Hirvisaari Laila

21 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko joku muukin tehnyt samoin kuin Laila Hietamies eli saanut kirjansa kahteen kertaan julki eri nimillä? 231 Jos salanimillä kirjoittajia ei lasketa, niin tietääkseni Laila Hirvisaari on ainut tässä onnistunut kirjailija Suomessa. Varmasti syynä on se, että Hirvisaari oli ja on hyvin suosittu kirjailija. Hänen teoksiaan on myyty Otavan mukaan neljä miljoonaa kappaletta. Suosituista kirjoista toivotaan yhä uusintapainoksia. Linkki Otavan sivuille
Olen aloittamassa Laila Hietamiehen / Hirvisaaren tuotantoa. Aiemmin en muistaakseni ole lukenut vielä mitään hänen tuotannostaan. Sain tädiltäni lähes kaikki… 223 Laila Hietamiehen/Hirvisaaren tuotantoon perehtynyt kollega oli sitä mieltä, että kannattaa aloittaa Lehmusten kaupunki -sarjasta, jonka ensimmäiset kirjat julkaistiin 1970-luvun alussa ja loppu sarjasta 2000-luvun alkupuolella. Sen jälkeen voi alkaa lukea sarjoja ilmestymisjärjestyksessä. Kirjojen järjestyksen näkee esimerkiksi Wikipediasta.
Onko jatkoa "Vienan Punainen kuu"? 762 Laila Hirvisaaren romaanille Vienan punainen kuu (Otava, 1992) ei ole jatko-osaa. Kansallisbibliografia Fennica https://fennica.linneanet.fi/vwebv/searchBasic
Olen tykästynyt valtavasti Laila Hirvisaaren kirjoihin, kuten Lehmusten kaupunki ja Kannas-sarjoihin. Nyt haluaisin löytää lisää saman tyylisiä kirjoja/sarjoja… 1074 Ainakin Enni Mustosen kirjat ja kirjasarjat (mm. Koskivuori-sarja, Järjen ja tunteen tarinoita -sarja) ovat samankaltaisia kuin Hirvisaaren.  Myös Pirjo Tuomisen, Kaari Utrion ja Elsa Anttilan (oik. Jorma Kurvinen) kirjoittamat teokset ovat tyylillisesti samankaltaisia. Pirjo Tuomisen sarjoja ovat: Satakunta-trilogia sekä Suuriruhtinaanmaa -sarja. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja ja Paula Havasteen sodan ja jälleenrakennuksen aikaan sijoittuvat sarja: Kaksi rakkautta, Yhden toivon tie ja Kolme käskyä voisivat myös kiinnostaa sinua.
Voisinko saada sähköpostitse listan Laila Hietamiehen kirjoittaman sarja teos-järjestyksestä koskien sarjaa, jossa on mm. Kylä järvien sylissä, Mäeltä näkyy… 4901 Laila Hietamiehen teokset "Kylä järvien sylissä" (1998) aloittaa sarjan, jonka jatko-osat ovat "Siniset Viipurin illat" ja "Kesän korkea taivas". "Mäeltä näkyy toinen mäki" -teos (1981) aloittaa sarjan, jonka jatko-osat ovat: "Maa suuri ja avara", "Hylätyt talot, autiot pihat", "Vierailla poluilla, oudoilla ovilla" ja "Edessä elämän virrat". Löydät Laila Hietamiehen (nykyisin Laila Hirvisaaren) äänikirjat verkkokirjastosta http://hameenlinna.kirjas.to, kun rajaat haun tarkennetussa haussa koskemaan vain aineistolajia "äänikirjat". Tähän kysymykseen on myös vastattu aikaisemmin: http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=23828155-a07… Hietamiehen tuotanto löytyy myös kustantajan verkkosivuilta: http://www.otava.fi/...
Onko jatkoa Laila Hietamiehen romaaniin Koivu ja tähti? 1169 Lappeenranta-sarjaan kuuluva Koivu ja tähti (2002) sai vielä kaksi jatko-osaa: Siellä jossakin (2003) ja Kallis kotimaa (2004). Tieto löytyy teoksesta Aikuisten jatko- ja sarjakirjat, BTJ Kustannus 2007, ss. 63-64.
Mitä tapahtuu Laila Hietamies Siniset Viipurin illat kirjassa? 1124 Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Viipuriin. Päähenkilö on yksinhuoltajaäiti Ida Maria. Kirjassa kuvataan Ida Marian ja hänen tyttäriensä elämää. Kirja on itsenäinen jatko-osa teokselle Kylä järvien sylissä.
Onkohan Enonkosken kirjastossa Laila Hirvisaaresta kertovaa kirjaa Laila Hietamies läheltä tai joku muu kirja?? Onko Lailalla omia kotisivuja tai e-mailia,… 726 Kysymäsi kirja näyttää olevan paikalla Enonkosken kirjastossa. Se on varmaankin paras lähde Laila Hirvisaaren lapsuuteen. Laila Hirvisaarella ei ole omia kotisivuja ja hänen lapsuudestaan ja elämästään ei juurikaan kerrota Internetissä olevilla sivuilla. Hänestä on kuitenkin kirjoitettu lehtiartikkeleita. Voisit kysyä Enonkosken kirjastosta esim. Suomen kuvalehti 2003 ; 51-52, Anna 1998 ; 15-16, Et-lehti 1995 ; 10, Pellervo 1993 ; 19-20. Myös muista lehdistä löytyy Hirvisaaresta artikkeleita. Katso myös tämän Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun aiemmat vastaukset arkistosta Laila Hietamies -hakusanalla.
Voisinko saada esim. sähköposti- tai kotiosoitteen, jotta saisin Lailaan yhteyden? 772 Laila Hietamiehestä (nykyään Hirvisaari Laila) löytyy tietoa Porvoon kirjastosta mm. seuraavista kirjoista: Saure, Salme: Laila Hietamies läheltä (1998) Kotimaisia nykykertojia (1997) Kotimaisia sotakirjailijoita (2001) http://www.otava.fi/kirjailijat/kotimaiset/hirvisaari_laila/fi_FI/hirvi… http://www.lappeenranta.fi/?deptid=12960 http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=5&lang=FI&pid=852
Kaikki mahdolliset tiedot Laila Hirvisaaresta? 1200 Laila Hirvisaaren (ent.Hietamies) elämää koskeviin kysymyksiin on vastattu tällä palstalla ennekin. Voit katsoa vanhoja vastauksia kun menet Kysy kirjastonhoitajalta vastausten arkistoon. Kirjoita hakukenttään Hietamies Laila ja saat linkkejä ja tietoja Laila Hietamiehestä. Hyvät tiedot Lailasta on Lappeenrannan maakuntakirjaston sivuilla (http://www.lappeenranta.fi/?deptid=12960) kohdassa Etelä-Karjala -aineisto -> Eteläkarjalaisia kirjailijoita. Samoin sinun kannattaa etsiä käsiisi Salme Sauren tekemä elämäkertakirja: Laila Hietamies läheltä, 1998.
Mitkä ovat kolme tärkeintä Laila Hietamiehen saamaa kirjallisuuspalkintoa? 986 'Wikipediassa' kerrotaan, että Laila Hirvisaari (ent. Hietamies) on saanut lukuisia arvostettuja kirjallisuuspalkintoja; P. E. Svinhufvudin muistosäätiön taidepalkinnon 1973, Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon 1979 ja 1983, Kirjapöllö-palkinnon 1987, Kirjallisuuden valtionpalkinnon 1988 kirjasta Maan kämmenellä, Kirjallisuuden Karjala-palkinnon 1988 kirjasta Valamon yksinäinen, Lukijan Finlandia -palkinnon 1993 kirjasta Sonja, Pro Finlandia -mitalin 1993, Infon kirjailijastipendin 1997 ja Pro Carelia -ansiomerkin vuonna 2000. Hirvisaari sai professorin arvonimen 2002 En kuitenkaan uskalla mennä laittamaan palkintoja mihinkään järjestykseen. Lisää tietoa Laila Hirvisaaresta löytyy kirjasta 'Kotimaisia nykykertojia', joka...
Löytyisikö Laila Hietamiehen elämästä tietoa netistä? 944 Laila Hietamiehestä löytyy elämäkertatiedot Lappeenrannan kaupunginkirjaston kotisivuilta kohdasta Eteläkarjalaisia kirjailijoita. Laila Hietamies on esitelty siellä uudella nimellään Laila Hirvisaari (http://www.lappeenranta.fi/?deptid=12960). Myös Helsingin kaupunginkirjaston ylläpitämillä sivuilla Sanojen aika on lyhyet elämäkertatiedot ja vinkkejä muista lähteistä (ei netissä). Jos kirjoitat Google-hakuun "Laila Hietamies", saat linkkejä muillekin sivuille.
Laila Hietamiehellä on useita kirjasarjoja. Läheskään kaikkien kirjojen kohdalle ei ole merkitty mihin sarjaan kyseinen kirja kuuluu, vain joissakin se on… 3855 Kustantajan sivuilta löytyy Laila Hietamiehen (nykyiseltä nimeltään Hirvisaari) tuotanto. Jokaisen teoksen jälkeen on merkitty myös sarjan nimi. Osoite on pitkähkö: http://www.otava.fi/default.cfm?cd=1014&depth=2&dept0=1003&dept1=1014&t… Kirjastoissa voit tutustua myös Ulla Virtamon toimittamaan teokseen Aikuisten jatko- ja sarjakirjat. BTJ Kirjastopalvelu, 2005. Lisää Laila Hietamiehestä (Hirvisaaresta) löytyy kirjailijatietokanta Sanojen ajasta: http://kirjailijat.kirjastot.fi
Mistä löydän etsimäni kirjan kuvauksen, esim. Laila Hietamiehen teoksen Kallis kotimaa? 1277 Laila Hietamiehen Kallis kotimaa -romaanin lyhyen kuvauksen voi lukea esimerkiksi Suomalaisen kirjakaupaun verkkosivuilta osoittesta http://www.suomalainen.com/sk ja kirjoittamalla hakuruutuun Laila Hietamies. Tällöin saa näkyviin hänen teosluettelonsa, josta myös kyseinen kirja löytyy. Yleisesti kirjailijoita - ja teoksia voi hakea monista internet-lähteistä. Linkkikirjastoon ja Makupaloihin, jotka ovat yleishakemistoja, on koottu myös kirjallisuusaiheisia sivustoja. Linkit näihin hakemistoihin löytyvät muun muassa Helsingin kaupunginkirjaston etusivulta http://www.lib.hel.fi kohdasta Tiedonhaku. Samalta sivulta kohdasta Kirjaston erikoissivustot löytyy myös linkki Helsingin kaupunginkirjaston laatimaan Sanojen aikaan, joka esittelee...
Kouluun pitäisi tehdä kirjailijaesitelmä Laila Hietamiehestä ja en löydä mistään tietoa.. mistä voisin etsiä? 1151 Esimerkiksi suomalaisten kirjastojen kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasammosta löytyy tietoa Laila Hietamiehestä: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha%253AInstance_ID1243344465013
Minkälaiset ovat Laila Hietamiehen elämäkertatiedot? 883 Lappeenrannan maakuntakirjaston sivuilla on esitelty eteläkarjalaisia kirjailijoita. Tässä linkki Laila Hietamiestä, nyk. Hirvisaarea koskevaan tekstiin http://www.lappeenranta.fi/?deptid=12960 . Lisätietoja saat esim. kirjasta Salme Saure: Laila Hietamies läheltä, 1998.
Mistä saisin tietoa Laila Hietamiehen lapsuudesta ja nuoruudesta ? Teen kouluun esitelmää. Tietoja on teoksista ja tyypillispiirteistä. 1048 Laila Hietamiehen lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan kirjassa: Saure, Salme: Laila Hietamies läheltä. Tietosi Laila Hietamiehen tuotannosta voit tarkistaa vielä osoitteesta http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=5&pid=852&lang=FI jossa on tietokanta suomalaisista nykykirjailijoista. Tietokantaan on koottu kirjailijoiden henkilötietoja, kirjailijaesittelyjä, tuotanto sekä lähteitä, joiden pääpaino on verkkotiedossa.
Mistä löytää parhaimmat sivut Laila Hietamiehestä? 1209 Laila Hietamiehestä on aika laihoja sivuja netissä, mutta katselepa vaikka näitä: http://www.lappeenranta.fi/kirjasto/carelica/kirj/hietam.html http://www.otava.fi/ kirjailijat, kotimaiset kirjailijat) http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/saure.htm http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/hietaota.htm Kannattaa tutustua myös itse teokseen Saure: Laila HIetamies läheltä. Myös kirjassa Kotimaisia naisviihteen taitajia on usean sivun artikkeli Laila Hietamiehestä.
Voisitteko lähettää minulle tietoa Eve Hietamiehestä ja hänen perheestään? Vanhemmat, sisarukset, avopuoliso? 1607 Eve Hietamiehestä ja hänen vanhemmistaan Heikki ja Laila Hietamiehestä löytyy jonkin verran tietoa Otavan nettisivuilta osoitteesta http://www.otava.fi/kirjailijat/ Heikki Hietamiehestä on tietoa myös osoitteessa http://www.lappeenranta.fi/kirjasto/carelica/kirj/hietamiesheikki.html ja Laila Hietamiehestä osoitteessa http://www.lappeenranta.fi/kirjasto/carelica/kirj/hietam.html Heikki ja Eve Hietamiestä on haastateltu Kodin kuvalehden numerossa 2/99 Ulla Ahvenniemen artikkelissa Eve ja Heikki Hietamies: Armotonta menoa s.36-38 Kodin kuvalehden artikkelissa mainitaan myös Even avopuoliso Alan. Teoksen Kuka kukin on 2001 mukaan Evellä on kaksi siskoa, Kristiina s.1958 ja Anuliina s.1968 Evestä, Heikistä ja Lailasta on tietoa kirjassa...
Kertoisitko Laila Hietamiehestä ja hänen elämästään ja muusta häneen liittyvistä asioista. 753 Salme Saure on kirjoittanut hänestä kirjan Laila Hietamies läheltä. Internetistä osoitteesta http://www.makupalat.fi klikkaamalla kohtaa Kirjallisuus näet linkin Suomen kirjallisuus yleensä. Välittömästi tämän alapuolella on linkki Kirjailijat ja runoilijat, klikkaa tätä. Täältä löydät kaksi linkkiä Laila Hietamiehestä.