Kuinka montaa ihmistä tarkoitetaan,kun puhutaan sadoista(ihmisistä)?
Vastaus
Sellaisilla suurta määrää tarkoittavilla ilmauksilla kuin satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia jne. tuskin on aivan täsmällistä määritelmää – lukuarvoista puhumattakaan. Niillä ilmaistaan eräänlaista epämääräistä paljoutta, jossa tarkkuus ei ole olennaista. Intuitiivisesti voisi ajatella, että jotta voidaan perustellusti puhua esimerkiksi "sadoista" ihmisistä, määrän täytyisi olla enemmän kuin sata tai pari sataa, mutta kuitenkin siinä määrin alle tuhat, että ylöspäin tuhanteen pyöristäminen tuntuisi asian tarpeettomalta paisuttelulta. Lähes tuhatpäisistä ja sitä suuremmista ihmisjoukoista mitä luultavimmin puhuttaisiin jo tuhat-pohjaisiin ilmauksiin turvautuen – tuhatkunta, toista tuhatta, tuhansia... Toisaalta, paljouden runsauden ja edes suuntaa-antavan määrän arvioinnin vaikeutta voidaan tarvittaessa korostaa sanomalla esimerkiksi "satoja ja taas satoja", jolle on jo miltei mahdoton antaa mielekästä numeroarvoa.
Kommentit
Itse asettaisin ylärajaksi kaksi tuhatta. Tuhat ja ynnä muutama sata ei ole tuhansia -- kyllä se on edelleen satoja. Vasta kaksi tuhatta alkaa olla tuhansien puolella, ellei lasketa yksi-kaksi-monta.
Kommentoi vastausta