Jyväskylä

Viimeisimmät vastaukset

1747 osumaa haulle. Näytetään tulokset 121–140.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kuinka kauan kirja voi olla lainassa yhtäjaksoisesti? 213 9.5.2023 lainan voi uusia viisi kertaa ja sen jälkeen se pitää tuoda näytille kirjastoon. Näin siis jos ei ole varauksia. Kun kirjaa sitten käyttää kirjastossa palautuksen kautta, niin voi lainata sen taas uudelleen, jos ei varauksia. Eli viisi kertaa neljä viikkoa parhaassa tapauksessa Keskikirjastoissa.
Etsin lasten kirjoja aiheesta "toinen vanhempi muuttaa yksin ulkomaille" (erottu aiemmin). Etenkin taapero/leikki-ikäiselle sopivia. Onkohan tällaisia olemassa… 93 9.5.2023 Kuvakirjoja, joissa on aiheena toisen vanhemman muuttaminen ulkomaille, löytyy varsin vähän. Sen sijaan ikävästä, erossa olemisesta, kaipauksesta ja vanhempien avioerosta löytyy runsaasti kuvakirjoja. Tähän on poimittu muutamia, jotka saattaisivat sopia.  - Katri Tapolan kuvakirjassa Siinä sinä olet isä on muuttanut ulkomaille töihin. Kirjassa käsitellään lapsen kaipausta ja vanhemman poissaoloa.  - Anne Boothin Lähetän sinulle haleja -kirjan kuvauksen mukaan "kirja lohduttaa kaipaavaa sydäntä ja koskettaa kaikkia, jotka joutuvat olemaan erossa omasta rakkaastaan." - Hannamari Ruohosen Kadonnut äiti -kuvakirjaa kuvaillaan näin: "Liikuttava, hellä ja lämpimän värikylläinen kuvakirja kertoo pienen lapsen tunteista ja hämmennyksestä, kun...
Terve! Tein seutu varauksen pääkirjastoon. Milloin tiedän kun varaus on noudettavissa pääkirjastosta, kun kyseistä kirjaa ei siis siellä ollut. 100 8.5.2023 kun varaus saapuu noudettavaksi pääkirjastolle, niin saatte siitä normaalin varauksen noutoilmoituksen eli yleensä tekstarin tai sähköpostiviestin. Seutuvaraukset saapuvat yleensä viikon sisällä maakunnista. 
Miten toimimme, kun lainaamamme Aku Ankun pokkarikirja "Perhonen vieköön" on hävinnyt? 117 8.5.2023 Lainaa voi tarvittaessa vielä uusia, mikäli haluatte jatkaa kirjan etsintöjä. Jos kirjaa ei löydy, se pitää korvata. Keski-kirjastoissa kirjan voi korvata siten, että ostaa tilalle uuden kappaleen tai maksaa kirjastolle kirjan hankintahinnan. Lisätietoa saat kirjastosta: Kirjastot | Keski-Finna
Mistä löydän tietoa missä henkilö on syntynyt, eli missä sairaalassa ja kuka on ollut lapsen synnyttäjä? Tiedän henkilön syntymäajan ja sen että on syntynyt… 298 27.4.2023 Sairaaloiden arkistoitavat asiakirjat säilytetään useimmiten kuntien ja kaupunkien arkistoissa. Helsingin kaupunginarkiston verkkosivuilla kerrotaan, että Helsingissä ne on arkistoitu Helsingin sosiaalihuollon keskusarkistoon. Yhteystiedot, joista voit lähteä tiedustelemaan asiaa tarkemmin, löydät tästä linkistä otsikon Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakirjat alta: https://kaupunginarkisto.hel.fi/mita-meilla-ei-ole/ 
Minulla tuli netissä vastaan UKK:n Kirjastokino, jossa on laaja valikoima elokuvia ja ohjelmia katsottavissa ilmaiseksi. Miksi Keski-kirjastot eivät ole mukana… 97 24.4.2023 Keski-kirjastoille piti tulla elokuvien suoratoistopalvelu jo tämän vuoden alusta. Elokuvapalvelut kilpailutettiin valtakunnallisesti yleisiä kirjastoja varten, mutta valintapäätöksestä valitettiin, joten joudumme vielä jonkun kuukauden odottelemaan valituksen käsittelyä. Toivottavasti kuitenkin saamme palvelun pian käyttöön!
Lainasin 28.3. 2023 Karen M. McManus henkilön kirjan - Yksi meistä valehtelee. Pystyykö sitä vielä lainaamaan uudestaan, kun omalle sivulleni tuli ilmotus… 80 24.4.2023 Hei! Kyllä pystyt uusimaan lainan. Varaus ehti tärpätä jo saman kirjan toiseen kappaleeseen.  Voit uusia lainan verkkokirjastossa, kirjaston asiakaspalvelutiskillä tai soittamalla kirjastoon.  
Elääkö Suomen luonnossa lentokyvyttömiä lintuja? 339 21.4.2023 Suomen luonnossa ei elä lentokyvyttömiä lintuja. Oheisesta linkistä näkyy, missä ja minkä verran lajeja lentokyvyttömä lintuja on elänyt ja missä niitä elää edelleen (siniset osat ympyröissä).
Mitä maksoi linja-autolippu vuonna 1960 maaseudulla vähimmillään. 97 20.4.2023 En löytänyt kirjastossamme olevista kirjoista linja-autolippujen hintoja. Kysyin asiasta Suomen Linja-autohistoriallisesta Seurasta ja sain nopeasti vastauksen. Vastaaja muisteli, että aikataulukirja Suomen kulkuneuvot : turisti olisi sisältänyt painetut Matkahuollon lipputaulukot hintoineen. Jyväskylän kaupunginkirjastossa ei kirjaa ole, mutta Jyväskylän yliopiston kirjastosta löytyvät numerot vuosilta 1930-1985. Suomen kulkuneuvot : turisti | Jyväskylän yliopisto - Jykdok | JYKDOK (finna.fi). Teos on saatavissa lukusalikäyttöön. Kirjastokortin yliopiston kirjastoon saa asioimalla kirjaston palvelupisteessä. Samalla voitte kysyä tarvitsemaanne teosta. Kirjaston yhteystiedot.
Löytyykö esimerkiksi Jkl:n kaupunginkirjastosta digitoituina tai muuten luettavaksi vanhoja 1970-1990-lukujen Alibi-lehtiä? 75 11.4.2023 Hei, Jyväskylän kaupunginkirjastossa ja Keski-kirjastoissa yleensä Alibi-lehteä on luettavissa uusimmat numerot kahden vuoden ajalta. Lehdet ovat luettavissa sähköisesti EPress-palvelussa (keski.finna.fi > E-kirjasto > EPress-aikakauslehdet. Vanhoja Alibi-lehtiä voi tilata lukusalikäyttöön Jyväskylän yliopiston kirjastosta vapaakappalekokoelmasta.  Tässä linkki Jyväskylän yliopiston tietokantaan, Alibi-lehden tietoihin: https://jyu.finna.fi/Record/jykdok.736420?sid=2927325311 Tarvittaessa voit kysyä neuvoa aineiston tilaamisesta lukusaliin chatista, avoinna kaikissa jyu.finna.fi -sivuilla tai Kysy-linkin kautta: https://jyu.finna.fi/Feedback/Home  
Etsin kauhutarinaa, jonka keskiössä on lihava, sängyssään elävä nainen ja hänen luonaan vieraileva mies. Lopussa nainen vyöryy miehen yli ja ulos talostaan… 89 11.4.2023 Hei,  novelli löytyy kokoelmasta Kauhujen kirja 2. Sen on kirjoittanut Thomas Tessier ja novellin nimi on tosiaan Ruoka.  Tässä linkki kirjan teostietoihin verkkokirjastossa: https://keski.finna.fi/Record/keski.119904?sid=2927302906  
Onko Tommy Tabermanilla Kompassi nimistä runoa? 94 29.3.2023 viitteitä siitä, että Tabermannilla olisi Kompassi niminen runo en löytänyt. Selasin hänen teoksistaan muun muassa Kootut runot 1970-2006 ja Kootut runot 1970-2010, eikä Kompassi-ruonoa löytynyt. Myöskään internetin tutkinta ei antanut viitteitä Kompassi nimisestä runosta.
Kuka on julkaissut Elmer Diktoriuksen Dikter-runokokoelman? 80 29.3.2023 Tarkistin Kirjasammosta, että Elmer Diktoniuksen Dikter 1912-1942 teoksen on julkaissut vuonna 1955 Schildt.
Teimme yliopistossa eräälle kurssille analyysiä Keltainen Naakka -runosta, jonka on kirjoittanut P. Mustapää. Joku esitti analyysiä tehdessä aika vahvoja… 214 29.3.2023 kyllähän runosta löytyy yhteiskunnallisia viittauksia, mutta en ota kantaa uskonnollisen tulkinnan oikeellisuudesta tai vääryydestä. Tulkintahan on aina jossakin mielessä lukijan mielipide tai oma tulkinta kuitenkin. Uskonnollisia, yhteiskunnallisia ja poliittisia ajatuksia voidaan tulkita toistensa kuvaajina. Eli virallista kantaa ei vastaaja tässä muodosta, mutta toivottavasti lukupiiri tai seminaari toi esiin erilaisia tulkintoja.
Kun luovutettujen alueiden väkeä asutettiin Suomen uusien rajojen sisälle, määrättiin maatalousväelle sijoituspaikat, kun taas muu siirtoväki sai valita uuden… 133 27.3.2023 Suursaaren asukkaat evakuoitiin nopeasti sodan uhan alla vuonna 1939. Kaikki saaren 772 henkikirjoilla ollutta ihmistä joutuivat evakkoon. Suurin osa heistä asettui vähän matkan päähän Kymenlaakson rannikolle. Tietoa siitä, oliko sijoituspaikka määrätty vai oma valinta, ei valitettavasti löytynyt.  Verkossa on vapaasti luettavissa Suomen Kuvalehden artikkeli Suursaaren asukkaasta, joka palaa sotavuosien jälkeen ensimmäistä kertaa kotisaarelleen 1990-luvulla: turistipalaa.pdf (suomenkuvalehti.fi) Lähteet: Pekka Tuomikoski: Talvisota: väestönsiirrot (2010) ja Ikkunat jäässä: talvisodan väestönsiirtoja ja evakkotarinoita (2019). Näistä kirjoista löytyy tietoa väestönsiirroista ja evakkotaipaleesta kiinnostuneelle. 
Luen Waltarin Mikael Hakim -kirjaa. Siinä seikkaillaan Istambulissa. Paljonko tuohon aikaan oli asukkaita Istambulissa? 91 27.3.2023 Waltarin luoma hahmo Mikael Hakim seikkaili Istanbulissa 1520- ja 1530-luvuilla. Istanbul oli jo tuon ajan maailmassa suurkaupunki. Arviot asukasluvusta vaihtelevat, mutta 1500-luvun alussa Istanbulissa arvioidaan olleen parisataatuhatta asukasta. Asukasmäärä kasvoi vauhdilla ja 1500-luvun puolivälissä väkiluku ylitti mahdollisesti jo puolen miljoonan rajan.  Lisää tietoa maailman suurkaupunkien väkiluvun kehityksestä löytyy esimerkiksi tältä englanninkieliseltä sivustolta:Ranking the World's Most Populous Cities, Over 500 Years of History (visualcapitalist.com)
Yritin etsiä kolmesta maakunnallisesta verkkokirjastosta SDP:n historiaa, joka ajoittuisi vuosiin 1917-1919, mutta en löydä. Ainoa SDP:n historiateos, jonka… 93 27.3.2023 asiasanoilla työväenliike ja historia löytyy useita teoksia, missä siis käsitellään varmasti SDP:n historiaa. Esimerkiksi: Työväestö ja Demokratita (2019), teoksessa on Pasi Ihalaisen artikkeli SDP:n eduskuntaryhmä demokratian määrittelijänä 1917-1920. Saatavana Jyväskylän pääkirjastolla. jos asiasanana käyttää Sosialidemokraattinen puolue tai SDP, niin ainakin otsikkotasolla yksi vanhempi teos, eli: Suomen sosialidemokraattinen työväenliike 1899-1949 (vuodelta 1949) vaikuttaisi toimivalta. Saatavana Joutsan pääkirjaston varastosta. Soikkanen: Kohti kansanvaltaa : Suomen sosiaalidemokraattinen puolue 75 vuotta. 1, 1889-1937 (vuodelta 1975). (saatavana Jyväskylän pääkirjaston varastosta varauksella, sekä muutamassa muussa...
Onko suola mineraali? 107 27.3.2023 Suola eli tutummin ruokasuola on natriumkloridia, joka on yleinen mineraali. Yleistietoa mineraaleista löytyy esimerkiksi David C. Cookin teoksesta Mineraalit ja jalokivet: 300 maankamaran aarretta (2009).
Mitä tarkoittaa nimi Aada? 124 27.3.2023 Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen verkkosivuilta löytyy tietoa nimien alkuperästä. Kotuksen mukaan Aada on mukaelma nimestä Ada. Ada taas viittaa vanhaan saksankieliseen sanaan Adel, joka merkitsee jalosukuista. Nimen alkuperästä voi lukea lisää täältä: Aada - Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)
Saako Yhdysvaltain, samoin kuin SUomen, presidentin virasta poistuessaan automaattisesti eläkkeen? 235 27.3.2023 Wikipedian mukaan palkka on $226,300. Former Presidents Act - Wikipedia