Mikä on Jenni Pääskysaaren uuden kirjan nimi? Tuleeko se joskus kirjastoon? Mistä se kertoo? |
307 |
|
|
|
Jenni Pääskysaarelta julkaistiin vuoden 2024 alussa teos Martta: nainen joka kuoli eläessään. Kirja kertoo vuonna 1971 työpaikkansa hissiin kahdeksi viikoksi juuttuneesta naisesta, mutta käsittelee myös laajemmin yhteiskunnallisia kysymyksiä sisäistetyistä vaatimuksista. Kirjan on kustantanut Storytel Original ja se on julkaistu vain Storytelin omaan äänikirjapalveluun. Tällä hetkellä teosta ei siis ole saatavilla kirjastojen kautta ja on vaikea sanoa tuleeko sitä milloinkaan kirjastojen valikoimaan.
Lähde: Medialle | Storytel Finland, viitattu 15.2.2024. |
Haluaisin liittyä Celian asiakkaaksi, mikä on Valtion pitämä ilmainen äänikirja ym palvelu. |
199 |
|
|
|
Kannattaa kysyä rekisteröinnin mahdollisuutta ensisijaisesti lapsen koulusta, esimerkiksi omalta opettajalta. Huoltajan täytyy antaa suostumuksensa alle 15-vuotiaan rekisteröimiseksi Celian äänikirjapalveluun. Huoltaja vastaa myös siitä, että Celian kirjoja käytetään käyttösääntöjen mukaisesti.
Jos koulu ei voi jostain syystä rekisteröidä lasta Celian asiakkkaksi, rekisteröinti voidaan tehdä myös kirjastossa. Rekisteröintejä tehdään kaikissa Vantaan kirjastoissa. Kannattaa tarkistaa omasta lähikirjastosta tarvitseeko sinun varata sitä varten aika. Ajanvaraamista suositellaan, sillä siten kaikki asiat ehtii käydä rauhassa läpi.
Ota mukaan oma henkilötodistus. Lapsi voi olla mukana, mutta huoltajana voit hoitaa rekisteröinnin myös ilman... |
Haluaisin varata CD-kirjoja Vaskin kautta. Mitä tarkoittaa lause "vain lukemisenesteisille" ? |
168 |
|
|
|
Vaski-kirjastojen valikoimassa on runsaasti cd- äänikirjoja, jotka ovat lainattavissa kaikille asiakkaille joilla on kirjastokortti ja lainausoikeus. Joidenkin äänikirjojen kohdalla on merkintä ”Daisy-äänikirja vain lukemisesteisille”. Nämä ovat Celia-kirjaston materiaalia, jotka ovat tarkoitettu vain lukemisesteisille ja Celian rekisteröityneille käyttäjille. Lukemisesteisiksi katsotaan henkilöt, joille lukeminen on vaikeaa tai mahdotonta esimerkiksi vamman, sairauden tai lukivaikeuden vuoksi.
Celian verkkosivuilla tarkemmat säännöt ja rajaukset palvelun käyttöön:
https://www.celia.fi/palvelut/aanikirjat-yksityishenkiloille/tarkista-oikeus-palveluihin/
Äänikirjoja löytyy myös vapaasti kaikille kirjaston asiakkaille E-... |
Mikä oli se paikka, missä esim lihastauti sairastavat voivat kuunnella kirjoja? |
139 |
|
|
|
Tarkoitat varmaankin Celia-kirjaston palveluja. Celian palvelut on tarkoitettu henkilöille, joille painetun tekstin lukeminen on vamman, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi hankalaa.
Celian valikoimaan kuuluu yli 40 000 äänikirjaa, joita voit kuunnella maksutta suoraan verkossa.
https://www.celia.fi/
Palveluiden käyttäjäksi voit liittyä omassa kirjastossasi.
https://vaara.finna.fi/Content/esteeton#celia |
Miksi Daisy-äänikirjoja on niin monta nettikirjastossa? Etsin isälleni CD-levyillä sotakirjallisuutta, mutten raski valita Daisy-äänikirjoja. Voisitko vinkata… |
313 |
|
|
|
Daisy-äänikirjat kuuluvat Celia-kokoelmaan. Celiaa tuottaa Helsingissä sijaitseva Celia-kirjasto. Celia-kirjastossa on tällä hetkellä saatavissa yli 45000 äänikirjaa. Levyt ovat ns. Daisykirjoja eli cd-rom muodossa. Oulun kirjasto hankkii Celia-äänikirjoja lainattavaksi asiakkailleen suppeahkon kokoelman.. Celia-äänikirjoja voi kuunnella myös sovelluksella, jonka voi ladata puhelimeen tai tablettiin. Tunnukset sovellusta varten saa kaikista Oulun kirjastoista. Celia-kokoelma on tarkoitettu lukemisesteisille. Lukemiseste voi olla esim. näköön, motoriikkaan, muistiin tai ikään liittyvä. Lukemisesteitä voi olla moninaisia. Jos miettii täyttyykö perusteet Celian käyttöön, niin kannattaa kysyä kirjastosta. Kirjaston kokoelmissa olevia Daisy-... |
Etsin alunperin saksankielista= saksalaista kirjaa, josta on olemassa myös CD-levy. Kirja on suomennettu. Kirjoittaja on nainen ja hän kirjoittaa lapsuudestaan… |
139 |
|
|
|
Olisikohan kyseessä Marion Braschin teos Ab jetzt ist Ruhe: Roman meiner fabelhaften Familie, joka ilmestyi suomeksi nimellä Ja nyt hiljaisuus : romaani suurenmoisesta perheestäni (2014, suom. Arja Rinnekangas).
Suomennoksesta ei ole äänikirjaa, mutta alkukielinen äänikirja kuuluu edelleen Lastu-kirjastojen kokoelmiin.
http://www.lurraeditions.fi/marion-brasch.html
https://finna.fi/Record/lastu.263083
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f… |
Miten pääsisin äänikirjan lukijaksi. Todella kiinnostava juttu. Luen oikein venäläiset nimet ja paino on oikein. Myös Venäjän kieli suju. Olisko… |
7002 |
|
|
|
Äänikirjojen lukijat ovat taitaneet löytyä aiemmin lähinnä näyttelijäkoulutuksen saaneiden joukosta. Celia-kirjaston sivuilta löytyy tieto, että he hankkivat äänikirjansa Silencio- ja Dramafoni-studioilta. Silencion lukijaksi pääseminen vaatii näyttelijäkoulutuksen ja Dramafonikin hakee äänenkäytön ammattilaisia.
Muita äänikirjastudioita ovat ainakin Artlab, Sakon Studio ja Book Brothers.
Äänikirjojen lukijoita on haettu myös ainakin Nelonen Median Supla-palveluun.
|
Onko Jyrki Koulumiehen "Moskova, Mullova ja minä" kuunneltavissa äänikirjana? |
143 |
|
|
|
Kirjasta on tehty äänikirja vuonna 2009, mutta sitä on vain muutamissa kirjastoissa Suomessa. Voit halutessasi kysyä sitä kaukolainaan oman lähikirjastosi kautta:
https://www.finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=moskova+mullova+ja+min%C3%A4&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FSound%2F%22
|
Onko teillä äänikirjoja, jotka ovat tallennettuja CD-levyille. Minä voisin tietokoneellani siirtää ne tiedostoina omaan SONY Walkmaniin, jota kuuntelen öisin… |
184 |
|
|
|
Keskikirjastojen kokoelmissa on hyvin laaja kokoelma CD:lle tallennettuja äänikirjoja. Pääset lainaamaan niitä heti, kun kirjasto aukeavat. Aineiston varaaminen verkossa on jo mahdollista.
Löydät Keskikirjastojen äänikirjat kirjoittamalla hakuun "äänikirjat". Tulossivun oikeassa laidassa olevilla rajoittimilla voit rajata hakua esimerkiksi kielen, kirjallisuuden lajin tai vaikkapa tekijän mukaan.
https://www.keskikirjastot.fi/web/arena/welcome |
Olen kiinnostunut äänikirjojen lukemisesta? Olin Yleisradiossa toimittajana radion puolella.. Olen nyt eläkkeellä ja aikaa olisi. |
213 |
|
|
|
Ette tarvitse kuin kirjastokortin numeron ja siihen liitetyn pin-koodin. Kirjojen kuuntelu onnistuu suoraan selaimessa jos nettiyhteys on käytettävissä. Muuten tarvitsette lukuohjelman, jonka voitte ladata laitteeseenne sovelluskaupasta. Ohjeet löytyvät tuolta . E-äänikirjojen laina-aika on kaksi viikkoa. Ne palautuvat automaattisesti, joten palauttamisesta ei tarvitse huolehtia. Niitä voi myös varata. Perinteisiä cd-äänikirjoja on taas sitten ihan normaalisti lainattavissa kunhan kirjastot taas avaavat ovensa.
|
Tahtoisin rekisteröityä Celian käyttäjäksi lukihäiriöni vuoksi. Kirjastot ovat kuitenkin nyt kiinni niin miten tämän hoitaminen onnistuisi? |
176 |
|
|
|
Celia-tunnusten saaminen edellyttää normaalisti kirjastossa käymistä. Tällä hetkellä se ei tietenkään ole mahdollista, koska kirjastot ovat suljettuina poikkeustilanteen takia. Celian asiakkaaksi voi rekisteröityä nyt poikkeustilanteessa puhelimitse. Kyse on siis poikkeusjärjestelystä.
Soita mihin tahansa Helmet-kirjastoon, jossa rekisteröidään Celia-asiakkuuksia. Helsingissä näitä kirjastoja ovat tällä hetkellä Itäkeskuksen, Jakomäen, Kallion, Kannelmäen, Laajasalon, Lauttasaaren, Malmin, Oulunkylän, Pasilan, Rikhardinkadun, Töölön, Viikin ja Vuosaaren kirjastot sekä Oodi. Helmet-palvelusivustolta löydät listan kaikista niistä kirjastoista, joissa voi rekisteröityä Celian asiakkaaksi. Helmetistä löydät myös kirjastojen yhteystiedot.... |
Celian äänikirjat |
162 |
|
|
|
Celia-tunnusten saaminen edellyttää normaalisti kirjastossa käymistä. Tällä hetkellä se ei tietenkään ole mahdollista, koska kirjastot ovat suljettuina poikkeustilanteen takia. Celian asiakkaaksi voi rekisteröityä nyt poikkeustilanteessa puhelimitse. Kyse on siis poikkeusjärjestelystä.
Soita mihin tahansa Helmet-kirjastoon, jossa rekisteröidään Celia-asiakkuuksia. Vantaalla näitä kirjastoja ovat ainakin Lumon, Martinlaakson, Pointin ja Tikkurilan kirjastot. Helmet-palvelusivustolta löydät listan kaikista niistä kirjastoista, joissa voi rekisteröityä Celian asiakkaaksi. Helmetistä löydät myös kirjastojen yhteystiedot.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut
https://www.helmet.fi/fi-FI
https://www.celia.fi/ |
Heippa! Kaipasin Anni Polvan Tiina-äänikirjoja. Onko teillä näistä tietoja? Onko näitä mistään saatavilla? |
289 |
|
|
|
Anni Polvan Tiina-kirjoja on saatavana vain c-kasetille tallennettuina äänikirjoina. Tallenteita löytyy joistakin Suomen kirjastoista, joten voit halutessasi tilata niitä kaukolainaan sitten kun kirjastot taas avataan. E-äänikirjoina Anni Polvan Tiina-kirjoja ei ole saatavana lainkaan.
C-kasetteina on julkaistu seuraavat Tiina-kirjat:
Tiina (1994)
Tiina aloittaa oppikoulun (1995)
Tiina kesälaitumilla (1996)
Tiina ei pelkää (1997)
Tiina toimii (1997)
Tiinalla on hyvä sydän (1997)
Lukija on Sinikka Törmälä ja äänitteet on kustantanut Suomen äänikirjat.
https://kansalliskirjasto.finna.fi/
https://www.finna.fi/
|
Olisiko jotain hyviä äänikirjavinkkejä 1.- ja 3.-luokkaliaisille lapsille, jotka nyt opiskelevat kotona ja äiti yrittää tehdä töitä samalla? |
145 |
|
|
|
- YLEn sivuilta löytyi sisältöä lapsille, ehkä näistä on hyötyä tai iloa https://areena.yle.fi/audio/ohjelmat/30-52
- muita Ihka uusia suosituslistoja ei löytynyt, mutta ehkä tästä löytyy hyviä https://sydan.fi/aanikirjavinkit-lapsiperheen-automatkoille/
- Helmet-kirjastoista löytyy seuraavia aineistoja - mutta ei nyt kun kirjastot ovat poikkeustilan vuoksi suljettuina https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%c3%a4%c3%a4nikirja%20lastenkirjallisuus__Orightresult__U?lang=fin |
Miksi kaikki eivät voi käyttää Celian palvelua? |
221 |
|
|
|
Celian oikeus valmistaa ja tarjota äänikirjoja lukemisesteisille perustuu tekijänoikeuslain 17 a §:ään. Laki rajaa käyttäjäryhmän ainoastaan lukemisesteisiin, eikä Celialla ole oikeutta jakaa materiaaleja muille ilman tekijänoikeuksien haltijan lupaa.
Tekijänoikeuslaki löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404. Celian sivuilta osoitteesta https://www.celia.fi/palvelut/aanikirjat-yksityishenkiloille/tarkista-oikeus-palveluihin/ löytyy tietoa sen palveluihin oikeutetuista lukemisesteisten ryhmistä. |
Onko teillä tarjolla äänikirjoissa saksankielisiä dekkareita? |
263 |
|
|
|
Helmet-kirjastojen kokoelmista löytyy noin 90 nimekettä saksankielisiä dekkareita äänikirjoina. Löydät nämä äänikirjast esimerkiksi seuraavasti: Kirjoita Helmet-hakuun hakusanat jännityskirjallisuus äänikirjat. Rajaa sitten hakutulos sivun vasemmassa laidassa näkyvillä rajoittimilla saksankielisiin. Rajoittimella sijainti voit tutkia, missä kirjastoissa saksankielisiä äänikirjoja on saatavana. Voit myös tilata äänikirjoja omaan lähikirjastoosi.
https://www.helmet.fi/fi-FI |
Näkövammainen henkilö haluaisi liittyä Celia-kirjastoon, miten se onnistuu? Voiko kaikissa kirjastoissa Satakunnan alueella liittyä Celian asiakkaaksi? Saako… |
277 |
|
|
|
Porin kirjastosta kerrottiin, että aivan varmaa tietoa kaikista kirjastoista hänellä ei ole, mutta todennäköisesti se on kaikissa Satakunnan alueen kirjastoissa mahdollista. Asian voi varmistaa ottamalla yhteyttä omaan lähikirjastoon. Suurin osa Celian äänikirjoista lainataan ja kuunnellaan verkon kautta. Kirjasto voi tarvittaessa hankkia Celian äänikirjoja myös CD-levyinä. Tällöin asiakas voi saada Daisy-soittimen lainaksi kuuntelua varten. Soitinten lainausta hoitaa Näkövammaisten liiton Daisy-kuuntelulaitepalvelu.
Alla lisää tietoa Celian palveluista ja äänikirjojen lainaamisesta cd-levyinä:
https://www.celia.fi/palvelut/aanikirjat-yksityishenkiloille/
https://www.celia.fi/palvelut/aanikirjat-yksityishenkiloille/cd/
|
Onkohan mistään Suomen kirjastosta enää lainattavissa c-kasettina (tai muussa muodossa) H. C. Andersenin satua Tulukset? Etsin nimenomaan sellaista versiota,… |
178 |
|
|
|
Nopeasti hakien löytyi ainakin muutamasta kirjastosta Tuluksista äänikirjaversio, jossa on Aake Kalliala lukijana. Eepos-kimpan kirjastoissa sitä ei valitettavasti ole. Voit halutessasi tehdä kaukolainapyynnön kotisivullamme olevalla lomakkeella: https://webkake.kirjastot.fi/wtil/tilaa?pa_ulid=31 Kaukolainamaksu on viisi euroa. |
Löysin Googlesta Ritva Ahosen esityksen Maahisneito. Mutta en löydä sitä kirjastosta. |
199 |
|
|
|
Lausuntaesitystä on tosiaan hieman vaikea löytää, koska runojen nimiä ei ole aikanaan luetteloitu.
Löysin aluksi Googlella esityksen Fono.fi palvelusta. http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?kappale=Maahisneito&ID=1f4393c0-9f58-4628-bb48-6e5d3aaacf4e
Kappaleen tiedoista löysi viittauksen Helvi Hämäläisen Sukupolveni unta äänikirjaan, josta esityksen pitäisi löytyä.
Helmet hausta löysin sitten samannimisen CD- äänikirjan. https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1277061__SSUKUPOLVENI%20UNTA__P0%2C1__Orightresult__U__X7?lang=fin&suite=cobalt |
Anni Swanin nuortenkirjat ovat tärkeä osa suomalaista nuortenkirjallisuutta. Miksi niitä ei saa mistään äänikirjoina tai e-kirjoina? Kyllä muutama raikas,… |
259 |
|
|
|
Jonkin verran Anni Swanin kirjoja on kirjastojen kokoelmissa myös äänikirjoina ja e-kirjoina eri puolilla Suomea. Suurin osa kirjoista on satuja, mutta joukossa on myös hänen nuortenkirjojaan. Alla linkki luetteloon, josta selviää myös minkä kirjaston kokoelmissa kirja on:
https://www.finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%221%2FBook%2FeBook%2F%22&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%221%2FSound%2FCD%2F%22&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%221%2FSound%2FNonmusicalCD%2F%22&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%221%2FSound%2FSoundRecording%2F%22&join=AND&bool0%5B%5D=AND&lookfor0%5B%5D=swan+anni&type0%5B%5D=Author |