Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä lukitse merkitsee varauksessa? 4443 Lukitus on HelMet-verkkokirjaston varsin tuore toiminto, jonka avulla voi lukita varauksen esimerkiksi lomamatkan ajaksi siten, ettei varaus tule kirjastoon sinä aikana mutta että varaus pysyy yhä varausjonossa. Jos kaikki edellä olevat varaukset kuluvat loppuun, lukittu varaus pysyy varausjonon ensimmäisenä. Lukitus kannattaa muistaa poistaa heti, kun varaus saa tulla, sillä muuten se voi jäädä roikkumaan eikä saavu koskaan. Ohjeet lukituksen käyttämiseksi löytyvät osoitteesta https://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin/k kohdasta ”Varausten muuttaminen, lukitseminen ja peruuttaminen”.
Kirjassa Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika (Myllylahti, 2012) sivulla 7 on laulun sanat. "Jää rauhaan kaupunki kaunein, nyt täytyy aavalle rientää, käy… 2257 Laulun "Ilta redillä" kertosäe on muuten samanlainen kuin lainaus, mutta sanan "kaunein" tilalla on sana "kallein", ainakin niissä nuoteissa, jotka tarkistin, siis: "Jää rauhaan kaupunki kallein, nyt täytyy aavalle rientää. Käy ruskottamaan yö valjetessaan, ja liinat ne hulmuvat vaan." Tosin esim. Suuren toivelaulukirjan osan 17 nuotissa on ilmeisesti kirjoitusvirhe ensimmäisen säkeistön kertosäkeessä ("Jää rauhan kaupunki kallein...") ja Georg Ots laulaa myös kertosäkeen vähän erilaisilla sanoilla, vaikka sanoittajaksi on merkitty sama Byman. Suomenkielisissä sanoissa voi siis olla eroavaisuuksia eri lähteissä. "Ilta redillä" -laulun on säveltänyt Vasili Solovjev-Sedoi ja sen alkuperäinen venäjänkielinen nimi on Vetšer na reide....
Koska ilmestyy Keplo Leutokalma -sarjasta osa 5 suomeksi? 1090 Helmikuussa 2012 Tammelta on kerrottu, että tuo osa ilmestyisi suomeksi vuoden 2013 alussa. Tieto löytyy aikaisemman Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastauksen yhteydessä käydystä keskustelusta osoitteesta http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku/kysymys/?id=279635fb-ca….
Mistä sukunimi Sihvoin tulee? Onko se suomalainen, karjalainen vai venäläinen nimi? Onko nimi Sihvomaa suojattu. Minulla on nimi Sihvomaa mieheni puolelta,… 1913 Sihvoin ja Sihvomaa ovat niin harvinaisia sukunimiä, ettei niiden selitystä löydy nimikirjoista. Nimipalvelun http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 mukaan Sihvoin –nimisiä on 8 miestä ja 8 naista, Sihvomaa –nimisiä 5 miestä ja 8 naista. Kumpikin sukunimi on kuitenkin ilmeisesti johdettu nimestä Sihvo, johon sanotaan sisältyvän miehen etunimi Sihvo, jota on Suomessa käytetty Sigfridin ja Sigurdin puhuttelumuotona. Sukunimeksi Sihvo on voinut siirtyä suvun kantaisän tai talon nimestä. Ensimmäiset tiedot sukunimestä ovat 1580-luvun Käkisalmesta. Sihvo sukunimeä on lähinnä etelä-karjalainen. (Lähde: Mikkonen, Pirjo : Sukunimet, 2000). Nykyisen lainsäädännön mukaan kaikki käytössä olevat sukunimet on suojattu.
Miten kuuluu kokonaisuudessaan Eino Leinon runo joka alkaa 'Sä pidä säännöt koululain ja niskas nöyränä'. Onko runolla nimeä ja mihin kokoelmaan se kuuluu( jos… 3831 Runon nimi on Opettajan neuvo ja se on julkaistu ensimmäisen kerran Hämeenlinnan lyseon toverikunnan Joci Baccalaureus –nimisessä pilalehdessä 18.2.1893. Leino kirjoitti sen nimimerkillä Ypsilon. Runo löytyy myös Aarre Peltosen ja Eino Kauppisen toimittamasta kokoelmasta nimeltä Kirjokeppi (Otava 1949), jossa on valikoima alkuperäiskokoelmien ulkopuolella julkaistuja runoja, ja osa siitä ainakin myös kirjasta Värssykirja (toimittanut Maija Raski, Karisto, 1. p. 1985). Molemmat kirjat ovat Helmet-kirjastojen kokoelmissa (http://www.helmet.fi/) Tässä runo kokonaisuudessaan: ”Lue poika, aina ahkeraan, sun muuten paha vie, näin sinut leivänkannikkaan ain` ohjaa opintie! Sill` emme koulun tähden vaan tääll` ahkeroitse ain`, vaan elon...
Minkä niminen ja kenen kirjoittama oli lasten kirja, jossa esiintyivät perhe Myöntyväinen ja perhe Vastahanka ja Suit-sait-sukkelat? 1353 Kyseessä on Gunnel Linden kirjoittama "Hullunkuriset perheet" (julk. Gummerus v. 1972). HelMet-kirjastoissa kirjaa ei enää näytä olevan, mutta halutessasi saat sen tilattua kaukolainana muualta Suomesta. Kaukolainamaksu on 4 €. http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp
Etsin Elonkehä lehteä pääkaupunkiseudun kirjastoista. Elonkehä 2012/5 . Haulla en löytänyt ... tuleeko lehti johonki kirjastoon? Mistä löytyy, missä voin käydä… 701 Elonkehä-lehti tulee seuraaviin Helmet-kirjastoihin: Espoon Sello, Rikhardinkadun kirjasto, Arabianrannan kirjasto ja Tikkurilan kirjasto. Ainakaan kuluvan vuoden numerot eivät ole lainattavissa, mutta niitä voi lukea kirjastossa. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Selonkeh%C3%A4__Ff%3Afacetco…
Voila! 1, Voila! 2, Voila! 3 - kirjoista on Otavan (kustantaja) sivuilla kerrottu että niistä olisi opettajan materiaalina olemassa Opettajan opas,… 1757 Voila! 1- Voila!3 -oppimateriaalien opettajan opasta on saatavissa Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen kirjastossa Minervassa: Osoite: PL 9 (Siltavuorenpenger 5 A) 00014 Helsingin yliopisto puh. (09) 191 20600 fax (09) 191 20588 sähköposti kirjasto-keskusta [at] helsinki.fi Tällä hetkellä 1-2 ovat lainassa ja 3. osa paikalla, mutta kannattaa soittaa sinne ja tiedustella asiaa. HelMet-kirjastot eivät tilaa kaukolainoja pääkaupunkiseudulta, joten kirjat joutuu itse hakemaan sieltä. Tehtävät ratkaisuineen näyttävät löytyvän Otavan sivuilta: http://www.otava.fi/oppimateriaalit/oppimateriaali_sarjat/voila_lukio/o… Siellä voi tehdä tehtäviä ja katsoa kuinka onnistuu. Tehtävät ovat myynnissä irtolehtinä, joten niitä ei ole...
Mistä löytäisin tietoa Tampereen kasvatusopillisesta käsityökurssista tai -koulusta (isoäitini kävi sen 1903) JA Tampereen kutoma- ja käsityökoulusta, josta… 1199 Seikkaperäisin selvitys Tampereen kasvatusopillisesta käsityökoulusta löytyy Raija Nykäsen tutkielmasta Kaksi tamperelaista käsityökoulua : taiteilijat käsityökoulujen opettajina (Jyväskylän yliopisto, 1994). Tiiviimpi esitys samasta tutkimusaineistosta on julkaistu Tammerkoski-lehden numerossa 9-10/1994 - tämäkin otsikolla Kaksi tamperelaista käsityökoulua (s. 12-16). Tampereen kasvatusopillisen käsityökoulun perusti Amalia Lindfelt (kesäkuusta 1907 Lindfelt-Lehtinen). Sen toiminta alkoi vuoden 1898 elo-syyskuussa järjestetystä kahden kuukauden pituisesta käsityökurssista. Samanlainen kurssi järjestettiin myös kahtena seuraavana syksynä. Vuonna 1900 kurssin kesto piteni kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Vuodesta 1901 alkaen kursseja...
Inka-nimi. Mitä tarkoittaa ja Tatu-nimi myös! Sanotaan että nimellä jotakin merkitystä lapsen kohtaloon? Liekö näin! 9893 Inka on lyhentymä Inkeristä, joka puolestaan on suomalainen muoto Ingridistä ja sen rinnakkaismuodosta Ingeristä. Ingrid on muinaisskandinaavista alkuperää oleva nimi, joka on muodostunut Ing-jumalan nimestä ja sanasta frid (rauha, kauneus). Inka-nimen kantamuotona voidaan pitää myös Ingaa, mutta sekin on peräisin Ing-jumalasta. Tatu on lyhentymä Tanelista, joka on Daniel-nimen suomalainen muoto, ja Taavista, joka on David-nimen kotimainen versio. Daniel ja David ovat hepreaa. Daniel merkitsee "Jumala on tuomarini" ja David "suuresti rakastettu". Molemmat ovat Raamatun keskeisiä nimiä. (Lähde: Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja, WSOY 2001) Vanhan sananlaskun mukaan "nomen est omen" eli "nimi on enne". Eri aikoina ja eri kulttuureissa...
Sloman j Economics.Löytyykö mistään kirjastosta? 475 Kirjaa on saatavana Imatralla Lappeenrannan tiedekirjaston Linnalan kampuskirjastossa. Linnalan kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot löydät kirjaston internetsivulta: http://www.lut.fi/fi/library/Sivut/Default.aspx Kirjaa on olemassa myös Kuopion varastokirjastossa ja joissakin maakuntakirjastoissa. Jos haluat sen kaukolainaksi, voit tehdä kaukolainapyynnön omaan kirjastoosi.
Haluaisin tietää löytyykö tilder sukunimellä mitään tietoa mistään ja mihin voisi lähteä etsimään sitä 772 Tilder -sukunimeä ei löytynyt hakuteoksistamme. Suomen sukututkimusseurasta voi kysyä neuvoa sukututkimukseen liittyvissä asioissa. http://www.genealogia.fi/index.html Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksella on nimiarkisto, josta sukututkijat voivat etsiä tietoa. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=111
Löysin netistä joskus sellaisen sivun, jossa vastattiin kysymyksiin, ja sitten sieltä tuli erilaisia vaihtoehtoja mitä kannattaisi lukea. Muistan että niissä… 1525 Kyseessä voisi olla Helsingin sanomien klassikkoautomaatti, http://www2.hs.fi/klik/klassikkoautomaatti/klassikkoautomaatti.html . Siellä on juuri tämän tyyppinen palvelu. Lisäksi kaunokirjallisuuden lukemista voi etsiä Kirjastot.fi:n Kirjasammosta, http://www.kirjasampo.fi . Molemmista löytyy kätevästi ideoita kesälukemistoksi!
Meillä löytyy kotoa muutamia (nyt jo edesmenneen) sukulaiseni ottamia kuvia Helsingin vuoden 1952 olympialaisista. Kuvissa on mm. kisavieraita ja juoksijoita… 1044 Hei Voisit ottaa yhteyttä Suomen urheilumuseoon, joka sijaitsee Helsingissä. Tässä nettilinkki, josta löytyvät myös yhteystiedot: http://www.urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=2917 Valokuvataiteen museo ei taida ottaa yksittäisiä valokuvia, mutta sivulta löytyy linkki "Kysy museolta". Tässä kotisivu: http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/
Löytyykö kirjallisuutta Helsingin keskustan huvi- ja ravintolaelämästä ennen ja nyt? Myös yksittäisiä henkilöitä koskeva aiheeseen viittaava kirjallisuus… 3843 Helsingin ravintola- ja huvielämästä on ilmestynyt paljon kirjallisuutta. Seuraavassa ravintoloihin ennen ja nyt liittyvää tietokirjallisuutta ja muistelmia: Säännöstelty huvi : suomalainen ravintola 1900-luvulla / Merja Sillanpää. 2002. Huvia ja herkkuja : helsinkiläistä hotelli- ja ravintolaelämää ennen itsenäisyyden aikaa / Sven Hirn. 2007. Ravintolaelämää : kulttuurikuvia, nostalgiaa, kulinarismia / Pertti Mustonen. 1990. City on sinun : kuinka uusi kaupunkikulttuuri tuli Helsinkiin / Antti Isokangas, Kaappo Karvala, Markus von Reiche. 2000. Kirjailijoiden Helsinki / Eino Leino. 2012. Helsinkiin / Juhani Aho.1997. Näköaloja kadunkulmalta : kaupunkihistorian kirjoituksia / Anja Kervanto Nevanlinna.2005. Helsinki : empirekaupungin...
Miten tämän laulun sanat suomeksi alkavat: "My Jesus, my Saviour there is none like you"? Uskon, että se on suomennettu. Kiitos. 2661 Kyseessä on Darlene Zschechin laulu, joka on suomennettu nimellä "Laulakaa Herralle" (suom. Jedutun). Laulu alkaa sanoin "Mun Jeesus, Herrani, ei ole vertaistasi" ja se sisältyy nuottikokoelmaan "Jakamattoman sydämen ylistyslauluja" (Päivä , 2004). Saat koko laulun sanat sähköpostiisi. Lähteet: https://finna.fi http://koti.mbnet.fi/sgkuoro/laulakaa_herralle/shout.html
Mitä tarkoittaa lyhenne m mpy GTK:n kalliokartoissa? 4620 Lyhenne m mpy tarkoittaa "metriä merenpinnan yläpuolella".
Minulle luettiin lapsena (eli siis -80-luvun lopussa tai -90-luvun alkupuolella) kuvakirjaa, jonka nimeä en muista. Kirjassa seikkailtiin (ehkä?) jossain… 2122 Olisikohan mahdollisesti kyseessä Fulvio Testan kuvakirja "Siellä missä jäätelö kasvaa"? Kirjassa mm. on jäätelövuoria ja mehujäämetsä. Kirja on suomennettu v. 1980, kustantajana Kirjayhtymä. Kirja on lainattavissa Lahden kaupunginkirjaston lastenosastolta.
Onko teillä MikroPC -lehtiä Ylöjärven pääkirjastossa? 375 Ylöjärven pääkirjastoon tulee MikroPC-lehti. Niitä on lehtilukusalissa lainattavana (laina-aika 2 viikkoa) vuosikerrat 2010-2012. Viimeisin saapunut numero on 5/2012. Osa lehdistä on lainassa. - Kysy lehtiä kirjastosta! Mikäli tarvitset ennen vuotta 2010 ilmestyneitä numeroita, niitä löytyy Tampereen pääkirjastosta.
Mihin voin ottaa yhteyttä, kun olen kirjoittanut elänkertani ja haluaisin sen julkaistavaksi. Tai nyt aluksi jollekin luettavaksi. 1041 Voit lähettää käsikirjoituksesi kirjankustantamoon luettavaksi ja arvioitavaksi. Suomen kustannusyhdistys ry:n jäsenkustantajat löytyvät ylemmästä linkistä ja myös muita alemmasta: http://www.kustantajat.fi/jasenkustantajat/ http://www.kirjasuora.fi/its-kustantajat.html Voit myös kustantaa kirjan itse esimerkiksi Book on Demand -palvelun kautta. Tietoa palvelusta ja hinnoista: http://www.bod.fi/etusivu.html