kirjastoala

185 osumaa haulle. Näytetään tulokset 61–80.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miten pääsen kirjastonhoitajaksi, onko palkka iso? 1564 Kirjastot.fi-sivulle on koottu linkit kirjastoalan koulutusta antavien oppilaitosten sivuille. Sieltä löytyy myös tietoa alan koulutus- ja kelpoisuusvaatimuksista: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/ Palkka riippuu mm. tehtävänimikkeestä. Tietoa kunta-alan eri ammattinimikkeiden palkoista vuodelta 2012 löytyy alla olevan linkin kautta. Esimerkiksi yliopistojen ja muiden oppilaitosten sekä yritysten kirjastojen palkat eroavat näistä jonkin verran. http://www.kuntatyonantajat.fi/fi/kunta-tyonantajana/palkat-ammatit-ja-…
Kirjastoala kiinnostaa, onko teillä oppisopimuspaikkoja? Pitääkö vain itse kysellä? Olisiko esim. Vantaalla mahdollisuus oppisopimuskoulutukseen tai… 1022 Valitettavasti tällä hetkellä Vantaan kaupungin kirjastoihin ei oteta oppisopimuskoulutettavia. Harjoittelupaikkoja tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Suosittelen, että otatte suoraan yhteyttä siihen kirjastoon, jossa toivoisitte voivanne suorittaa harjoittelun ja tiedustelette mahdollisuuksia.
Onko heikkolahjaisella henkilöllä mitään mahdollisuuksia opiskella kirjastovirkailijan ammattiin ja päästä siihen ammattiin? 1388 Vaikea kysymys. Tohtori.fi :n mukaan heikkolahjaisuudeksi määritellään hieman normaalia vähäisempi älykkyys (älykkyysosamäärä 70-85), jota ei kuitenkaan luokitella älylliseksi kehitysvammaisuudeksi. Ammatinvalintaan liittyvistä asioista kannattaa keskustella esimerkiksi lääkärin ja työvoimatoimiston kanssa. Työvoimatoimiston psykologi voi tehdä ammatinvalinnan soveltuvuustestin, jossa mitataan muun muassa henkilön vahvuuksia. Psykologilta saa palautetta testituloksista. Mikään ei estä hakemasta alan opintoihin, mutta oppilaitokseen pääsystä ja opinnoissa pärjäämisestä saati työllistymisestä on mahdotonta luvata mitään. Tällä hetkellä kirjastoalalla on paljon työnhakijoita, ja kaikkien eläköityvien toimia ei saada täyttää. Kirjastoala...
Olen liiketalouden tradenomi vuodelta 2012. Voinko saada kirjastovirkailijan muodollisen kelpoisuuden suorittamalla esimerkiksi avoimessa yliopistossa… 803 Valtioneuvoston asetuksessa kirjastoista (annettu 6. päivänä kesäkuuta 2013) määritellään henkilöstön koulutusrakenne ja kelpoisuusvaatimukset näin: ”Kunnan kirjastolaitoksen henkilöstöstä vähintään 70 prosentilla tulee olla: 1) yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot; 2) ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot; 3) ammatillinen perustutkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja...
Minulla on perustutkinto kirjastovirkailija/merkonomi. Miten pääsen jatkokoulutukseen ja mihin kannattaa laittaa paperit hakuun? Asun Päijät-Hämeessä. Minulle… 1560 Kirjastovirkailijan tutkinnon jälkeen on mahdollista jatkaa kirjastoalan opintoja ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Ammattikorkeakoulutusta kirjasto- ja tietopalvelualalle järjestetään Turussa täydennyskoulutuksena http://www.turkuamk.fi/fi/tutkinnot-ja-opiskelu/tutkinnot/kirjasto_ja_t… tai nuorten tutkintoon johtavana koulutuksena http://www.turkuamk.fi/fi/tutkinnot-ja-opiskelu/tutkinnot/kirjastojatie…, samoin Seinäjoella http://www.seamk.fi/fi/Koulutus/Koulutusalat/AMK-tutkinnot/Kirjasto--ja… sekä Oulussa http://www.oamk.fi/koulutus_ja_hakeminen/aikuiset/?ak_osio=kuvaus&lv=s2…. Yliopistotutkinnon voi suorittaa Tampereella http://www.uta.fi/opiskelijaksi/valintaperusteet/sis/iti.html, Oulussa http://www.oulu.fi/...
Minulla on korkeakoulututkinto ja siihen sisältyy 25 op informaatiotutkimuksen opintoja. Jos suoritan Avoimessa yliopistossa 35 op eli aineopinnot, onko… 1336 Mikäli olet suorittanut 60 opintopisteen verran informaatiotutkimuksen opintoja (joko tutkintosi osana tai sen lisäksi), sinulla on pätevyys kirjastoalalle ja voit hakea esimerkiksi kirjastonhoitajan tehtäviin. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20130406
Olen suorittanut korkeakoulusta maisterin tutkinnon muulta kuin informaatiotutkimuksen alalta, ja haluaisin kouluttautua päteväksi kirjastonhoitajaksi. Asun… 3045 1. Tuo vastaus on vuodelta 2004. Sen jälkeen on vaatimuksiin tullut muutoksia. Kirjastot.fi-sivustolle on koottu linkit kirjastoalan koulutusta ja pätevyysvaatimuksia käsitteleville sivuille: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/ Kirsti Kekin Kirjastoammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimukset, rekrytointi ja koulutus -verkkojulkaisun mukaan kelpoisuusvaatimukset ovat 1.1.2010 alkaen olleet seuraavat: "1) yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot; (4 §:n 1 momentin 1. kohta) 2) ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu...
Haluaisin opiskella oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa kirjastonhoitajaksi. Olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, ja opiskellut muun muassa… 1654 Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet työskentelevät kirjastossa tavallisesti kirjastonhoitajan tms. nimekkeellä. Kunnan kirjasto- ja tietopalveluista vastaavalta henkilöltä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu vähintään 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aine- tai ammatilliset opinnot. Asetuksella nro 513/13.6.2001 säädettiin, että kirjastolaitoksesta vastaavalla voi ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi olla myös ammattikorkeakoulussa suoritetut ammatilliset vähintään 35 opintoviikon mukaiset opinnot: http://www.minedu.fi/OPM/Kirj...?lang=fi Hyvä kooste korkeakoulutason koulutuksesta löytyy: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/...
Olen kirjastoalan opiskelija ja haluaisin oppia käyttämään Voyageria, jotta työnsaantimahdollisuuteni paranisivat. Onko onko olemassa jotakin alan… 926 Voyager on lisensoitu maksullinen ohjelma, joka on käytössä tieteellisissä ja ammattikorkeakoulujen kirjastoissa, sitä ei voi asentaa yksittäiselle koneelle ilman lisenssiä. Ohjelman käyttöä opetetaan siinä kirjastossa, missä ohjelman sovellus on käytössä, samalla tavalla kuin yleisissäkin kirjastoissa käytössä olevia ohjelmia. Mitään oppikirjaa asiaan ei ole. Jotta voisit kunnolla oppia käyttämään Voyageria, pitää ohjelmassa olla asiakasrekisteri. Ainoa tapa oppia asiaa on hakeutua harjoittelijaksi sellaiseen kirjastoon, missä Voyager on käytössä. Opit kuitenkin parhaiten käyttämään ohjelmaa aidoissa tilanteissa.
Mitä eroa on erikoiskirjastovirkailijalla ja "tavallisella" kirjastovirkailijalla? 1439 Kirjastoissa työskentelevien kirjastoammattilaisten tehtäväkenttä laajenee ja tulee koko ajan entistä vaativammaksi. Kirjastoissa työskentelevien ammattinimikkeistöä on siksi haluttu eriyttää. Taustalla on myös halu parantaa palkkausta töiden vaativuuden mukaan. Erikoiskirjastovirkailijan työtehtävät ja –vastuut ovat tavanomaista kirjastovirkailijan tehtävää vaativammat. Erikoiskirjastovirkailija voi esimerkiksi työskennellä lasten ja nuorten parissa ja hänen tehtäviään voivat olla mediakasvatus, kirjastonkäytön- ja tiedonhallinnanopetus, kirjavinkkaus jne.
Onkohan kirjastossa mahdollisesti aineistoa ammattikorkean merkonomista tradenomiksi etäkoulutuksen pääsykokeista?? 822 Turun kaupunginkirjastossa ei ole aineistoa tällaiseen pääsykokeeseen (mahdollisia tenttikirjoja lukuunottamatta). Sinun kannattaa olla yhteydessä kyseiseen ammattikorkeakouluun ja kysyä lähempiä tietoja pääsykokeesta. Jos kyseessä Turun ammattikorkeakoulu, sen yhteystiedot löytyvät sivun alareunasta: http://www.studentum.fi/education/kirjasto-ja-tietopalvelu-aikuiskoulut…
Hyvä kirjastonhoitaja! Voitko kertoa ammattitaitosi salaisuudet? Olen kiinnostunut kirjastonhoitajan tai kirjastovirkailijan ammatista. Olen helsinkiläinen,… 1014 Kirjastoalan ammattitaito ei ole salaisuus: kirjastot.fi-sivustolta löytyy kattava paketti alan koulutuksesta: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/ Samalla sivulla on myös linkki kirjastoalan koulutus- ja kelpoisuusvaatimuksiin: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_koulutus/?lang=fi Korkeakoulututkinnosta on paljonkin apua, pätevöitymisessä se otetaan huomioon ainakin yliopistossa opiskeltaessa. Tutkinto voi olla yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, ammatillinen perustutkinto tai ammattitutkinto. Helsingin seudulla ei järjestetä yliopisto- tai ammattikorkeakoulutason koulutusta, lähimmät paikkakunnat ovat Tampere ja Turku. Kursseja on joinakin vuosina ollut mahdollista suorittaa...
Minkälainen koulutus tarvitaan, että pääsee kirjastoon töihin? 2866 Laissa yleisistä kirjastoista (17 §) sanotaan seuraavaa: ”Yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä. Asiantuntijatehtävässä toimivalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, jollei tehtävän luonteesta muuta johdu. [– –] Kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaaditaan virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan.” Laki löytyy kokonaisuudessaan Finlex-tietokannasta osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161492 Laki siis jättää melko paljon väljyyttä henkilökunnan koulutuksen suhteen. Työnhakuilmoituksista näkee, että työnantajilla on erilaisia...
Onko kirjastotöihin vaadittavia informaatioalan opintokokonaisuuksia (20 ov / 35 ov tai mitä ovatkin nykyään) mahdollista suorittaa erillisopintoina… 10692 Yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut henkilö tarvitsee pätevöityäkseen kirjastoalalle 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot, jotka joko sisältyvät tutkintoon tai ne on suoritettu sen lisäksi. Kirjastoalan korkeakoulutason koulutusta tarjoavat Tampereen ja Oulun yliopistot ja Turun Åbo Akademi, sekä Oulun, Seinäjoen ja Turun ammattikorkeakoulut. Näissä korkeakouluissa opiskelu on normaalia tutkinto-opiskelua. Tampereen yliopistossa opiskellaan Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen media opinto-ohjelmaa. Opinto-opas ja tietoa opinnoista löytyy täältä: http://www.uta.fi/sis/iti/index.html Oulun yliopistossa opiskellaan Informaatiotutkimusta: http://www.oulu.fi/...
Miten pääsee kirjastonhoitajaksi ? 4441 Kirjastonhoitajan koulutuksesta on kysytty meiltä aikaisemminkin. Löydät vanhat kysymykset ja vastaukset arkistostamme,:http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx, käyttämällä esimerkiksi hakusanoja "kirjastoala" ja "kirjastonhoitajat". Kirjastonhoitajalta edellytetään pääsääntöisesti korkeakoulututkinto ja vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Kirjastonhoitajaksi voi opiskella Oulun yliopistossa, Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, Tampereen yliopistossa, Turun ammattikorkeakoulussa, Åbo Akademissa ja Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Tampereen avoin yliopisto ja Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia ovat myös toisinaan järjestäneet alan...
Mikä on kirjastonhoitajan kuukausi/ vuosipalkka ? 15013 Kirjastonhoitajan palkkaan vaikuttavat monet asiat. Tehtävänimikkeitä voivat olla ainakin kirjastonhoitaja, osastonjohtaja, kirjastonjohtaja ja informaatikko. Lisäksi tehtäväkohtaiset palkat vaihtelevat sen mukaan, miten vaativaksi työ on arvioitu. Myös mahdollinen vuorotyö vaikuttaa palkkaan hiukkasen. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen sivuilta löytyy tietoa kunta-alan palkoista. Ne perustuvat Tilastokeskuksen keräämiin tietoihin. Sivuston mukaan kirjastonhoitajan tehtäväkohtainen kuukausipalkka oli vuonna 2011 keskimäärin 2208 euroa (kokonaisansio 2480 euroa) ja kirjaston johtajan 2589 euroa (kokonaisansio 2927 euroa). http://www.kuntatyonantajat.fi/SiteCollectionDocuments/palkat_2012/fram… Akavalaiset työmarkkinat 2009 -julkaisun...
Haluaisin kysyä mihin voin jättää työhakemukseni? Olisin kiinostunut työskentelemään kirjastossa 1646 Vantaan kaupunginkirjaston avoimet työpaikat ilmoitetaan haettavaksi kaupungin työnhakusivuilla osoitteessa https://www.tyonhaku.vantaa.fi/. Sivujen kautta voit myös hakea avoimiin tehtäviin. Enemmän kirjastoalan työpaikkoja löydät työhallinnon verkkosivuilta osoitteesta http://www.mol.fi/ sekä kirjastoalan ammattikalenterista osoitteessa http://www.kirjastot.fi/fi-FI/ammattikalenteri/. Lyhyitä sijaisuuksia ja harjoittelupaikkoja voi tiedustella suoraan niistä kirjastoista joissa haluaisit työskennellä.
Saisinkohan teiltä tietooni missä päin suomea voisi näyttötutkinnolla kouluttautua kirjastonvirkalijaksi? Oma elämäntilaneteeni ei anna periksi lähteä istumaan… 1430 Näyttötutkinnon kautta voi pätevöityä kirjastovirkailijaksi missä tahansa kirjastovirkailijoita kouluttavassa oppilaitoksessa. Oppilaitoksessa selvitetään osaamisen taso ja järjestetään näyttötutkintoja. Kannattaa ottaa yhteyttä oppilaitokseen ja kysyä asiasta tarkemmin. Kirjastot.fi-sivuilla on luettelo kirjastoalan oppilaitoksista. Kirjastovirkailijaksi kouluttaudutaan tavallisimmin ammatillisessa oppilaitoksessa: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/ Kirjastokaistalla on mielenkiintoinen haastattelu nimeltä Näyttötutkinnolla kirjastoammattilaiseksi, kannattaa tutustua: http://www.kirjastokaista.fi/video/8831/n%C3%A4ytt%C3%B6tutkinnolla%20k…
Mikä taho / Mitkä tahot ajaa/ajavat kirjastoalan ammattilaisten palkka-asioita Suomessa? Olemme todella retuperällä, tartteis tehdä jotain. 1651 Palkoista ja työehtosopimuksista neuvottelevat työntekijäjärjestöt sekä työnantajat tai työnantajien järjestöt. Kirjastoalan ammattilaiset, kuuluvat halutessaan ammattiliittoon, mikä akateemisesti koulutetuilla on esimerkiksi Akateemisten erityisalat, mikä taas kuuluu Akavan alaisuuteen, tai siis kattojärjestöön. Keskiasteen koulutuksen saaneilla tämä liitto voi olla esimerkiksi Julkis- ja yksityisaljojen toimiliitto Jyty. Järjestöt sopivat siis uusista työehtosopimuksista, yleiskorotuksista sekä sopimuksen pituudesta. Näillä yleiskorotuksilla ei tietysti sinänsä helpoteta tiettyjen alojen palkkakuoppia, ja esimerkiksi ammattiliitto Tehy kieltäytyi muutama vuosi sitten allekirjoittamasta yleissopimusta, vaan neuvotteli yksin paremman...
Mikä koulutus tarvitaan? 1125 Tarkoitatko koulutusta kirjastoalalla? Kirjastoalan koulutusta on monentasoista: oppisopimuskoulutusta, ammatillista, ammattikorkeakoulutusta ja yliopistoissa annettavaa. Kirjastot.fi-sivuilla on perusteellinen tietopaketti kirjastoalan koulutuksesta ja tutkinnoista: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/ Koulujen TET-jaksoilla tai sivarina voi alaan tutustua ilman koulutustakin.