimellisarvoaan suurempaa arvoa. Halutessasi voit ottaa yhteyttää Suomen Numismaattiseen Yhdistykseen (yhteystiedot http://www.snynumis.fi/neuvonta/neuvonta.htm ), heiltä voisi...
Minkä arvoinen olisi 5 penniä vuodelta 1911 ja toinen 5 penniä vuodelta 1866? Hyvin säilyneitä, mutta pesun tarpeessa. 3357 20.6.2007 Vuoden 1866 5-pennisen arvo voi vaihdella 50 sentistä 200 euroon sen mukaan missä kunnossa se on. Vuoden 1911 5-pennisen arvo taas vaihtelee välillä 0-60 euroa. Suurimpaan summaan rahan täytyy olla virheetön ja täysin leimakiiltoinen. Lähteenä on käytetty Suomen Numismaattisen Yhdistyksen keräilijän opasta Suomen rahat arviohintoineen vuodelta 2005. Kirja on ei-kaupallisen tahon julkaisema luettelo eivätkä siinä mainitut hinnat ole osto- tai myyntihintoja vaan objektiivisia arvioita rahojen keräilyarvosta kirjoitusajankohtana.
Minkä arvoinen on 2 mk:n hopeakolikko vuodelta 1872? 3665 20.3.2006 Kolikon arvo voi vaihdella 5 eurosta 500 euroon sen mukaan missä kunnossa se on. 5 € Raha on kulunut, sen yksityiskohdat ovat epäselviä. 8 € Raha on tasaisesti kulunut korkeimmista kohdista, mutta lähes kaikki yksityiskohdat ovat selviä. 40 € Rahan korkeimmissa kohdissa on hyvin pieniä käsittelyn jälkiä, muuten yksityiskohdat ovat teräviä. Leimakiiltoa ei ole. 250 € Rahassa ei ole kulumisen jälkiä ja sen pinta on ehjä ja leimakiiltoinen, mutta toisinaan lievästi tummunut. 500 € Raha on virheetön ja täysin leimakiiltoinen. Lähteenä on käytetty Suomen Numismaattisen Yhdistyksen keräilijän opasta Suomen rahat arviohintoineen vuodelta 2005. Kirja on ei-kaupallisen tahon julkaisema luettelo eivätkä siinä mainitut hinnat ole osto- tai...