| Miksi ihmisillä käsitys terveellisestä ruokavaliosta vaihtelee niin suuresti? Jonkun mielipiteen mukaan esimerkiksi liha on tärkeä osa ruokavaliota joka… |
1271 |
|
|
|
Kysymykseen ei voi vastata faktoilla, mutta todennäköisin selitys on siinä, ettei meillä ole yhtenevää käsitystä siitä, mitä "terveellisyys" tarkoittaa. Kun mukaan otetaan sekä makuasiat että esimerkiksi lihansyöntiin liittyvät eettiset näkemykset, lienee käsillä liian monimutkainen asia, jotta yksimielisyyttä voitaisiin löytää.
On kuitenkin tärkeätä tehdä ero ihmisen biologiseen ja kulttuuriseen ruokavalioon. Biologisestihan ihminen on sopeutunut syömään miltei kaikkea muuta elollista paitsi heinää. Luonnossa eläimet syövät ensisijaisesti ravintoa, jota on saatavana ja joka "sopii" niiden geneettisen koodin mukaiseen elämäntapaan. Ilmeisesti on kuitenkin niin, että eläimilläkin on biologinen valmius monipuolisempaan ravintoon kuin mihin... |
| Tarvitsisin jonkin luotettavan kirjallisen lähteen, jossa kerrotaan unikeosta (Glis glis). |
659 |
|
|
|
Kovin paljon ei kirjoista löydy tietoa näistä pikkunisäkkäistä. Muutamalla sivulla niistä kerrotaan ainakin näissä kirjoissa:
- Maailman eläimet: Nisäkkäät 2 (1987)
- Nisäkkäät: 3 / päätoimittaja Jonna Katajisto (2010)
|
| Ovatko sudet akiitisempia yöllä vai päivällä? |
1250 |
|
|
|
Susi liikkuu kaikkina vuorokauden aikoina, mutta se aktiivisimmillaan illan hämärtyessä ja yöllä. Tämä ja muuta tietoa susista löytyy suurpedot.fi-sivustolta:
http://www.suurpedot.fi/www/fi/lajit/susi/index.php
|
| Etsin hyviä lastenkirjoja (ei kuvakirjoja, vaan tarinoita, romaaneja ja sarjoja), joissa olisi päähenkilöinä eläimiä. Osaisitteko suositella? |
955 |
|
|
|
Alla joitakin mielestäni hyviä lastenkirjoja, joissa eläimet ovat pääosassa. Monia muitakin löytyy.
- Kaiken maailman eläinsadut / toimittanut Katriina Kauppila ; kuvittanut Matti Pikkujämsä
- Suomen lasten eläinsadut / kuvittanut ja toimittanut Pirkko-Liisa Surojegin
- Satayksi dalmatiankoiraa / Dodie Smith
- Nalle Puh / A. A. Milne
- Ruohometsän kansa / Richard Adams
- Kaislikossa suhisee / Kenneth Grahame
- Korppi ja korven veikot / Jukka Parkkinen (ja muut Parkkisen Kalevi Korpista kertovat kirjat)
- Pekka Töpöhäntä -kirjat / Gösta Knutsson
- Rakastunut krokotiili / Hannu Hirvonen
|
| Olen harrastanut afrikkalaisia kuoriaisia muutaman vuoden ajan ja minulla on hyvä, asiallinen terraario. Hoidan hyönteisiä hyvin. Mutta miten on kotimaisten… |
1533 |
|
|
|
Eläinsuojelulaki kieltää luonnonvaraisten nisäkkäiden ja lintujen ottamisen elätettäviksi. Muista eläinryhmistä ei ole mainintaa, ja esim. perhosten keräilyhän on sallittua. Rauhoitettujen eläinlajien pyydystäminen on kuitenkin kiellettyä.
Lista rauhoitetuista lajeista Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelussa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1728&lan=fi
Eläinsuojelulaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247)
13 §
Luonnonvaraisten eläinten ottaminen elätettäväksi
Luonnonvaraisten nisäkkäiden ja lintujen ottaminen elätettäväksi on kielletty, ellei kysymyksessä ole eläimen pyydystäminen eläintarhassa pidettäväksi, eläimen tarhaaminen lihan, munien tai niiden tuottamiseen tarkoitettujen siitoseläinten... |
| Pidin kovasti Leonie Swannin lammasdekkareista ja Spencer Quinnin Nuuskijatutkimuksista. Kysyisinkin, löytyykö kirjastosta muita dekkareita (suomeksi tai… |
2013 |
|
|
|
Kaunokirjallisuuden Kirjasampo -palvelusta http://www.kirjasampo.fi/ löytyivät Lilian Jackson Braunin kissadekkarit Kissa, joka osasi lukea takaperin (1967) ja Kissa joka söi johtolangan (1968). Erle Stanley Gardnerin Perry Mason ja papukaija todistajina ja Susan Conantin Hihna kiristyy (1990), ovat dekkareita, joissa eläin ei ole etsivä, mutta toimii ratkaisevassa roolissa rikoksen selvittämisessä. Juan Díaz Canalesin John Blacksad -dekkarisarjakuvat, joihin kuuluvat Kissa varjoisilta kujilta (2006), Valkoinen valtakunta (2007), Punainen sielu (2008)ja Hiljainen helvetti (2010) muodostavat sarjan, jossa kaksimetrinen musta kissa toimii yksityisetsivänä. Belgialainen sarjakuvapiirtäjä Sokal on julkaissut useita jännityssarjakuva-albumeja... |
| Asia vaivannut jo monta päivää. Uuvuttaa. Mikä on se eläin, joka elelee vedessä (jossain Amazonaksen?, tai muun alueen mangrovetyyppisillä alueilla,… |
1194 |
|
|
|
Tarkoitat varmaan manaattia,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Manaatit .
|
| Kumpi on myrkyllisempi, nuolimyrkkysammakko vai kuutiomeduusa? |
4483 |
|
|
|
Nuolimyrkkysammakot ovat sammakkoeläinten heimo, johon kuuluu noin 200 lajia. Vain osa lajeista erittää iholleen myrkkyä. Terraarioissa sammakoita harrastaville se on suosittu laji. Vankeudessa olevilta sammakoilta myrkky saattaa lähestulkoon hävitä. Hyvin varovasti niihin kannattaa kuitenkin terraarioharrastajankin suhtautua. Osa lajeista erittää hengenvaarallista hermomyrkkyä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuolimyrkkysammakot
http://www.korkeasaari.fi/Elaimetjaymparisto/elaimet/etelaamerikka/sini…
http://www.sammakkolampi.net/nuolimyrkkysammakot/index.html
Myös kuutiomeduusoita on monia lajeja. Niistä hyvin myrkyllinen on Australiankuutiomeduusa. Sen myrkky voi tappaa ihmisen muutamassa minuutissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/... |
| Mikä on maailman myrkyllisin eläin? |
9606 |
|
|
|
Belcherin merikäärme, nuolimyrkkysammakko, Inland taipaani, sinirengastursas ja kuutiomeduusa ovat kärkipaikoilla myrkyllisten eläinten listalla.
http://tieku.fi/luonto/elaimet-ja-kasvit/12-elainryhmaa-joita-kannattaa…
http://www.animaldanger.com/most-poisonous-animals.php
|
| Voisitko antaa listaa romaaneista jotka on kirjoitettu eläinten "näkökulmasta".Esim ruohometsän kansa ja suden lupaus. |
1905 |
|
|
|
Hei,
Tässäpä listaa kysymistäsi kirjoista:
Orwell, George: Eläinten vallankumous
Koivisto, Ilkka: Paviaanien kaupunki
Lucas, Jeremy: Valtameren yksinäinen
Paasilinna, Arto: Hirnuva maailmanloppu, Suomalainen kärsäkirja
Self, Will: Suuret apinat
Darrieussecq, Marie: Sikatotta
Mayle, Peter: Piskinelämää
Parkkinen, Jukka: Korppi-kirjat
Zaniewski, Andrzej: Rottaodysseia
Pirinçci, Akif: Felidae : kuka murhasi kissan
Quinn, Spencer: Karvat pystyssä : nuuskijatutkimuksia
Werber, Bernard: Muurahaisten kapina
Swann, Leonie: Murha laitumella : lammasdekkari
Lisäksi lyhytproosakertomuksia, joissa kertojina ovat eläimet:
Huovinen, Veikko: Porsaan paperit, Kylän koirat
Salo, Heikki: Kynsilehto
|
| Mikä osa ruhosta on potka? |
3081 |
|
|
|
Eläimen ruho jaetaan osiin, joissa on erilainen rasva- ja sidekudospitoisuus.
Ruhon osat vaativat erilaisen ruuanvalmistustavan ja -ajan ja soveltuvat näin ollen eri ruokalajeihin. Ruhon osien nimitykset kertovat siitä, mistä kohtaa ruhoa se on peräisin.
Potka on polven ja sorkan välinen jalan osa.
http://opetus.ruokatieto.fi/Suomeksi/Nuoret/Elintarviketeollisuus/Elint…
Naudan ja sian ruhon osia:
http://www.keittotaito.com/naudan_ruhon_tarkeimmat_osat.html
http://www.keittotaito.com/porsaan_ruhon_tarkeimmat_osat.html
|
| Onko kyyhkysiä käytetty pestyjen lasipullojen puhtauden tarkkailuun |
1459 |
|
|
|
Emme löytäneet tietoa tällaisesta toiminnasta. Kyyhkynen on eräs älykkäimmistä eläimistä. Joidenkin arvioiden mukaan se on läpäissyt peilitestin, jonka ovat läpäisseet vain muutama nisäkäs (ihmisapinat, reesusmakaki, norsu, pullokuonodelfiini, miekkavalas) ja linnuista harakka. Ihminen on hyödyntänyt kyyhkystä ja sen hämmästyttävää älykkyyttä ja suuntavaistoa esim. kirjekyyhkynä (sodassa, lentopostipalveluna, uutislähettinä) ja meripelastajana.
Faktoja kyyhkysistä (englanniksi): http://www.pigeoncontrolresourcecentre.org/html/amazing-pigeon-facts.ht…
Peilitesti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Peilitesti
tarkemmin englanniksi: http://en.wikipedia.org/wiki/Mirror_test
|
| Voiko etanan sarvista tai yleensäkin eläimistä (sammakot, etanat, linnut) tosiaan ennustaa säätä? Onko asiaa tutkittu ja onko eläimet luotettavia sääennustajia? |
2974 |
|
|
|
Perinteinen säätieto on muodostunut ihmisen säähavainnoista ja kokemuksista jo antiikin ajoilta lähtien. Sään vaihtelut vaikuttivat sekä ihmisen toimeentuloon että hyvinvointiin. Siksi luontoa tarkkailtiin ja etsittiin merkkejä ja selityksiä, joiden avulla sään vaihteluita voitaisiin ennakoida. Lukuisat sananparret liittyvät sään kehitykseen ja ovat säilyneet perimätietona. Teos "Vanhat merkkipäivät" sisältää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon kerääntynyttä vanhaa tapa- ja uskomusaineistoa yli sadan vuoden ajalta. Nykypäivänä perinteinen kansanomainen säätieto on kansanperinteen tutkijoiden arkistoima. Aiheeseen liittyy myös nykyajan sääilmiöt ja niihin kohdistuvat uskomukset.
Kasvikunta ja eläimet oletettiin jo... |
| Mistä löytyisi koko teksti "Eläinten joulurauhan julistus" ja "Lasten joulurauhan julistus" |
3093 |
|
|
|
Kirkon tiedotuskeskuksesta kerrottiin, että valtakunnallisia, yhteisiä lasten tai eläinten joulurauhan julistustekstejä ei ole. Seurakunnat voivat järjestää omia vapaamuotoisia tilaisuuksiaan. Myös monet eläinsuojelujärjestöt järjestävät eläinten joulurauhan julistustilaisuuksia.
Kirkon tiedotuskeskuksesta neuvottiin ottamaan yhteyttä oman seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijöihin.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilla on tämän päivän (14.12.) adventtikalenterissa aiheena eläimet: Nyt on joulu lehmäsein - eläimet joulutarinassa:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/C76DDEDB0DA8A362C2257689002E9F4D…
|
| Metsästämme Lauri Pohjaanpään runoa, jossa kettu ja karhu ovat käräjillä. Mikähän mahtaisi olla runon nimi ja mistäköhän teoksesta se mahtaisi löytyä? |
2421 |
|
|
|
Runo Käräjillä löytyy Lauri Pohjanpään kokoelmasta Metsän satuja.
|
| Haluaisin ohjeita eläimen täytöstä (toppauksesta). Missä julkaisussa voisi olla näitä? |
2736 |
|
|
|
Helmet-kirjastojen hausta löytyy eläinten täyttämisestä seuraavat kirjat:
Heikki Kangasperko "Eläinten täyttäminen" (2000)
http://www.helmet.fi/record=b1328993~S9*fin
Aarne Hellemaa "Eläinten täyttäminen askarteluna ja taiteena" (1950)
http://www.helmet.fi/record=b1287494~S9*fin
Kaarlo Eemil Kivirikko "Eläinten täyttäminen ja säilyttäminen" (1924)
http://www.helmet.fi/record=b1342446~S9*fin
Hakuli, Teijo "Lintujen täyttäminen" (1986) http://www.helmet.fi/record=b1274629~S9*fin
Aleksi artikkeliviitetietokanta antaa artikkeleita eläinten täyttämisestä, esim:
Kaadolta seinälle julkaisussa: Erä 2006: 13, s. 54-57
Hippiäinen testaa konservaattorin sorminäppäryyttä julkaisussa: Eläinmaailma 2005: 1, s. 40
Eläinten täyttäminen on taidetta... |
| Minua kiinnostaisi lukea ns. eräkirjoja amerikkalaisesta (USA) luonnosta/erämaasta. Löytyisiköhän niitä suomeksi? |
2721 |
|
|
|
Amerikkalaiseen luontoon ja erämaihin sijoittuvia kirjoja voisivat olla esimerkiksi James Oliver Curwoodin kirjat. Curwood on kirjoittanut esimerkiksi kirjat Kazan, susikoira ja Kazanin poika. Muita hänen kirjojaan ovat mm. Kalliovuorten kuningas ja Erämaan tytär. Curwoodin kirjat sijoittuvat pääosin Alaskaan, mutta myös Kanadaan. Jack Londonin tyylisiä teoksia voisivat olla myös Ernest Thompson Setonin kirjat. Setonin kirjoja ovat esimerkiksi Villejä eläimiä, Eläinten sankarit ja Harmaakarhun elämäntarina. B. Traven on kirjoittanut esimerkiksi Sierra Madren aarre –kirjan sekä Viidakko-sarjan, johon kuuluvat seuraavat viisi kirjaa: Vankkurit, Hallitus, Marssi monterialle, Mahonkiviidakko ja Hirtettyjen kapina. Travenin kirjat tosin... |
| Maailman isoin eläin |
2982 |
|
|
|
Maailman isoin eläin on sinivalas. ks. esim. Internet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinivalas
Maalla elävistä eläimistä suurin on Afrikannorsu: http://nationalzoo.si.edu/Animals/AnimalRecords/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Afrikannorsut
Myös kirjoista voi tutkia ”ennätyksellisiä eläimiä”. Alla muutama esimerkki:
BECKER, Geneviéve de: Eläinmaailman ennätyksiä / [teksti: Geneviéve de Becker] ; [suomennos: Heli Kalliolevo]. - Helsinki : Kirjalito, 2007. - 43, [1] s. : kuv. ; 31 cm.
GUINNESS world records 2007 / [editor-in-chief: Craig Glenday ; [suomentajat: Annukka Kolehmainen, Matti Kinnunen ... Juhani Kohonen ...] ; [toimittajat: Suvi Lehtonen, Juhani Kohonen]. - [Helsinki] : Sanoma Magazines Finland, 2006. - 288 s. : kuv. ; 31 cm.
|
| Toukomettinen ja toukomehiläinen, onko kyseessä sama elukka? |
12163 |
|
|
|
Vaikka mettinen ja mehiläinen ovat synonyymejä, toukomettinen ja toukomehiläinen eivät ole. Toukomettinen on 1600-luvulta periytyvä nimitys, jolla on tarkoitettu sekä uuttukyyhkyä (columba oenas) että sepelkyyhkyä (columba palumbus). Toukomehiläinen ei sekään ole mehiläislajin nimi, vaan runollinen ilmaus, jota on käytetty esimerkiksi kotimaisessa iskelmässä 'Suopursu kukkii': "Suopursu kukkii / siihen saakka kunnes raukeaa. / Sen kukka villi on ja pystypäinen. / Se kukkii vaikka tietää ettei saavu poimijaa, / ei löydä sitä toukomehiläinen.” City-lehti puolestaan on hyödyntänyt sanaa hieman toisessa sävyssä Joensuun Elli -elokuva-arvostelussaan: "-- helsinkiläinen merkonomi Jousimäki (Reidar Palmgren) alkaa surrata kuin toukomehiläinen."... |
| Yksiavioiset eläimet? |
10911 |
|
|
|
Yksiavioisuutta eli monogamiaa voidaan ajatella olevan eri tyyppejä. Linnuilla ns. sosiaalinen monogamia on hyvin yleistä. Tällöin uros ja naaras pesivät ja huolehtivat poikasista yhdessä, mutta voivat kuitenkin tehdä syrjähyppyjä samaan aikaan. Elinikäisen parisidoksen muodostavina lajeina mainitaan mm. joutsenet, kotkat, albatrossit ja hanhet. Nisäkkäillä yksiavioisuus on harvinaista. Majavat, saukot, lepakot sekä jotkut ketut, kavioeläimet, jyrsijät sekä kädelliset ovat yksiavioisia.
http://www.stanford.edu/group/stanfordbirds/t...onogamy.html
http://news.softpedia.com/news/Monogamy-is-an...-42006.shtml
http://www.sciencedaily.com/releases/2003/05/...27084621.htm
Barash, David P: Deflating the Myth of Monogamy. Chronicle of Higher... |