elokuvat

783 osumaa haulle. Näytetään tulokset 141–160.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Muistan nähneeni 2000-luvun alussa televisiosta elokuvan Hylätyt talot, autiot pihat. Siinä oli muistaakseni lyhyt kohtaus, jossa pariskunta on aloittamassa… 925 Lauri Törhösen ohjaama "Hylätyt talot, autiot pihat" sai elokuvaensi-iltansa helmikuussa 2000. Elokuvan pohjalta tehtiin myös 3-osainen televisiosarja, jossa sisälsi runsaasti uutta dokumenttiaineistoa sekä Aarnen ja Martan rakastelukohtauksen, johon kysyjäkin viitannee. Sarja näytettiin ensimmäisen kerran MTV3-kanavalla syyskuussa 2002. Näin ollen tämä elokuvan sekä televisiosarjan pieni sisällöllinen ero selittää asian. Itse elokuva on katsottavissa esimerkiksi KAVIn Radio- ja televisioarkiston asiakaspisteillä tai saatavissa, vähintään kaukolainana, DVD-muodossa kirjastoista eri puolilta Suomea. 3-osaista televisiosarjaa emme valitettavasti ainakaan vielä pystyneet paikallistamaan katsottavaksi. Lisätietoja elokuvasta muun muassa...
Haluaisin tiedustella mistä johtuu että jotkut ulkomaiset elokuvat tulivat 1950-1960 luvulla todella paljon myöhemmin ensi iltaan meillä täällä suomessa… 348 Ainakin amerikkalaisten elokuvien kohdalla syynä oli usein se, että Yhdysvalloissa tehtiin aikoinaan vain tietty määrä filmikopioita levitystä varten. Suomi saattoi olla useimmiten tässä filmikopioiden jakelussa / kierrätyksessä vielä jälkijoukossa ja myös elokuvien tekstitys vei oman aikansa. Ennen digiaikaa Suomessa nähtiin siis monesti kierrätettyjä kopioita. Joskus taustalla saattoi olla sekin, että suomalainen levittäjä ei ollut tehnyt elokuvaan syystä tai toisesta levityssopimusta ensi-illan aikoihin. Sittemmin prosessien ja esitystekniikan kehittyessä ulkomaisiakin ensi-iltoja alettiin saada Suomeen nopeampaan tahtiin.  
Yritän etsiä lainaan Marilyn Monroen Misfits-elokuvaa, mutta en löydä sitä. Miten onnistuisin? Varmaan jostakin voisi löytyä lainaan? 240 Misfits löytyy suomennoksena sopeutumattomat Pasilan varastokirjastosta Helmet  sekä Vaarakirjastojen kokoelmasta Kiteeltä. Finna Lainattavat elokuvat ovat videokasetteja. DVD- ja BD-levyinä elokuva löytyy esim. CDOn.comin valikoimista.  
Tiedustelisin löytyisikö dvd Ruusun tekijä niminen ranskalainen elokuva jostain kirjastosta. Ja ellei, voinko jättää hankinta ehdotuksen näin samalla kertaa??… 160 Elokuvaa Ruusuntekijä (La Fine fleur, 2021) ei löydy vielä minkään Suomen kirjaston kokoelmista. Voi olla, ettei sitä ole vielä ollut tarjolla lainattavana kappaleena kirjastoille. Hankintaehdotusta ei voi jättää Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun kautta, vaan se kannattaa esittää suoraan siihen kirjastoon, johon toivoisi elokuvan hankittavan.
Elokuvien nimien suomentaminen. Tuli puheeksi ranskalainen (Truffaut) "La Femme d'à côté", joka tarkasti suomennettuna olisi kai "nainen naapurissa, naapurin… 256 Kyseisessä ilmiössä ei liene kyse pelkästään suomalaisesta erityispiirteestä, vaikka meillä onkin mediassa ja esimerkiksi verkon keskustelupalstoilla listattu humoristisessakin sävyssä epäonnistuneita tai erikoisia elokuvien nimikäännöksiä. Elokuvien nimien kääntämiseen ovat vaikuttaneet historian saatossa useat eri tekijät. Takavuosikymmeninä yleisesti matalampi kielitaito on saattanut edellyttää ylipäätään nimien suomentamista nykyistä useammin. Erikoisia käännöksiä ovat saattaneet selittää myös kiire sekä puutteelliset taustatiedot elokuvasta, sillä suomenkielisen nimen taustalla on ollut usein maahantuoja eli levitysyhtiö. Elokuvan markkinointitavoitteitakaan ei ole kuitenkaan ollut syytä unohtaa. Aikakausien ja niiden kulttuuri-...
Onko tietoa miten kova ääni Apollo 13 avaruuslennolla tapahtuneesta räjähdyksestä kuului elokuvassa Apollo 13 ? 179 Happisäiliön räjähdys Apollo 13:n huoltomoduulissa kuulosti komentomoduulissa olevien astronauttien mukaan "aika kovalta pamaukselta", joka "kaikui läpi metallisen rakenteen". Tarkempaa määritystä äänenvoimakkauudelle en ole löytänyt. Elokuvaa Apollo 13 varten räjähdys lavastettiin ilmeisesti yhdistelmällä pienoismalleja ja tietokoneella luotua kuvaa. Elokuvan tekemisestä kertovassa dokumentissa The Lost Moon mainitaan, että kohtauksessa pyrittiin dramaattisuuteen ja totuudenmukaisuuteen, mutta vapauksia otettiin. Siinä ei kerrota, miten räjähdysäänitehoste luotiin. Oletettavasti tehosteessa käytettiin useita eri äänilähteitä, joita yhdisteltiin ja muokattiin taajuuskorjaimilla, kaiuilla ja muilla tehosteilla....
Mikä suomalainen ilmeisestti speden elokuva jossa loiri esittää suomalaista lätkäturistia matkalla isvestijaan mutta ei meinaa päästä perille? Näköradiomiehen… 179 Vesa-Matti Loiri esitti Moskovan MM-jääkiekkokisoista edellisenä talvena myöhästynyttä vodkaturistia elokuvassa Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit.
Missä turhapuroleffassa Ben Zyskowicz suoritti cameoroolin? 468 Ben Zyskowicz esiintyi omana itsenään eli cameoroolissa elokuvassa Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies. The Internet Movie Databasen mukaan hän on esiintynyt myös elokuvassa Uuno Turhapuro Suomen Tasavallan Herra Presidentti. Hänellä oli elokuvassa puheenjohtajan rooli. Linkki IMDb-elokuvatietokantaan: Ben Zyskowicz - Biography - IMDb Finnan kautta löytyy yksityiskohtaista tietoa em. elokuvista: Johtaja Uuno Turhapuro pisnismies | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fi Uuno Turhapuro Suomen Tasavallan Herra Presidentti | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fi  
Uppotukki. 2 osainen tv elokuva vuodelta 1984. Esitetty tv:ssä silloin kerran tai kaksi. Vaikka ylen tuotantoa, ei ole ollut areenassa tai saatavissa mistään… 557 Uppotukki on esitetty televisiossa viimeksi vuonna 1993. Siitä ei ole saatavilla tallennetta. Se on katsottavissa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kirjastossa Helsingissä sekä Ritva Radio- ja televisioarkiston asiakaspisteissä, https://rtva.kavi.fi/cms/page/page/info_katselupisteet. Voit toivoa sitä Yle Areenaan tai kysyä siitä lisätietoja Ylen asiakaspalvelukanavien kautta. Uppotukin tiedot Ritva-tietokannassa, https://rtva.kavi.fi/program/details/program/22694497 Uppotukin tiedot Finnassa: https://finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_135660
Missä sijaitsee Postia pappi Jaakobille-elokuvan pappila? 833 Postia pappi Jaakobille -elokuvan pappilaa esittänyt rakennus on Kokemäellä sijaitseva Lääkärin tila eli Sukaran tila. Rakennuksessa toimii kesällä 2022 kesäkahvila Kaneli. Lähteet: https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1470124, https://ymparistonyt.fi/korjausneuvontapaiva-laakarin-tilalla-kokemaella-la-12-9/, https://www.facebook.com/kahvilakaneli
Mitä tarkoittaa Bond elokuvan nimi: Quantum of Solace? 3051 "Solace" merkitsee lohtua tai helpotusta. "Quantum" taas tunnetaan nykyään ensisijaisesti fysiikan terminä merkitsemässä kvanttia, eli suureen jakamatonta perusosasta. Se on kuitenkin jo aiemmin merkinnyt yksinkertaisesti jonkin määrää tai paljoutta. https://www.merriam-webster.com/dictionary/quantum https://www.merriam-webster.com/dictionary/solace Ian Flemingin alkuperäinen novelli, josta elokuva otti nimensä mutta ei juontaan, on suomennettu nimellä "Lohdun kvantumi". Vanha lainasana kvantumi vastaa tässä englannin quantumin alkuperäistä merkitystä. Tarinassa väitetään, että kun ihminen ei enää saa lainkaan lohtua ihmissuhteesta, hän menettää täysin kykynsä kohdella toista osapuolta ihmisenä. Niin kauan kuin lohdun...
Missähän amerikkalaisessa elokuvassa kaveriporukka löytää metsään pudonneesta pienkoneesta suuren rahasumman ja alkavat myöhemmin tapella näistä rahoista? 179 Hei! Mahtaisiko kyseessä olla Sam Raimin ohjaama elokuva Simple plan vuodelta 1998? Täältä löydät kuvia ja lisää tietoja elokuvasta: https://www.imdb.com/title/tt0120324/?ref_=nv_sr_srsg_0 
Mitä oikeastaan ymmärretään ”draamakomedialla”? Draama viittaa näytelmiin tai yleensä näyttelemiseen. Jo Aristoteles taisi myös jakaa näytelmät komedioihin ja… 196 Hei, Kyseessä on elokuvien luokittelussa kovinkin yleinen hybridi. Kyseessä on siis elokuva, jossa on sekä komediallisia, että draamallisia elementtejä. Kyseessä ei siis ole puhdas komedia, vaan vakavampiakin elementtejä. Vastaavasti käytetään termi tragikomedia, joissa tragediasta poiketen on onnellinen loppu. Draamatragediaa ei käytetä ehkäpä siksi, koska draaman on ajateltu sisältävän tragiikkaa, eikä näin ollen termissä ole kahden edellisen termin mukaista kontrastia.  Termin tarkoituksena on ehkä laajemman yleisön tavoittaminen eli myös niiden, jotka pitävät komediaa kevyenä (vaikka hyvä komedia on ehkäpä jopa vaikeampi laji kuin draama) ja sitä myöten heppoisempana elokuvana. Esimerkiksi Oscar-ehdokkaina on harvoin...
Missä on filmattu Raid-elokuvan (2003) kohtaukset? 485 Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Elonet-tietokannan mukaan elokuvan ulkokohtauksia on filmattu Helsingissä, Vantaalla, Kirkkonummella, Kilpisjärvellä sekä Tukholmassa: https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1100917.
Minkä laulun nainen esittää pianoa soittaessaan, kotimaisessa vanhassa elokuvassa, joka sijoittuu vuoteen 1700 ja elokuvan nimi on Katarina kaunis leski 237 Elonet-tietokannan mukaan Toivo Särkän ohjaamassa elokuvassa ”Katarina kaunis leski” (1950) on musiikkina kansanlaulu ”Kehrää kehrää tyttösein / Kehruuvalssi”, jota Eeva-Kaarina Volanen hyräilee ja Jorma Nortimo laulaa. Lisäksi elokuvassa soi kaksi Heikki Aaltoilan elokuvaa varten säveltämää ”Salonkitanssia”, joista toinen esitetään cembalolla ja toinen jousiyhtyeellä. Lähde: Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) kotimaisen elokuvan suoratoistopalvelu ja elokuvatietokanta Elonet: https://elonet.finna.fi/ Katarina kaunis leski -elokuvan kuvailu Elonetissä: https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_122604  
Vuoden 1961 elokuvassa nimeltä Pikku Pietarin Piha alussa Pietari menee kaverinsa kanssa hakemaan jalkapalloaan miehen kotoa jonka ikkunan pallo on rikkonut… 439 Elonet-tietokannan mukaan Jack Witikan ohjaamassa elokuvassa "Pikku Pietarin piha" (1961) tämä mies on valokuvaaja V. Toivakka ja häntä esittää Heikki Savolainen. Lähde: Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) kotimaisen elokuvan suoratoistopalvelu ja elokuvatietokanta Elonet: https://elonet.finna.fi/ Pikku Pietarin piha -elokuva ja sen kuvailu Elonetissä: https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_117559  
Yhdessä suomalaisessa vanhassa elokuvassa joku naisnäyttelijä soittaa pianoa ja laulaa. näitä sanoja siinä on, mutta nämä eivät ole järjestyksessä. kukkaseppel… 369 Valittevasti kukaan vastaajistamme ei muistanut etsimääsi elokuvaa ja laulua. Tunnistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Rupesin etsimään tietoja teinivuosieni suuresta idolista, Rick Nelsonista. 164 Ricky Nelsonin elokuva- ja tv-sarjaesiintymisistä löytyy tietoa esim. IMDB-sivustolta: https://www.imdb.com/name/nm0625699/?ref_=tt_ov_st. Tv-sarjojen kohdalla useimmissa näyttää olevan kyseessä yhden tai kahden jakson mittainen vierailu. Rio Bravoa lukuunottamatta elokuvia ei näytä olevan saatavilla suomalaisista kirjastoista. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmiin kuuluu The Wackiest Ship in the Army -elokuva filmillä, mutta se on mahdollista nähdä vain paikan päällä (https://kavi.fi/tietopalvelu/). Nelson-yhtyeen levyjä en löytänyt kirjastojen kokoelmista. Verkkokaupoissakin niitä näyttää olevan huonosti saatavilla. Yhtyeen kotisivuilta löytyy kuitenkin linkit Spotify-palveluun jokaisen levyn kohdalta: http://www....
Missä suomalaisessa elokuvassa joku nuori tyttö matkustaa junassa jonkun kulkurin kanssa? Muistan, että elokuvassa oli myös joku Antti-setä ja tytölle… 445 Näillä tuntomerkeillä kyseessä voisi olla Toivo Särkän vuonna 1958 ohjaama elokuva "Pieni luutatyttö". Lisätietoja elokuvasta Elonet-palvelusta, jossa se on myös vapaasti katsottavissa.  
Millainen elokuva on Laurin piilo? Mistä se kertoo? Olen nähnyt sen joskus silloin, kun se tuli televisiosta, mutta olin aika pieni silloin. Muistikuvat ovat… 177 Kyseessä on varmaankin Timo Torikan ohjaama ja käsikirjoittama kolmiosainen tv-elokuva Laurin piilo. Se esitettiin YLE:n tuotantona vuonna 1988. Valitettavasti enempää tietoja en elokuvasta onnistunut löytämään, mutta voit kysyä siitä esimerkiksi Ylen asiakaspalvelusta.