Suomen kielessä erilaisia juhlia tarkoittavat sanat ovat yleensä monikollisia, vaikka ne tarkoittavat vain yhtä tilaisuutta. Esimerkkiksi häät, hautajaiset, bileet, kekkerit ja syntymäpäivät esiintyvät kaikki monikossa. Kotuksen artikkelissa "Kiitos juhlista!" vuodelta 2007 monikon käyttöä selitetään sillä, että juhlat yleensä kestävät pitkähkön ajan ja koostuvat useista erilaisista juhlavista osista: puheista, onnitteluista, ehkä musiikkiesityksistä. Osanottajiakin on yleensä useita. Juhlan luonteeseen siis tuntuu kaikkiaan kuuluvan jonkinlainen epämääräinen monikollisuus, kaikkea on monta tai ainakin paljon."Olin kaksilla syntymäpäivillä" on siis oikea muoto tässä tapauksessa.
Kukaan vastaajistamme ei muistanut lorulle jatkoa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista? Tietoja jatkosta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Tuo voisi hyvinkin olla esimerkiksi Bashōn tai Yoshida Kenkōn kynästä, mutta emme valitettavasti saaneet asiaan varmuutta. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen runon tai mietelmän? Tietoja siitä voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Valuuttakurssitiedoista vastaa Suomen pankki. Suomen Pankin rahamuseon verkkosivustolla on laskuri, jolla voi laskea ruplan arvon markkoina vuonna 1971. Valitse ensin "vertaa valuuttoja" ja sitten nuolella tai kirjoittamalla haluttu vuosi. Tämän jälkeen kirjoita summa ja klikkaa "Suomen valuuttaan". Ruplan ja dollarin välistä kurssia vuonna 1971 kannattaa tiedustella Rahamuseosta: rahamuseo@bof.fi.
Virallisten tietojen mukaan U-2-koneita on ammuttu alas seitsemän.Ensimmäinen ja kuuluisin tapaus oli toukokuussa 1960 Neuvostoliiton yläpuolella. Toinen kone ammuttiin alas Kuuban ilmatilassa lokakuussa 1962.Lisäksi viisi Taiwanin ilmavoimien operoimaa U-2:ta ammuttiin alas Kiinan alueella vuosina 1962 - 67.Nämä ovat tunnetut tapaukset. Moni 104:stä rakennetusta U-2-koneesta on tuhoutunut, jotkin niistä myös tiedustelutehtävän aikana. Tällöin syynä on ollut kuitenkin mekaaninen vika, happijärjestelmän pettäminen tai lentäjän virhe.Lähteet:https://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_U-2Peebles, Curtis. Dark Eagles. A History of Top Secret U.S: Aircraft. iBooks 1995. S. 18 - 46.https://edition.cnn.com/2023/03/10/asia/china-us-taiwan-spy-plane-...
Yleisten kirjastojen lainoja ei ole tilastoitu sukupuolittain. Linkki Suomen yleisten kirjastojen tilastoihin.Lainausjärjestelmistä voisi teoriassa saada lajiteltua lainat myös sukupuolen mukaan, mutta se vaatisi oman tutkimuksensa.
Geokätköily-foorumin avulla löysin vanhan Tiehallinnon listan paikkakuntien lähtöpisteistä. Lähtöpiste näyttäisi tarkoittavan samaa kuin nollapiste.https://www.tieh.fi/valimatkat/ ja https://www.tieh.fi/valimatkat/vmpist_new.htm.Uudempia nettisivustoja en aiheesta löytänyt. Asiaa voisi selvitellä Väyläviraston tai ELY-keskusten asiakaspalveluiden kanssa.
Säkeet ovat Unto Kupiaisen runosta "Arvet", joka sisältyy hänen kokoelmaansa "Kraateri : runoja" (WSOY, 1947). Runo sisältyy myös kirjaan Kupiainen, Unto: "Valitut runot" (WSOY, 1956, 2. laajennettu painos 1981) ja Paavo Noposen artikkeliin "Ylläksen sissit" lehdessä "Rajamme vartijat" (1977, nro 8, s. 22-23):Digi.kansalliskirjasto.fi, Rajamme vartijat, 01.10.1977. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot:https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1779592?page=24
En löytänyt kirjallisuudesta tietoa, että kirjastoilla olisi ollut mainitsemasi kaltainen karenssiaika, ennen kuin saivat hankkia kirjoja. Kirjojen hankintatavat ovat kuitenkin olleet aikaisemmin erilaiset kuin nykyään. Mikko Laakson kirjoittamassa Helsingin kaupunginkirjaston historiassa Kansanvalistajasta kansalaisten olohuoneeksi - Helsingin kaupunginkirjasto 1940-2005 (2010) kuvataan kirjastojen uusien kirjojen hankintaa 1950-luvulla: Kirjakaupoista saatiin uutuuskirjojen näytekappaleet määräajaksi kirjastoon esille. Kirjastonjohtaja oli kuitenkin jo ennen tätä tehnyt omaa karsintaansa. Suomenkielisten kirjojen kirjanäyttely vaihtui kahden viikon välein, ruotsinkielisten kerran kuussa. Henkilökunta kävi tutustumassa teoksiin ja...
Laulun nimi on "Kulkunen soi". Sen on säveltänyt Seija Pitkänen ja sanoittanut Aini Tahvanainen. Laulu sisältyy nuotteihin "Musiikin aika. 1-2" (sanat, melodia, sointumerkit; WSOY, 1997) ja "Musiikin aika. 1-2, Opettajan kirja" (sanat, melodia, kosketinsoitin, sointumerkit; WSOY, 1998).
Runo "Kolme oravanpoikaa" alkaa: "Kerron sadun oravasta: Sill' on puussa kolme lasta, vallatonta veitikkaa." Runon on kirjoittanut Hilda Huntuvuori.Runo sisältyy kirjoihin "Kansakoulun lukukirja. 2" (WSOY, useita painoksia, 18. painos 1950, s. 187-188) ja "Lasten runotar : valikoima lastenjuhlien lausujille ja nuorille runon ystäville" (Valistus, 1962, s. 40-42).
Tästä Veikko Samulin säveltämästä ja Jori Nummelinin sanoittamasta kappaleesta ei ole julkaistu nuottia. Kappaleen sanat ja soinnut löytyvät verkosta esimerkiksi Chordify-palvelusta (https://chordify.net) ja "Ultimate guitar" -palvelusta (https://www.ultimate-guitar.com).
Kyseessä on Toivo : kristillinen kalenteri vuodelle 1901. Toivo : kristillinen kalenteri vuodelle .. | Kansalliskirjasto | Kansalliskirjaston hakupalvelu Suomalainen kirjallisuus - Google Books
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen toimintatavat ja halinto on määritelty hallintosäännössä, johon voi tutustua hyvinvointialueen nettisivulla. Aluevaltuusto vastaa hyvinvointialueen toiminnasta ja taloudesta sekä käyttää hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa. Aluehallitus vastaa mm. aluevaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanostaja laillisuuden valvonnasta. Hyvinvointialuejohtaja johtaa aluehallituksen alaisena hyvinvointialueen hallintoa, taloutta ja muuta toimintaa. Hän myös vastaa asioiden valmistelusta aluehallituksen käsiteltäväksi.Hyvinvointialueen nettisivulla on kohta Osallistu ja kehitä kanssamme. Sieltä löydät yhteystiedot ja ohjeet palautteen antamiseen.
Alla lukuisia yleiskirjoja Suomen historiasta. https://tinyurl.com/Suomen-historiaa https://tinyurl.com/Suomen-historia Suosittelen Jouko Vahtolan Suomen historia: kivikaudesta 2000-luvulle [2017], sekä Henrik Meinanderin Suomen historia: linjat, rakenteet ja käännekohdat [2017].Lisäksi vielä Veijo Meren laadukkaasti ja vetävästi kirjoitettua kirjasarjaa:- Maassa taivaan saranat: suomalaisten historia vuoteen 1814 - Huonot tiet, hyvät hevoset: Suomen suuriruhtinaskunta vuoteen 1870- Ei tule vaivatta vapaus: Suomi 1870–1920 - Suurta olla pieni kansa : itsenäinen Suomi 1920-1940 https://tinyurl.com/Veijo-Meri Laaja listaus Suomen sotahistoriaa käsittelevistä kirjoista, joista voi valita itselleen...
Lumihiutaleita löytyy Saa laulaa 1-2 musiikin oppikirjasta. Voi hyvä tavaton -kappaleeseen ei löytynyt nuottia. Tarkoititkohan Joulu saapuu -kappaleella Rannankarin Joulu on ovella -laulua, sillä häneltä ei löytynyt tuon nimistä kappaletta? Siihen on nuotit Seikkailujen lukukirja : musiikkiopas -kirjassa, sitä ei tosin löydy Helmetistä. Voit pyytää sitä kaukolainaksi, ole siitä yhteydessä omaan kirjastoosi.
Saamelaista mytologiaa on etsitty tällä palstalla aikaisemminkin, täällä kollegan vastaus. Tämän lisäksi suosittelen seuraavia teoksia:Turi, Johan: Kertomus saamelaisistaItkonen, T.I.: Suomen lappalaiset vuoteen 1945, osat 1 ja 2Lehtola, Veli-Pekka, Piela, Ulla ja Snellman, Hanna (toim.): Saamenmaa: kulttuuritieteellisiä näkökulmia (tässä kirjassa erityisesti Tiina Äikkään artikkeli Tupakoivat, laulavat ja liikkuvat kivet. Kommunikointia seitojen kanssa.) Kaunokirjallisuuden puolella saamelaisia kansantarinoita löytyy muun muassa näistä teoksista:Vuolab, Kerttu: Valon airutAikio, Annukka ja Aikio, Samuli: Lentonoidan poika Saamelaisten historiasta yleisesti suosittelen seuraavia Veli-Pekka Lehtolan teoksia:...
Varmaa vastausta en pysty antamaan, mistä kansanperinteessä käytetyt nimitykset hauen pään luille löytyy, mutta jossain alla olevista teoksista ne voisivat olla.Satu Apo & Saima-Liisa Laatunen: Veden viljaa (Kalevalaseuran vuosikirja 56) https://finna.fi/Record/outi.38661?sid=4863326209Marita Råman: Mulurautunen : ruutanalliset säkeet https://finna.fi/Record/eepos.1946988?sid=4863327676U. T. Sirelius: Suomalaisten kalastus https://finna.fi/Record/erkki.42300?sid=4863332353