Ovatko FFP2 maskit aina kertakäyttöisiä? |
156 |
|
|
|
Työterveyslaitoksen sivulla todetaan, että Covid-19-tautia vastaan FFP-suojaimia käytetään kertakäyttöisinä.
Muuta käyttöä, kuin tartuntatautien torjuntaa varten, suojaimessa on merkintöjä. Nämä merkinnät kerrotaan myös sivulla.
Sivun osoite:https://hyvatyo.ttl.fi/koronavirus/ohje-suu-ja-nenasuojus?_ga=2.3161964… |
Meillä on juuri sairastettu korona ja samalla on luettu kirjoja, jotka kohta pitäisi palauttaa. Voinko palauttaa normaalisti vai pitäisikö vaikka pyyhkiä… |
826 |
|
|
|
THL:n mukaan koronavirukset ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne eivät säily tartuttavina pinnoilla pitkään. Elintarvikkeiden tai tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole toistaiseksi havaittu. Laboratoriotutkimuksissa on havaittu, että virus voi säilyä erilaisilla pinnoilla muutamista tunneista jopa kolmeen päivään. Teoreettisista tutkimuksista ei kuitenkaan voi tehdä suoria päätelmiä siitä, miten virus säilyy arkiympäristössä. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä.
Kirjat voi siis palauttaa normaalisti, eikä niiden pyyhkiminen ole tarpeen. Ei toki ole haitaksikaan, jos antaa luettujen kirjojen hetken odottaa ennen kirjastoon palauttamista.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-... |
Mikä on sellainen tv:n keskusteluohjelmissakin usein mainittu (mutta ei kerrottu) "lääketieteellinen tai terveydellinen syy/este" joka estää koronarokotteen… |
143 |
|
|
|
THL:n sivuilla kerrotaan, että "Koronarokotteet sopivat yleisesti hyvin lähes kaikille. On hyvin harvinaista, että koronarokotetta ei voi ottaa.":https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko… |
Miksi Omikron on nimeltään Omikron? Koronaviruksen Omikron-variantti on ollut paljon julkisuudessa. Olen käsittänyt että nämä variantit nimetään kreikkalaisten… |
247 |
|
|
|
Maailman terveysjärjestö WHO käyttää kreikkalaisia kirjaimia nimetessään COVID-19-viruksen avainvariantit. Kaikkia varianttilinjoja ei siis nimetä näin, vaan ne linjat jotka katsotaan huolestuttaviksi tai tehostetun seurannan alaisiksi. Jokaisella linjalla on oma tieteellinen nimensä. Kirjainnimet eivät korvaa näitä nimiä, vaan ne on tarkoitettu helpottamaan julkista keskustelua varianteista.
Variantit epsilon, zeeta, eeta, theeta, ioota, kappa, lambda ja myy ovat olemassa. Ne ovat tai ovat olleet jossain vaiheessa tehostetun seurannan alaisia. Koska ne eivät ole olleet huolestuttavia, media ei ole juurikaan uutisoinut niistä.
Nyy ja ksii jätettiin väliin nimeämisessä. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan nyy jätettiin väliin, koska se... |
Luin lapsuudessani (-70 luvun alkupuolella) nuortenkirjan josta tuli minulle jotenkin merkittävä - nyt haluaisin lukea sen uudelleen. |
159 |
|
|
|
Kysäisin asiaa viisaammilta ja Tampereelta löytyikin ehdotus.
Olisiko kyseessä J. I. Billowin Sininen naamio? Siinä on sekä kioskimurto että poika, jolla on ”emaljisilmä”. Kirja on erillinen jatko saman tekijän Aaveprikaatiin.
Helmet.hakutulos tai Jokken kirjanurkka tai Finlandia kirja |
Olisiko kirjastoissa yleistajuisia teoksia, joissa käsiteltäisiin rokotusten vastustajien väitteitä tieteelliseltä pohjalta? Nykyään disinformaatiota… |
141 |
|
|
|
ihan suoraan ei tuon aiheisia kirjoja ole. Korona -aiheisia kirjoja voi hakea tietokannasta vaikkapa asiasanalla korona tai covid. Korona ja disinformaatio yhdistelmällä ei löydy kuin yksi Lilly Korpiolan alle listattu teos. Yhdistelmällä covid ja salaliittoteoriat tulee samoin yksi teos Mercola: The truth about covid 19...
hakusanalla covid tulee enemmänkin osumia, mutta niiden relevanssia aiheeseenne on vaikea todeta ilman, että selailisi kirjoja. Kirjat ovat hyvin lainattuja tällä hetkellä.
Tässä hakutulos covid sanalla haettaessa tietokannassamme:
https://keski.finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B0%5D=%7Eformat%3…
Lilly Korpiola: Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta ( 2021)
|
Nykyään liikkuu paljon väärää tietoa ja tilastojen tulkinta on vaikeaa. Onneksi on kirjasto, josta kysyä <3 Kysymykseni on seuraava: Kumpi on vaarallisempi… |
300 |
|
|
|
Tähän mielenkiintoiseen kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Jos vaarallisuutta mitataan kuolleiden määrällä, on huomioitava, ettei covid-19 ole ollut kuolemansyytilastossa läsnä vielä yhtäkään kokonaista tilastovuotta. Covid-19 tuli vasta vuoden 2020 aineistoon, ja Suomessa epidemia alkoi kesken vuotta (maaliskuussa 2020). Koronakuolemien tulevasta kehityksestä emme tiedä vielä mitään.
Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan covid-19 oli vuonna 2020 peruskuolemansyynä 558 ja influenssa 58 henkilöllä. Luvut eivät varsinaisesti ole vertailukelpoiset, koska vuonna 2020 suomalaisia ei ollut rokotettu covid-19:ää vastaan, mutta monilla oli influenssarokotus. Osalla väestöstä oli myös aiempien sairastumisien kartuttamaa... |
Tulevatko uudet koronarajoitukset koskemaan pk-seudun kirjastoja ja uimahalleja? Onko vielä tarkempaa tietoa? Koronapassi tms suunnitelmia? |
183 |
|
|
|
Aluehallintovirasto on julkaissut 2.12.2021 tiedotteen, jossa todetaan: "Tartuntalain pykälään 58 d perustuva päätös tilojen käytöstä koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja (esimerkiksi kaupat, urheilutilat, kirjastot, museot ja teatterit) Uudellamaalla. Päätöksen mukaan tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on järjestettävä toiminta siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Toimija voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista ja/tai tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä.
Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä... |
Tieteiselokuvan klassikossa "Blade Runner" tapahtumat lähtevät liikkeelle marraskuun 19. päivästä 2019. Eikös se ollut (sattumalta kenties) juuri se päivämäärä… |
144 |
|
|
|
Ensimmäinen virallisesti diagnosoitu covid-19-tartunta on raportoitu Kiinassa joulukuun 2019 alussa. Todennäköisesti virusta on ollut liikkeellä jo ainakin lokakuusta 2019 lähtien, mutta tutkijoiden mukaan 17.11.2019 on päivämäärä, jolloin virusta on ainakin varmasti ollut jo liikkeellä.
Tutkimuksesta ovat uutisoineet ainakin Tekniikan maailma: https://tekniikanmaailma.fi/ensimmainen-koronatartunta-tapahtui-kiinass… ja The Guardian -lehti: https://www.theguardian.com/world/2020/mar/13/first-covid-19-case-happe… |
Miksi Korona virus muunnoksien nimissä hypätään a,b,c, ja deltan jälkeen O:hon eli Omicroniin? |
218 |
|
|
|
Maailman terveysjärjestö on nimennyt uudet COVID-19-muunnokset kreikkalaisten aakkosten mukaan kahdenteentoista kirjaimeen myy asti. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan seuraava kirjain, nyy, jätettiin väliin, koska se on liian helppo sekoittaa englannin kielen sanaan new. Sitä seuraava kirjain, ksii, taas äännetään ja monissa kielissä kirjoitetaan samalla tavalla kuin yleinen kiinalainen sukunimi Xi. Tällä haluttiin välttää "aiheuttamasta harmia millekään kulttuuriselle, sosiaaliselle, kansalliselle, alueelliselle, ammatilliselle tai etniselle ryhmälle".
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008436977.html
https://apnews.com/article/coronavirus-pandemic-science-health-media-so… |
Koronatodistus on digitaalinen niin kuinka todennäköistä on että joku voisi hakkeroida tai väärentää koronatodistuksen. |
263 |
|
|
|
Suomenkielisissä verkkokeskusteluissa levitetään väitettä, jonka mukaan koronapassin digitaalinen allekirjoitus olisi vuotanut, mikä mahdollistaisi teoriassa toimivien koronapassien väärentämisen mille tahansa nimelle.
Koronapassin qr-koodissa oleva viranomaisen digitaalinen allekirjoitus takaa passin tietojen aitouden, ja sitä on hyvin vaikea murtaa. Kuitenkin jos joku ulkopuolinen pääsee käsiksi salassa pidettävään allekirjoitusavaimeen, sillä on mahdollista luoda koronapasseja mielivaltaisesti.
Eilen nähdyissä suomenkielisissä verkkokeskusteluissa esiteltiin väärennettyä koronapassia, johon oli tekaistu etu- ja sukunimiksi merkkijonot, jotka ohjaavat tiettyyn salatussa pikaviestimessä toimivaan kanavaan. Mahdollisesti kyse on... |
"EU-kansalaiset pääsevät jälleen matkustamaan Yhdysvaltoihin marraskuussa, jos he ovat saaneet täyden rokotussarjan ja käyvät koronatestissä sekä kontaktien… |
200 |
|
|
|
Yhdysvalloissa tuli 8.11.2021 voimaan määräyksiä, jotka mahdollistavat maahantulon koronarokotuksen saaneille ja tietyin poikkeuksin myös rokottamattomille lentomatkustajille. Yksi vaatimuksista maahantulolle on yhteystietojen (engl. contact information) antaminen kolme vuorokautta ennen lennon lähtöä kontaktien jäljitystä (engl. contact tracing) varten. Matkustaja antaa tiedot käyttämälleen lentoyhtiölle, joten tietojen keräämistapa riippuu yhtiöstä. Matkustajalta vaaditaan seuraavat tiedot ja vahvistus niiden oikeellisuudesta:
koko nimi
osoite Yhdysvalloissa
ensisijainen puhelinnumero
toissijainen puhelinnumero tai hätäyhteyshenkilön puhelinnumero
sähköpostiosoite
Käyminen "kontaktien jäljityksessä" on siis hieman harhaanjohtavasti... |
Saako Töölön kirjastosta apua koronapassin hankkimiseen? |
240 |
|
|
|
Töölön kirjastossa saa apua tulostamiseen (esim. koronarokotustodistus Omakannasta). Omakantaan kirjautumisessa vaaditaan vahva tunnistautuminen (esim. verkkopankkitunnukset). Jos et käytä Omakantaa, voit saada koronatodistuksen tulostettuna terveydenhuollosta.
https://www.kanta.fi/koronapassi |
THL ei suosittele alle 30-vuotiaille miehille kolmatta rokotetta. https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/a14ca2ec-7c89-4f80-b484-225a937609e2 Miksi juuri… |
242 |
|
|
|
THL:n 21.9.2021 julkaisemasta tiedotteesta https://thl.fi/fi/-/thl-ohjeistanut-kuntia-lyhyella-annosvalilla-rokote… :
"THL suosittelee, että alle 30-vuotiaille miehille ei toistaiseksi tarjota kolmansia rokoteannoksia. mRNA-rokotteen saaneilla on sekä Suomessa että muissa maissa ilmennyt sydänlihastulehdusta eli myokardiittia enemmän kuin väestöllä keskimäärin. Riski on suurempi nuorilla miehillä toisen koronarokoteannoksen jälkeen.
Tapaukset ovat kuitenkin myös nuorilla miehillä harvinaisia, ja oireita saaneet nuoret miehet ovat yleisesti toipuneet hyvin.
”Toiseen mRNA-rokoteannokseen liittyvä sydänlihastulehduksen riski tiedetään tutkimusten ja seurannan ansiosta hyvin pieneksi ja taudinkuva pääosin lieväksi. Siksi... |
Paljonko maapallolla on arviolta koronavirusta, grammoissa mitattuna, koronavirusta. Kiinnostaisi tietää kuinka vähällä maapallon saa sekaisin |
168 |
|
|
|
Kesällä julkaistun artikkelin mukaan SARS-CoV-2 -virusta on maapallolla sadan gramman ja kymmenen kilon välillä oleva määrä.
Sender, R., et al., "The total number and mass of SARS-CoV-2 virions", Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, June 22, 2021, 118 (25). https://doi.org/10.1073/pnas.2024815118
|
Onko TV:ssä näytetty koronaan vaikeammin sairastuneita, täällä Suomessa? |
129 |
|
|
|
Suomessa ei ole vielä tehty dokumenttia vaikeasti koronaan sairastuneista. Dokumenttisarjoissa Rankka vuosi ja Koronavuosi on kyllä haastateltu myös koronan sairastaneita ihmisiä. Yle Areenasta löytyy myös hakusanalla pitkä korona ohjelmia, jotka kertovat pitkittyneestä taudista esim. Koronan pitkät oireet |
Koronaan sairastuneilla todetaan usein hajuaistin häiriöitä, jolloin puhutaan yleensä hajuaistin menettämisestä. Onko tavattu sellaista hajuaistin toiminnan… |
830 |
|
|
|
Korona voi viedä hajuaistin tai jollain tapaa muuttaa sitä (esim. Ylen artikkeli). Koronan oireista saa luotettavaa tietoa THL:n sivuilta. |
Onko pk-seudun kirjastoissa vielä maskipakko? Ennen maskittomille huomautettiin asiasta, mutta ei enää. |
188 |
|
|
|
Pääkaupunkiseudun kirjastoissa ei ole maskipakkoa, mutta maskin käyttämistä suositellaan edelleen vahvasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksen mukaisesti. Se, huomautetaanko asiakkaita maskin käytöstä riippuu kirjastosta, eikä siihen ole yhtenäistä linjausta.
Lisätietoa pääkaupunkiseudulla (ja muualla Uudellamaalla) voimassaolevista rajoituksista ja suosituksista löytyy HUS:in sivuilta:
https://www.hus.fi/ajankohtaista/koronavirus-covid-19/koronavirusepidem… |
Milloin viimeksi Suomessa oli sellainen päivä että on todettu 0 uutta koronatapausta? Milloin eka virallinen tapaus diagnosoitiin Suomessa? |
181 |
|
|
|
Tätä on syytä kysyä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Yhteystiedot https://thl.fi/fi/thl/yhteystiedot |
Ystäväni ja minä olemme tavanneet korona-aikana vain ulkona toisiamme. Nyt hän on parantunut sairastamastaan koronasta ja minä olen saanut ensimmäisen… |
176 |
|
|
|
Kirjastojen tietopalvelu ei voi ottaa tähän kantaa. THL:n mukaan koronarokotuksen jälkeenkin tulee noudattaa turvavälejä, huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta sekä käyttää maskia, koska vielä ei ole tarpeeksi tietoa, kuinka hyvin rokote estää tartuttamista
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/rokotteet-ja-koronavirus/oma-koronarokotus-miten-miksi-ja-milloin-
Yhdysvaltain tautikeskuksen (Centers for Disease Control and Prevention) mukaan täysin rokotetut (kaksi pistosta Pfizerin, Modernan tai AstraZenecan rokotteita saaneet sekä yhden pistoksen Johnson & Johnsonin rokotetta saaneet) voivat tavata ilman maskia sisätiloissa.... |