alkuräjähdys

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä tiedetään ettei aika voi mennä taaksepäin? Kuvitellaan et palaisin ajassa taaksepäin ja eläisin elämän eri tavalla jolloin en menisikään ajassa… 296 30.12.2022 Ajan luonne ja mahdolliseen aikamatkustukseen liittyvät paradoksit ovat kiehtova kysymys. Ensinnäkin ei ole yhteisymmärrystä siitä, meneekö aika lainkaan eteenpäin tai taaksepäin. Teorioita ja selityksiä siitä, millaista aika on ja miksi makrotasolla koemme sen kulkevan vain eteenpäin on lukuisia. Niiden tutustumisen voi aloittaa Wikipediasta. Mahdolliseen aikamatkustukseen liittyviä aikaparadokseja pohditaan esimerkiksi tässä artikkelissa. Siinä katsotaan aikamatkustuksen olevan teoreettisesti mahdollista. Eri asia kuitenkin on, voisiko matkaaja muuttaa tapahtunutta mitenkään. Yksi tulkinta nojaa multiuniversumiteoriaan. Siinä muutoksen tekeminen aiheuttaa maailman eriytymisen. Aikamatkaaja saisi pelkällä saapumisellaan aikalinjan...
Lapseni pitää lorumuotoisista kirjoista. Lempikirjoja ovat mm. Avain hukassa sekä Kuinkas sitten kävikään. Mitä muita vastaavia kirjoja on? 123 12.2.2022 Tein Piki-haun Kuinkas sitten kävikään -kirjan asiasanoilla. (runokuvakirjat ja seikkailut) Piki löysi 24 kpl samantapaisia suomenkielisiä kirjoja. Piki hakutulos esim. Caryl Hartin kirjat Supersankarit kylässä ja Merirosvot kylässä, sekä Pia Perkiön Eemu ja nalle Tee. Jos jättää seikkailusanan pois, löytyy 423 kpl runokuvakirjaa suomeksi. Piki hakutulos  Uusimpina Timothy Knapmanin Joskus minä raivostun, Stephanie Mossin Kadun korkein talo sekä Sanna Matinniemen Pinet herrat nurmikolla. Kaikissa runokuvakirjoissa ei ole muotoonleikattuja lehtiä, mutta tarina kerrotaan runomuodossa. Jos liittää asiasanoiksi runokuvakirja ja kurkistuskirja, löytyy 52 kpl kirjoja, joissa on jonkinlaisia kurkistuskohtia esim. luukkuja. Piki hakutulos ...
Mitä tapahtuisi jos henkilö ylittäisi aluksellaan universumin rajan ja olisi siten universumin ulkopuolella? 2342 19.1.2021 Tiedemiehet ovat melko haluttomia arvailemaan, mitä maailmankaikkeuden reunalla ja sen toisella puolen olisi. Enemmistö heistä ajattelee varmaankin, kuten Steven Hawkins. "Fyysikko Stephen Hawking on usein sanonut, että koko kysymyksellä ei ole mitään järkeä, koska jos maailmankaikkeus syntyi tyhjästä ja toi kaiken olemassaolon, niin kysymys siitä, mikä on maailmankaikkeuden ulkopuolella, on kuin kysymys siitä, mikä on pohjoisnavasta pohjoiseen." https://www.livescience.com/33646-universe-edge.html Tämä ajatus on jo hieman muuttunut, sillä nykyisen teorian mukaan maailmankaikkeuskin voisi olla ajallisesti iankaikkinen eli mitään isoa pamausta ei olisikaan ollut vaan kaikki olisi aina ollut olemassa. https://www.livescience.com/49958-...
Alkuräjähdys: jos ennen maailmankaikkeutta ei ollut mitään , mikä silloin voi räjähtää?? miten ei mikään voi räjähtää??Ja mikä sen "ei mikään " voisi saada… 378 12.8.2020 Kosmologi Tommi Tenkanen sanoo Ylen Prisma studiossa mm. näin: "Alkuräjähdys oli ajanjakso, jona maailmankaikkeus oli laajetessaan hyvin kuuma ja tiheä. Kuitenkin alkuräjähdystä ennenkin oli nykykäsityksen mukaan tapahtumia." Lisää tietoa alkuräjähdyksestä mm. Prisma studiosta, Ylen uutisista ja geologia.fi-sivustolta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/03/vaarinkasitys-alkurajahdys-oli-kaiken-alku https://yle.fi/uutiset/3-10944052 http://www.geologia.fi/index.php/2018/04/23/big-bang-alkurajahdys/