| Etsin Hilkka-Helinä Lappalaisen kirjoittamaa pitkähköä äitienpäivärunoa, jossa sanotaan tähän tapaan: "Kevät on jälleen tullut, kukkivan valkeanaan / näen… |
72 |
|
|
|
Kyseessä on Hilkka-Helinä Lappalaisen runo Vuokkoja äidille. Runo sisältyy ainakin teoksiin Äideistä parhain : runoja äidille (toim. Tuula Simola, 1997) ja Liljojen aikaan : kukkarunoja (toim. Tuula Simola, 1999). |
| Miksi Fred Vargasin kirjoja ei löydy E-kirjasto-palvelusta? |
76 |
|
|
|
Kysymyksestä ei käynyt ilmi, onko kyse suomenkielisistä kirjoista vai muunkielisistä kirjoista. Yleisesti voin sanoa, että voimme hankkia E-kirjastoon vain niitä kirjoja ja muita aineistoja, joita sopimustoimittajamme tarjoavat. Suomenkielisistä Fred Vargas -dekkareita ei sopimustoimittajamme valikoimassa tällä hetkellä ole. Kustantajat päättävät, mitä kirjoja E-kirjastolle voidaan tarjota ja millä ehdoilla. Emme voi valita kirjoja, joita valikoimassa ei ole. Tilanteet ja valikoimat tietenkin muuttuvat.E-kirjaston asiakkaat voivat lähettää hankintaehdotuksia E-kirjasto-sovelluksen kautta. Anna palautetta -valikosta vaihtoehto 'Aineiston hankintaehdotus'. |
| Kysyisin kirjasta jota luin lapsena. Kirja oli mielestäni runo kirja joka oli suunnattu lapsille. Kirja kertoi kissoista ja niiden elämästä. Kirja on… |
84 |
|
|
|
Valitettavasti emme löytäneet tätä runoa. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sen? |
| Paikallisvaaleissa ja valtakunnallisissa vaaleissa käytetään ihan samannäköisiä vaalimainostelineitä, äänestyskoppeja ja vaaliuurnia. Ovatko ne ihan samat?… |
79 |
|
|
|
Kyllä ne ovat samoja ja kunnat hankkivat ne. Vaalit.fi-sivustolla sanotaan, että "kunnan keskusvaalilautakunta huolehtii vaalien yleisjärjestelyistä kunnassa". Lisäksi kerrotaan, että "kunnilla ei ole lakisääteistä velvollisuutta vaalimainonnan järjestämiseen, mutta kaupungit ovat perinteisesti tarjonneet puolueille ja valitsijayhdistyksille mahdollisuuden ehdokasjulisteiden esillepanoon niille varatuissa telineissä. Vaalimainospaikkojen ylläpito ja maksullisuus vaihtelevat kunnittain". Vaalien jälkeen kalusteet viedään kunnan keskusvaalilautakunnan varastoon. Helsingin keskusvaalilautakunnan pöytäkirjasta selviää, että ainakin ennen vuotta 2017 vaalimateriaalia on osittain säilytetty äänestyspaikoilla, mutta tilojen käytön lisääntymisen... |
| Mikä on maailman ensimmäinen rynnäkkökivääri? |
108 |
|
|
|
Ensimmäisenä varsinaisena rynnäkkökiväärinä pidetään toisen maailmansodan aikaista saksalaista Sturmgeweher 44:ää, jonka nimestä tuli koko asetyypin nimi. Jo ensimmäisessä maailmansodassa käytettyä venäläistä Avtomat Fjodorovaa on myös pidetty ensimmäisenä rynnäkkökivääriä vastaavana aseena.Lähteet:Rynnäkkökivääri – WikipediaSturmgewehr 44 – WikipediaHistoric Firearm of the Month, February 2000 |
| Kuka on säveltänyt mahtipontisen kappaleen Xerxes? |
79 |
|
|
|
Luultavasti tarkoitat yhdysvaltalaisen nykysäveltäjän John Mackeyn puhallinorkesterille säveltämää teosta Xerxes. |
| Miten englannin kielen suomentaja pystyy erottamaan, sinutteleeko vai teititteleekö puhuja? Toisin sanoen, miten teititellään englanniksi? |
199 |
|
|
|
Englannissa monikon toisen persoonan pronomini you on ottanut myös yksikön pronominin thou paikan. Aiemmin youta saatettiin myös käyttää yksikössä kunnioituksen merkkinä muiden eurooppalaisten kielien mallin mukaan. Monikon ja yksikön eroa on yritetty tuoda esiin murteissa ja puhekielessä uusilla monikkomuodoilla kuten y'all ja youse. Nämä eivät kuitenkaan ole yleiskielen muotoja. Nykyenglannissa ei siis ole teitittelyä samalla tavoin kuin suomessa, vaan kohteliaisuutta ja muodollisuutta ilmaistaan muilla tavoin.Yleisin vastine sinuttelulle - teitittelylle englannissa on se, puhutellaanko toista etunimellä vai sukunimellä. Kun alkutekstissä henkilöt sopivat käyttävänsä etunimiään, käännöksessä puhutaan usein sinunkauppojen tekemisestä.... |
| Onko olemassa 1,5-vuotiaalle sopivia kuvakirjoja, joissa käsitellään pikkusisaruksen odotusta ja syntymää? |
94 |
|
|
|
Alla olevista linkeistä löydät kirjoja, joissa käsitellään kyseistä aihetta:https://piki.finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=raskaus+kuvakirjat+sisarukset&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22fin%22https://piki.finna.fi/Search/Results?filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FBook%2F%22&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22fin%22&filter%5B%5D=%7Ebuilding_sub_str_mv%3A%222%22&limit=20&lookfor=kuvakirjat+sisarukset+syntym%C3%A4&type=AllFields |
| Miten ja missä voisi nykyään nähdä Donnerin dokumentin "Perkele! Kuvia Suomesta"? |
220 |
|
|
|
Jörn Donnerin dokumentista Perkele! Kuvia Suomesta (1971) on tehty DVD-tallenne, jota on lainattavissa myös Helmet-kirjastojen kokoelmista.https://helmet.finna.fi/Record/helmet.1897359?sid=5026984423Dokumentti ja sen jatko-osa Perkele 2 - Kuvia Suomesta (2017) ovat katsottavissa myös Yle Areenassa:https://areena.yle.fi/1-3995065https://areena.yle.fi/1-3995065 |
| Mistä löytäisin jatkoa runolle...oli sirkat yksissä tuuminnoin suvikonsertin päättäneet antaa ja siksi he koitteessa aamunkoin ahoniitylle soittimet kantaa… |
79 |
|
|
|
Valitettavasti emme löytäneet tätä runoa. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sen? |
| MORO ASUN ROIHUVUORESSA JA SIELLÄ OLI KUULEMMA AIKANAAN DDRÄN TYÖNTEKIJÖIDEN KONSULAATTI MUTTA MILLÄ PUOLELLA |
110 |
|
|
|
Niin kutsuttu DDR-talo rakennettiin vuonna 1955 osoitteeseen Keijukaistenpolku 4, jossa asui Saksan demokraattisen tasavallan kaupallisen lähetystön työntekijöitä perheineen. Talossa toimi myös oma päiväkoti.Lähteet ja lisäluettavaa:Helsinkiläisen lähiön keskellä oli vuosikymmeniä poliisivaltioksi muutettu kerrostalo, joka herätti naapurustossa pelonsekaista kunnioitusta | HS.fiRoihuvuoren kotikaupunkipolut |
| Milloin on ilmestynyt Kalevalan ensipainos? Onko ollut suomen kieli silloin vielä kirjakielenäkään. |
312 |
|
|
|
Kalevala on Elias Lönnrotin 1830- ja 1840 -luvuilla suomalaisista muinaisrunoista koottu teos. Varsinaisen Kalevalan ensimmäinen painos eli Vanha Kalevala ilmestyi vuonna 1835. Teos painettiin kaksiosaisena. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1835 ja toinen osa vuonna 1836. Tämä Kalevala jakautuu 32 runoon ja siinä on 12 078 säettä. Vuonna 1849 Kalevala ilmestyi lopullisessa asussaan 22 795 säettä käsittävänä jaettuna 50 runoon. Erotuksena ensimmäisestä painoksesta vuonna 1849 ilmestynyttä Kalevalaa alettiin kutsua nimellä Uusi Kalevala. Tämä painos tunnetaan nykyisin pelkkänä Kalevalana ja tästä on otettu lukuisia painoksia eri vuosina.(Lähteet: Otavan kirjallisuustieto, 1990 ja Pertti Anttonen: Kalevala-lipas, 1999)SKS.n aineisto Kalevalan... |
| Onko Suomi missään historiansa vaiheessa omistanut Petsamoa?? Fredi lauloi aikoinaan tööitä sottaa ennen Petsamoon. |
99 |
|
|
|
Petsamo oli itsenäisen Suomen kunta vuosina 1920 - 44. Sen alue liitettiin Suomeen Tarton rauhassa vuonna 1920 ja luovutettiin lopullisesti Neuvostoliitolle Moskovan välirauhassa vuonna 1944.Lähteet:https://fi.wikipedia.org/wiki/PetsamoTämä alue liitettiin Suomeen tasan sata vuotta sitten – rajavartijat hiihtivät maaherran ja virkamiesten kanssa rajan yli - Suomenmaa.fi |
| Englannin train sanan etymologia treenaamiselle ja junalle, onko homonyymi vai treenaavatko junat vai junaileeko treenaajat? Omaan korvaan lausutaan samalla… |
76 |
|
|
|
Substantiivi ja verbi train äännetään molemmat [treɪn]. Molemmat johtuvat latinan vetämistä tarkoittavasta sanasta trahere muinaisranskan verbin traïner ja substantiivin train(e) kautta. Jälkimmäinen tarkoitti jonkin vetämistä tai juhla-asun laahusta. Tässä merkityksessä se siirtyi keskienglantiin. Substantiivi train tarkoitti jonkin raahaamista tai vetämistä, haukan pyrstöä, hajujälkeä, ruutivanaa, liidulla vedettyä viivaa tai joukkoa toisiaan seuraavia asioita, eläimiä tai ihmisiä (esim. seuraajia), jonoa tai kulkuetta. 1800-luvulla veturista ja sen perään kytketyistä rautatievaunuista alettiin käyttää ilmausta train of carriages, joka sittemmin lyheni yleisessä kielenkäytössä.Verbillä tarkoitettiin 1500-luvulla vetämistä tai jonkin... |
| KOSKA ON SAANUT ENSI ILTANSA ELOKUVA NOSTAKAA TITANIC |
161 |
|
|
|
Internet Movie Databasen mukaan Nostakaa Titanic! esitettiin ensi kertaa Yhdysvalloissa 1.8.1980.Elonetin mukaan Suomen ensi-ilta oli 31.10.1980. |
| KOSKA SAANUT ENSI ILTANSA ELOKUVA HISSI SUOMESSA |
110 |
|
|
|
Hissi-nimisiä elokuvia on monta, mutta tarkoitat ilmeisesti alankomaalaista kauhuelokuvaa De Lift vuodelta 1983. Elonetin mukaan elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 13.4.1984. |
| Mikä on verbin "lojua" alkuperä? |
86 |
|
|
|
Suomen etymologinen sanakirja kertoo sanan lojua alkuperästä "lojua (Kal; yl.) ’olla pitkällään, maata’ / ’faul liegen, umherliegen’, lojoa, lojoilla, lojottaa id., lojahtaa (KaakkSm) ’levähtää’, lojallaan, lojollaan ’pitkällään’, lojo (Gan 1787; paik. murt.) ’laiskuri, vetelys’, loi (Jusl 1745) id. ~ ka lojottoa ’lojua, loikoa’, lojallah ’pitkällään’ | vi loja (Wied) ’ryysyläinen’, ? loidus ’velttous’ (kuuluu joko tähän tai sanan loitia yhteyteen).Deskr. pesyettä, jonka yhteyteen kuulunevat ainakin loikoa ja loitia, ehkä myös loiva jne. (ks. näitä). — Epäselvä on sanueen suhde sanaan nr loj ’veltto, hidas, saamaton’. "Voit etsiä lisätietoja sanakirjan artikkeliin linkitetyistä tiedoisa. Suomen etymologinen sanakirja |
| Kirjassa iso kiltti jätti on se vihannes mitä se syö. Mikä on sen vihanneksen nimi? |
337 |
|
|
|
Tuomas Nevanlinnan suomennoksessa tämän inhottavan vihanneksen nimi on perskurkkana (englanniksi snozzcumber). |
| Mikä hieno punainen rakennus Pukinmäen Säveltäjänpuistossa? |
290 |
|
|
|
Google Maps -kartan mukaan Säveltäjänpuistossa sijaitsee ainakin MLL Perhetalo Unikko ja Säveltäjänpuiston monitoimisali. Mahtaisitko kuitenkin tarkoittaa Pukinmäen kartanoa, joka sijaitsee osoitteessa Rälssintie 15 eli muutama sata metriä etelään Vantaanjoen suuntaan? Kartano on punainen puurakennus. |
| Rita Levi-Montalcinin haastattelu oli Kotiliedessä 80-luvun loppupuolella, mikä mahtoi olla vuosi, ja lehden numero? |
113 |
|
|
|
Kyseessä on Kotiliesi 1986 : 23, s. 2-5.Lähde:Nobel-palkittu Rita Levi-Montalcini: En ole koskaan katunut valintaani | Kansalliskirjasto - Arto | Oula-Finna | Oulun yliopisto |