Lintujen munien keruu (ja tunnistaminen) koululaisten tehtävänä? Oli kuulemma aikoinaan yhtä luonnollista kuin kasvien keruu kesälomaläksynä. Milloin… |
48 |
|
|
|
Välitimme kysymyksesi edelleen dosentti Torsten Stjernbergille. Hänen käsityksensä mukaan linnunmunien keruu ei koskaan ole ollut Suomen kouluissa samanlainen systemaattinen opetussuunnitelmaan kuulunut tehtävä kuten kasvien keräily, vaan se on ollut enemmänkin vapaa-ajan harrastus, johon vain jotkut harvat opettajat ovat lapsia kannustaneet, useimmat taas varoittaneet.Stjernbergin mukaan eri kouluissa on ollut luonnonkappaleiden opetuskokoelmia, joista viime vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä ruvettiin luopumaan. Näihin opetuskokoelmiin kuului myös munakokoelmia. Munakokoelmat olivat usein syntyneet lahjoituksina, etenkin oppilaiden tai entisten oppilaiden toimesta. Myös jotkut konservaattorit möivät opetuskokoelmia kouluille. Harvemmin... |
Minkä arvoinen on hopeamarkka vuodelta 1968 |
85 |
|
|
|
Vuoden 1968 markan kolikoista on toistaiseksi tuoreimmassa Numismaattisen aikakauslehden julkaisemassa rahaluettelossa noteerattu vain kahteen ylimpään kuntoluokkaan kuuluvat rahat. Virheetön ja täysin leimakiiltoinen markka on sen mukaan kolmen euron arvoinen ja raha, jossa "ei ole kulumisen jälkiä ja sen pinta on ehjä ja leimakiiltoinen, mutta toisinaan lievästi tummunut", on arvoltaan yhden euron. Tätä huonompikuntoisilla kolikoilla ei ole keräilyarvoa. |
Minulla on kullattu juhlaraha, jossa on lyöntivirhe. Onko se alentava, vai ylentävä arvon kannalta? |
82 |
|
|
|
Virhelyönnit voivat tehdä rahoista merkittävästikin virheettömiä kappaleita arvokkaampia, mutta välttämättä näin ei kuitenkaan ole. Keräilyarvoa alentavasti virhelyönnit tuskin vaikuttavat muuten kuin siinä tapauksessa, että virheellisiä rahoja on lyöty enemmän kuin virheettömiä.Virhelyöntien vaikutus keräilyrahojen arvoon riippuu paljolti siitä, onko kyse toistuvasta vai yksittäisestä virheestä. Toistuvan virheen tapauksessa virheellisiä rahoja on voinut samassa erässä valmistua muutamista aina kymmeniin tuhansiin saakka ennen kuin virhe on havaittu ja korjattu. Tavallisuudesta poikkeaville rahoille löytyy tavallisesti arviohinta keräilijöille suunnatuista rahaluetteloista. Yksittäisistä virheistä puhuttaessa samanlaisina toistuvia... |
Minkä nimisiä keräilynukkeja euromarketissa oli 1990 luvulla? |
79 |
|
|
|
Valitettavasti Euromarkettien tuoteluetteloita ei löytynyt. Löysin sen sijaan MTV Uutisten artikkelin vuodelta 2016, joka esittelee Top 10 lelua 1990-luvulta. Linkki artikkeliin.
Mukaan ovat päässet mm. My litle ponyt, Skydancers-nuket, Trollit ja tietenkin Barbiet. Linkki artikkeliin
Myös Iltalehden artikkelissa 2018 esitellään 1990-luvun aarteita. mm.Polly Pocket lelut ovat nyt kysyttyjä keräilyesineitä. Linkki artikkeliin.
Euromarkettien valikoimat ovat olleet melko kattavia, joten varmaan myös näitä nukkeja oli tarjolla. Linkki wikipediaan Euromarket
Lisää tietoa nukeista voisi kysellä esim. Lelumuseoista Espoossa, Suomenlinnassa ja Porvoossa (Tilapäisesti suljettu).
Myös Finna.fi haulla löytyy 1990-luvun nukkeja. Linkki... |
2€ portugal 2002 kolikko. Onko arvokas? |
319 |
|
|
|
Tietoa eurokolikoiden keräilystä ja niiden arvon määrityksestä löytyy Suomen numismaattisen yhdistyksen sivuilta: https://tietopankki.snynumis.fi/eurot/eurokolikot/eurokolikoiden-kerail…
Suomen Pankki ei tee keräilyrahojen hinta-arvioita. Keräilyrahojen arvoa koskevissa kysymyksissä kannattaa kääntyä rahankeräilijöiden tai rahaliikkeiden puoleen. Suomen numismaattinen yhdistys ja rahaliike Holmasto arvioivat maksusta rahojen keräilyarvoa. Verkkohuutokauppojen tarjouksista voi myös saada jotain osviittaa (esim. huuto.net, osastosta keräily). |
Taas ois sellainen v1999 2 euron kolikko jossa on vuosiluvun vika 2 9 ihan ilmapallojen näköisiä, 9 ympyröissä on niinkuin tippa metallia,, oon nähnyt… |
270 |
|
|
|
Suomen Pankki ei anna hinta-arvioita keräilyrahoille. Keräilyrahojen ja -mitalien arvoa koskevissa kysymyksissä kannattaa kääntyä rahankeräilijöiden tai rahaliikkeiden puoleen. Suomen numismaattinen yhdistys ja rahaliike Holmasto arvioivat maksusta rahojen keräilyarvoa. Verkkohuutokauppojen tarjouksista voi myös saada jotain osviittaa (esim. huuto.net, osastosta keräily).
Tietoa keräilyrahojen arvosta saa myös teoksista: Suomen rahat arviohintoineen 2023 : Keräilijän opas, toim. Suomen Numismaattinen yhdistys 2023 tai Suomen kolikot ja setelit n. 1400 – 2023 : luettelo arviohintoineen, Suomen numismaatikkoliitto 2023. |
Euron kolikon arvo v2003? 2 joutsenta. Sitten sama kolikko v2005 jossa on paino virhe mm vuosiluvussa 05 aika huonosti erotettavia, ja muutenkin 2005 olevassa… |
234 |
|
|
|
Suomen Pankki ei anna hinta-arvioita keräilyrahoille. Keräilyrahojen ja -mitalien arvoa koskevissa kysymyksissä kannattaa kääntyä rahankeräilijöiden tai rahaliikkeiden puoleen. Suomen numismaattinen yhdistys ja rahaliike Holmasto arvioivat maksusta rahojen keräilyarvoa. Verkkohuutokauppojen tarjouksista voi myös saada jotain osviittaa (esim. huuto.net, osastosta keräily).
Tietoa keräilyrahojen arvosta saa myös teoksista: Suomen rahat arviohintoineen 2023 : Keräilijän opas, toim. Suomen Numismaattinen yhdistys 2023 tai Suomen kolikot ja setelit n. 1400 – 2023 : luettelo arviohintoineen, Suomen numismaatikkoliitto 2023. |
1000mk 1977-1992. Onko joku juhlaraha? |
80 |
|
|
|
Tuhannen markan juhlarahaa, joka juhlisi vuosien 1977–1992 ajanjaksoa ei löytynyt. Tarkoitat varmaankin Itsenäinen Suomi 75 v. 1917–1992 juhlarahaa. Linkeistä löytyy kyseinen kolikko hinta-arvioineen.
https://tinyurl.com/kokoelmathttps://tinyurl.com/Finmani
|
Haluaisin tietää minkä arvoinen on 10 mk kolikko jossa on metson kuva ja on vuodelta 1996. |
275 |
|
|
|
Verkkohakujen perusteella kolikon arvo ei ole kovin suuri. Hyväkuntoisenakin muutaman euron luokkaa.
https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/777262
https://www.finmani.fi/epages/finmani.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20120… |
Minkä arvoinen on 2:den kopeekan kolikko (vastaa 2centin kolikkoa) euroissa? Painettu 2000 luvulla. |
97 |
|
|
|
Lyhyen katsauksen perusteella kahden kopeekan kolikoiden hinnat näyttävät liikkuvan 1970-lukuun saakka 1-3 euron tietämillä, ja siitä uudempien hinta jää alle euron. Rahojen hinnan arviointiin saa apua Suomen Numismaatikkoliiton jäsenyhdistyksistä; Etelä-Pohjanmaan numismaattisen kerhon jäsenten yhteystiedot löytyvät kerhon verkkosivuilta osoitteesta http://www.ep-numismaatikot.fi |
Mikä on Wigwamin eka levyn todellinen hinta. Ja sitten fairport hinta. |
157 |
|
|
|
Jos kyseessä on ensipainos tai muu vanha tai harvinainen painos, hinta voi vaihdella muutamasta kymmenestä eurosta jopa satoihin tai yli tuhanteen euroon. Wigwam-yhtyeen ensimmäinen LP:n Hard N' Horny (1969) ensipainokseen yhtyeen jäsenet piirsivät itse pahvikannet. Jokainen ensipainoksen kappale alkuperäiskansineen on siis ainutlaatuinen. Myös Fairyport-albumin (1971) osto- ja myyntihinnat voivat olla satoja euroja hyväkuntoisesta ensipainoksesta. Toisaalta uusintapainokset voivat olla hyvinkin halpoja, muutaman kympin arvoisia.
Discogs-niminen verkkosivusto toimii tietolähteenä ja markkinapaikkana vanhoista äänilevyistä kiinnostuneille keräilijöille. Sieltä voi etsiä levyjen tietoja yhtyeen tai artistin nimellä, levyn nimellä tai levy-... |
Minkä arvoinen on yhden pennin kolikko vuodelta 1892? |
186 |
|
|
|
Eurokolikot.com -verkkosivustolla vuoden 1892 pennin kolikon hinnaksi on arvioitu 3,50€. Metallirahojen tapaan täysin käyttämättömässä kunnossa oleva yksilö on selvästi arvokkaampi.
https://www.eurokolikot.com/suomen-markat/1-penni
http://www.kokoelmat.fi/rahat/suomen-kolikot-markka/1-penni.html |
Moikka, Osaatteko kertoa mikä pinssi tämä on , johonki työhön liittyvä. Löytyi anopin jäämistöstä |
298 |
|
|
|
Valitettavasti en onnistunut löytämään tietoa siitä, mikä rintamerkki on kyseessä. Tein haut mm. Finna.fi esinehaussa asiasanoilla rintamerkki + vihreä sekä selasin Antikvariaatti.net -sivuston hakua, jossa valitsin Tuotetyypit-pudotusvalikosta ensin Keräilyesineet ja sen jälkeen viereisestä pudotusvalikosta kategoriaksi Rintamerkit, pinssit. Haut tuottivat useita kuvatuloksia, mutta en niiden joukosta löytänyt vastaavaa rintamerkkiä.
Kannattaa kysyä tunnistusapua esimerkiksi jostain antikvariaatista. Linkkilistauksen antikvariaateista löydät Makupalat.fi -sivustolta.
Voit myös yrittää tiedustella tunnistusapua Antikvariaatti.netistä, sähköpostitse info(at)antikvariaatti.net. Lisäksi yksi mahdollisuus on myös kysyä asiaa Systeemi.... |
Mikähän kauan sitten nuoruudessa lukemani romaani voisi olla kysymyksessä? Muistan vain että päähenkilö keräsi koko ajan erilaista tavaraa kotiinsa kunnes… |
130 |
|
|
|
Kyseessä saattaisi olla Marcia Davenportin todellisuuspohjainen Olenko minä veljeni vartija (Gummerus, 1957). Collyerin erakkoveljeksistä kertoo myös E. L. Doctorowin romaani Homer ja Langley (Tammi, 2013).
Olenko minä veljeni vartija | Kirjasampo
Homer ja Langley | Kirjasampo |
Hinta v 1939 suomalaisille seteleiĺe 100, 50, ja 10 markka |
214 |
|
|
|
Rahaliike Holmaston Suomi 2009 : rahat ja setelit 1811-2009 arviohintoineen (2008) antaa seuraavia arviohintoja mainituille seteleille:
10 markkaa: 1-120 euroa
50 markkaa: 8-180 euroa
100 markkaa: 2-100 euroa
Rahojen arvoon vaikuttaa mm. niiden kunto ja painosversio. Tarkemmin hintoja kannattaa kysellä alan asiantuntijoilta.
Suomi 2009 : rahat ja setelit 1811-2009 arviohintoineen |
Keräilyharraste on tuonut elämääni monta mielenkiintoista hetkeä. Kirjaosaston ohella olen viehtynyt Lomonosovin posliiniin sekä - banaalisti Alkonkin myymiin… |
247 |
|
|
|
Lomonosovin posliinitehtaasta on kirjoitettu englanninkielinen historiikki: Galina Agarkova, 250 years of lomonosov porcelain manufacture St. Petersburg : 1744-1994 (1994). Kirjan saa lainaan mm. Vaara-kirjastoista:
https://vaara.finna.fi/Record/vaarakirjastot.201024
Vuonna 2011 museokeskus Vapriikissa Tampereelle oli esillä Lomonosovin posliinia, ja Vapriikin sivuilta löytyy tietoa aiheesta:
http://vapriikki.fi/ei-kategoriaa/minullako-lomonosovin-posliinia/
Keräämiäsi viinipulloja on lukuisia värejä, mutta mitään listausta emme valitettavasti onnistuneet löytämään. |
Minkä arvoinen on 2markkaa hopearaha 1865? |
636 |
|
|
|
Alimpiin kuntoluokkiin 1?, 1 ja 1+ kuuluvien vuoden 1865 kaksimarkkasten arviohinnat vaihtelevat välillä 10-50 euroa. 01-luokan raha (ei kulumisen jälkiä, pinta ehjä ja leimakiiltoinen, mutta toisinaan lievästi tummunut) arvioidaan jopa 280-400 euron arvoiseksi. Virheettömät ja täysin leimakiiltoiset kuntoluokan 0 kolikot ovat erittäin harvinaisia ja hinnat tapauskohtaisia. Huutokaupoissa suuriruhtinaskunnan aikaisia kupari-, hopea- ja kultarahoja on myyty jopa useiden tuhansien hintaan.
Lähteet:Suomen rahat arviohintoineen 2020
Suomen kolikot ja setelit n. 1400-2020 : luettelo arviohintoineen |
Onko tietoa mitä nämä merkit ovat? Karhussa on vuosiluku 1944 ja takana kierrekiinnitys. |
285 |
|
|
|
Kovin ovat tutun oloisia, mutta en löytänyt vielä lähdettä, jossa merkit olisi nimetty.
Kannattaa ehkä kysäistä Systeemi.netistä, joka on keräilijöiden huutokauppasivusto.
Yhteyttä pääsee ottamaan lomakkeella. https://www.systeemi.net/contact_us,page,content_pages |
20 markan kolikon arvo (v. 1910) |
423 |
|
|
|
Suomen rahat arviohintoineen 2020: keräilijän opas -kirjan mukaan kyseessä olevan kolikon arviohinta vaihtelee 300 - 360 € välillä. L-kirjain ilmaisee rahapajan tuolloisen johtajan sukunimen alkukirjainta, ja tässä tapauksessa se ei vaikuta rahan arvoon. Kannattaa kuitenkin antaa vanhojen rahojen asiantuntijan eli numismaatikon arvioida rahan kunto, jolloin hän voi antaa myös hinta-arvion.
Vanhojen rahojen arvoon vaikuttaa niiden harvinaisuus, kunto ja ikä. Huonokuntoisen ja hyväkuntoisen rahan hintaero voi olla huomattava. Rahojen kuntoluokitus ja muuta tietoa vanhoista rahoista löytyy mm. Suomen Numismaatikkoliitto ry:n tietopankista: http://www.numismaatikko.fi/index.php/tietopankki
Lähde: Suomen rahat arviohintoineen 2020: keräilijän... |
Aika kauan on jo ollut kysyntää kaikille 50-60 luvun esineille, varsinkin Finelin emaliesineille ja Arabian keramiikalle ja hinnat nousevat hyväkuntoisista… |
345 |
|
|
|
Vastaan ensimmäiseksi viimeiseen kysymykseen: Kotilieden artikkelissa mainitaan yhdeksi suosion syyksi sisustustrendit. Kun kotia kalustetaan esim. 1960-luvun hengessä, halutaan astioiden sopivan muuhun tyyliin. Ehkä myös 1950- ja 1960-luvun astioiden muotokieli näyttää tällä hetkellä hyvältä. Suosiota luonnollisesti levittää tehokkaasti sosiaalinen media.https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ilmiot/10-kysymysta-keraili…
Arabian vuosihinnastot mainitaan painettuina lähteinä Design-museon verkkonäyttelyssä, mutta kirjastohaulla en päässyt niiden jäljille. Kiriastossa on tuon ajan tuotekuvastoja, mutta niissä ei ole hintoja. Jonkun käsityksen astioiden hinnoista saa mainoksista, joita julkaistiin lehdissä. Esimerkiksi 1960-luvun alun ... |