gastronomia

8 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–8.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tarte Tatin syntyi vahingossa, kun Tatinin sisaruksista toinen poltti vahingossa voi-sokeriseoksen pohjaan. Mutta mikä on toinen suuri gastronominen ruoka,… 356 17.9.2021 Gastronominen historia tuntee lukuisia vastaavia vahinkotarinoita. Yksi liittyy ranskalaiseen liekitettyyn crêpes Suzette -ohukaisjälkiruokaan. Kokki Henri Charpentier on kertonut muistelmissaan, että hän sytytti tavallisten kreppien seurana tarjoillun konjakin vahingossa palamaan Walesin prinssille (sittemin Englannin kuningas Edvard II) tarjoillulla aterialla Monte Carlossa vuonna 1896. Suzette-nimi juontui hänen mukaansa eräästä aterian kutsuvieraasta. Tämä tarina on kuitenkin helppo kyseenalaistaa sillä crêpes Suzetteja on tarjoiltu ranskalaisissa ravintoloissa jo ennen vuotta 1896. Vanhempaa perua on tarina, jonka mukaan Roquefort-sinihomejuusto olisi saanut alkunsa huolimattoman aveyronilaisen paimenen luolaan hukkaamista eväistä....
Kuulein että ennen Ranskassa syötiin jotain lintua, joka on niin pieni että paistamisen jälkeen se syödään kokonaisena luinneen, vähän kuin me suomalaiset… 725 26.8.2019 Kokonaisena valmistettu peltosirkku (Emberiza hortulana) on ollut Ranskassa perinteinen gastronominen herkku. Tapa tuli yleisesti tunnetuksi presidentti Francois Mitterandin aikana, koska hän herkutteli tällä ruokalajilla, useimpien muiden tyrmistykseksi. Mitterandin on sanottu syöneen kaksi kokonaista peltosirkkua viimeisellä ateriallaan 1996, mutta useimmissa Euroopan maissa, myös Ranskassa, on pikkulintujen syöminen kielletty vuodesta 1999 alkaen. Lakia kuitenkin rikotaan ilmeisesti paljon ja muutama vuosi sitten tunnetut kokit halusivat peltosirkun taas ruokalistoille. Suomessa peltosirkku on nopeasti katoamassa oleva laji ja yhtenä syynä pidetään laitonta pyydystämistä Lounais-Ranskassa. Heikki Poroila
Nimeä gastronomiset palakoot 2x2x45mm, tulitikkua muistuttava suikale. 3x3x3 mm kuutio 12x12x12mm kuutio 6247 9.9.2014 Ravintolakoulu Perhon kirjasto (http://www.ravintolakouluperho.fi/opiskelupalvelut/kirjasto) selvitti asian. Kokkiprokkis-kirjasta (tekijät Arja Kaikkonen, Timo Mäkynen, Minna Tiusanen, Eija Viinikka, 2013) löytyivät vastaukset: 2x2x45mm, tulitikkua muistuttava suikale on nimeltään Julienne, 3x3x3 mm kuutio on Brunoise ja 12x12x12mm kuutio Paysanne.
Mikä tai mitkä ruokalajit olivat Sibeliuksen mieleisiä, niin arjessa kun juhlassakin? Entäs mieli leivonnainen? 6646 5.2.2014 Kerrotaan, että kun nuori rouva Aino Sibelius oli kysellyt miehensä ateriatoiveita, tämä oli vastannut: "Shampanjaa ja ostereita!" Ainolan päivittäisenä arkiruokana tarjottiin kuitenkin usein puuroa, keitettyjä perunoita ja sianlihakastiketta sekä kasviksia ja hedelmiä Ainon huolella hoitamasta puutarhasta. Yleinen pyhäruoka taas oli vasikanpaisti ja vihreät herneet. Juhla-aterioille Ainolan keittäjä Helmi Vainikainen sai tehdä lintupaistia, jota Sibelius piti lempiruokanaan ostereiden jälkeen. Ruokajuomana oli punaviiniä, merkkeinä esimerkiksi Chateau Paveil de Luze ja Pontet-Canet. Sibelius nautti erityisesti hyvistä viineistä, hänen juomamieltymyksiinsä voi tutustua lähemmin täällä: http://www.sibelius.fi/suomi/erikoisaiheet/nautinta-...
Löytyykö kirjallisuutta Helsingin keskustan huvi- ja ravintolaelämästä ennen ja nyt? Myös yksittäisiä henkilöitä koskeva aiheeseen viittaava kirjallisuus… 3671 30.5.2012 Helsingin ravintola- ja huvielämästä on ilmestynyt paljon kirjallisuutta. Seuraavassa ravintoloihin ennen ja nyt liittyvää tietokirjallisuutta ja muistelmia: Säännöstelty huvi : suomalainen ravintola 1900-luvulla / Merja Sillanpää. 2002. Huvia ja herkkuja : helsinkiläistä hotelli- ja ravintolaelämää ennen itsenäisyyden aikaa / Sven Hirn. 2007. Ravintolaelämää : kulttuurikuvia, nostalgiaa, kulinarismia / Pertti Mustonen. 1990. City on sinun : kuinka uusi kaupunkikulttuuri tuli Helsinkiin / Antti Isokangas, Kaappo Karvala, Markus von Reiche. 2000. Kirjailijoiden Helsinki / Eino Leino. 2012. Helsinkiin / Juhani Aho.1997. Näköaloja kadunkulmalta : kaupunkihistorian kirjoituksia / Anja Kervanto Nevanlinna.2005. Helsinki : empirekaupungin...
Mitä on IKRA? Tarkoittaako se nimenomaan kaviaaria? 5477 7.11.2011 Kaarina Turtian Gastronomian sanakirjan mukaan, ikra on venäläinen termi, joka tarkoittaa "aito eli musta tai mustanharmaa kaviaari, arvostettu ja kallis herkku, joka on sampikalojen [...] mätiä".
Tarvitsen tietoa englanninkielisten paistettujen välipalaruokien (jo suomentamiani: perunalastut, ranskalaiset perunat, munkit yms.) suomennoksista. 10699 9.10.2002 Seuraavista kirjoista voisi olla apua: Marco Manner: Ravintolasanasto suomi-englanti-suomi (Restamark, 2001) Riitta Lampola: Gastronomic terms. Ravintolasanasto englanti-suomi. (Restamark, 8. korjattu ja laajennettu painos 1989) Lea Saarikoski: Hotelli- ja ravintola-alan sanasto englanti-suomi-englanti (Otava 1977)
Keittiösanasto? 4429 7.7.1999 Et maininnut haetko ravintolasanakirjoja vai ruoanvalmistuksen sanastoa - tässä on viitteitä molempiin. Pääkaupunkiseudun kirjastoista on saatavilla mm. seuraavia kirjoja: Harvilahti-Rautonen, Anja: Ruokaa viidellä kielellä--kansainvälinen ruokailusanasto; Lehmusoksa, Ritva: Ruokasanakirja; Saikkonen, Pirkko: Termes culinaires--ravintolasanasto ranska-suomi, suomi-ranska; Anderson, Kenneth N.: The international dictionary of food & nutrition; Lampola, Riitta: Gastronomic terms--Ravintolasanasto englanti-suomi. Näiden saatavuuden voit tarkistaa aineistotietokannastamme Plussasta (http://www.libplussa.fi). Muita viitteitä voit hakea Plussan aineistohaun kautta kirjoittamalla asiasanahakuun esim. sanakirjat (ruoka tai...