| Miten varattujen kirjojen lähettäminen oikein toimii, kun "kirjalistassa" näyttäisi olevan "hyllyssä"-merkinnällä kirja, välillä useampikin kirja ja toisaalta… |
200 |
|
|
|
Kyseessä on todellakin kirjastojärjestelmämme ongelmakohta. Asiakas ei voi uusia lainaansa, jos nimekkeeseen kohdistuu yksikin varaus. Virkailijat voivat kuitenkin ohittaa tilanteen tarkistettuaan, että hyllyssä on riittävästi kappaleita varausta varten. Suosittelen, että otat yhteyttä johonkin Helmet-kirjastoon ja pyydät henkilökuntaa uusimaan lainasi, jos uusiminen ei muuten onnistu. Voit joko soittaa kirjastoon puhelimella, olla yhteydessä chatin kautta tai tietysti pistäytyä kirjastossa paikan päällä. Varaudu joka tapauksessa kertomaan kirjastokorttisi numero. |
| Mikä viikonpäivä oli 26.9.1986? |
254 |
|
|
|
26.9.1986 oli perjantai.
paivyri.fi.
timeanddate.com. |
| Miten Kassam-raketit tehdään? |
371 |
|
|
|
Qassam-nimellä kulkevien rakettien runko on metalliputkista rakennettu sylinteri, jonka pohjaan hitsataan kiinni metallilevy ja suihkusuuttimet. Rungon sisällä on sokerista ja kaliumnitraatista valmistettua kiinteää polttoainetta sylinterimäiseksi pötköksi valettuna sekä kärjessä räjähdelataus, joka on valmistettu TNT:stä ja ureanitraatista. Räjähdettä ympäröi metallikuori sirpalevaikutuksen lisäämiseksi, ja sytytin valmistetaan pistoolin patruunasta, jousesta ja naulasta.
Lähteet:
https://en.wikipedia.org/wiki/Qassam_rocket
What are Qassam Rockets?
Video Qassam-rakettien valmistuksesta |
| Onko pääkaupunkiseudun kirjastoissa varattavia musiikkihuoneita, joissa olisi karaokelaitteet? |
650 |
|
|
|
Karaokea varten varustettuja tiloja löytyy ainakin Lippulaivan, Myllypuron, Oodin ja Tikkurilan kirjastoista. Tiloja voi etsiä ja varata alla olevien linkkien kautta.
Espoon varaamo
Helsingin varaamo
Tikkurilan kirjaston soittohuone |
| Pohjanmaalla kiertää huhu että ruotsinkieliset eivät juuri ottaneet Karjalan evakkoja koteihinsa. Oliko näin? |
351 |
|
|
|
Tätä huhua on tosiaankin kerrottu vuosikymmeniä. Asiaa on myös tutkittu. Yksi uusimmista tutkimuksista on Tuomas Teporan ja Aapo Roseniuksen teos Muukalaisten invaasio - siirtoväki Suomen ruotsinkielisillä alueilla 1940-1950 (S&S, 2020). Kirja on lainattavissa Helmet-kirjastoista. Kirjan esittely on luettavissa esimerkiksi Yle-sivulta |
| Löytyisikö kuvauksia lastenkodissa tai orpokodissa työskentelystä ulkomailla tai Suomessa ennen 1980-lukua? Faktan ohella myös romaanit kiinnostavat, jos… |
127 |
|
|
|
Äkkiseltään tuntuu, että lastenkodissa asuneiden lasten kertomuksia löytyisi enemmän kuin lastenkodeissa työskennelleiden. Monista lastenkodeista julkaistuista historiikeista voi löytyä sitten molempien näkökulmaa, sekä lasten että työntekijöiden. Varmaan kannattaakin lähteä liikkeelle laajalla haulla ja katsoa mitä ylipäätään aiheesta löytyy, julkaistujen teosten lähdekirjallisuudesta voi päästä taas eteenpäin. Hain ensin laajalla haulla 'lastenkodit' ja 'historia' pääkaupunkiseudun Helmet-verkkokirjastosta, josta löytyi seuraavanlaista aineistoa aiheesta:
Helmet -- lastenkodit historia
Sitten hain samalla haulla Finna-tietokannasta, josta löytyi laajemmin aineistoa aiheesta, lisänä artikkeleita ja kuvia, sekä myös... |
| Missä kirjastossa on Suosikki-lehden vuosikertoja 1998-2010? |
322 |
|
|
|
Suosikki-lehden vuosikertoja vuodesta 1983 säilytetään ainakin Pasilan kirjaston kirjavarastossa. Lehdet eivät ole lainattavissa. Voit kuitenkin pyytää niitä luettavaksi Pasilan kirjaston asiakaspalvelusta. Myös kirjavarastossa voi vierailla avoimien ovien päivinä, jotka ovat tänä syksynä keskiviikkoisin 16.8.-31.12.2023 klo 15-19. |
| Onko Töölön kirjastossa kävijöille käytössä silppuri? Kiitos vastauksestanne. |
418 |
|
|
|
Kyllä on, paperisilppuri sijaitsee Töölön kirjaston kellarikerroksessa.
Lähde:
Helmet.fi. Töölön kirjasto. Palvelut. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Toolon_kirjasto/Palve… |
| Jos kirjan palautuspäivä on perjantai ja sen palauttaa palautusluukusta perjantaina, kun kirjasto yllättäen onkin kiinni jo klo 16, niin meneekö sakkomaksu… |
361 |
|
|
|
Pukinmäen kirjaston kotisivuilla palautusluukusta kerrotaan tarkemmin seuraavaa: "Aineiston palauttaminen palautusluukun kautta on omalla vastuullasi. Palautusluukun kautta palautetuista lainoista et saa kuittia, koska lainat eivät tätä kautta kirjaudu palautuneiksi kirjastojärjestelmään. Lainat kirjataan palautuneiksi vasta seuraavana kirjaston aukiolopäivänä. Aineistosta kertyy myöhästymismaksuja palautusten kirjaamiseen saakka."
Palvelut | Helmet |
| Minulla on valokuva vuodelta 1907 (2.6.1907), jossa on Valmari ja Karjalainen ylioppilaslakit päässä kahvilla puisen huvilan edustalla. Voisikohan näin… |
240 |
|
|
|
Helsingin yliopiston Ylioppilasmatrikkeli 1905-1907 kannattaa ainakin käydä läpi. Ylioppislastutkintolautakunnan arkistoja vuosilta 1874-1974 säilytetään Kansallisarkistossa. Aineiston mainitaan sisältävän mm. oppilasluetteloja. |
| Voiko kirjastoon lahjoittaa omia kirjoja ja mihin ne voit tuoda? |
960 |
|
|
|
Kirjastot ottavat valikoidusti lahjoituksia vastaan, mutta niistä täytyy aina sopia vastaanottavan kirjaston kanssa. Voit keskustella asiasta vaikka oman lähikirjastosi kanssa. Emme ota vastaan nimekkeitä, joita meillä on ennestäänkin runsaasti.
Mikäli kirjoja ei ole valtavan paljon, voit tuoda niitä myös kirjastojen kierrätyshyllyihin. Niistä muut asiakkaat voivat poimia itselleen kirjoja, joita ei tarvitse palauttaa. Voit tarkistaa Helmetin Kirjastot ja palvelut -valikosta, missä kirjastoissa on kirjankierrätyspiste ja viedä kirjat sinne. Kirjankierrätyshyllyyn vietävistä kirjoista ei tarvitse ilmoittaa tai sopia etukäteen.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut |
| Mitä kirjailijaa/ kirjasarjaa suosittelisit? Olen nyt lukenut Jane Harperin Luonnon voimat ja Kadonnut mies, sekä Liza Marklundin Napapiirin sekä, suonsilmän… |
418 |
|
|
|
Näiden mainitsemiesi kirjojen perusteella saattaisit pitää myös esimerkiksi seuraavista kirjailijoista.
Tana Frenchin Irlantiin sijoittuva Dublinin murhat-sarja. Jokaisessa teoksessa on eri päähenkilö, jonka vaiheisiin sukelletaan syvälle. French on todella mestarillinen kirjoittaja ja hänen henkilöhahmonsa ovat todella mielenkiintoisia. Kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, ensimmäinen osa on Pimennossa (WSOY, 2022, suomentanut Natasha Vilokkinen)
Clare Mackintosh on kirjoittanut paljon itsenäisiä trillereitä, jotka ovat kaikki hyviä ja koukuttavia, mutta jos kaipaat sarjalukemista, niin Macintoshin Walesiin sijoittuva Rikosetsivä Ffion Morgan -sarja, voisi olla sinua varten. Sarjan ensimmäinen osa on Tummat vedet (Gummerus, 2022... |
| Ovatko Asperger-ihmisen aivot vähemmän kehittyneet kuin neurotyypillisten? |
745 |
|
|
|
Duodecimin sivuilla on aika kattavasti selostettu autismin kirjoon kuuluvan henkilön ja neurotyypillisen henkilön aivojen eroavuuksia: https://www.duodecimlehti.fi/duo16150
Lisää tietoa aiheesta:
https://autismiliitto.fi/autismi/erilaista-autismia/asperger-osa-autism…
https://www.duodecimlehti.fi/duo94165
https://www.kaypahoito.fi/hoi50131
|
| Löytyykö nuotti Juha Tapion kappaleeseen Kuka näkee sut jostain kokoelmasta? |
146 |
|
|
|
Toistaiseksi kappale löytyy ainoastaan kirjasta Iisit biisit: ukulele (Otava, 2019). Siinäkään ei ole varsinaista melodianuotinnosta vaan ainoastaan sanat, sointumerkit ja komppiehdotukset ukulelelle. Vastaavia sointuehdotelmia löytyy myös verkosta, esimerkiksi Chordifysta. |
| Pääkaupunkiseudun Helmet korvataan Finnalla. Miten käy Taskukirjaston, konvertoidaanko se uuden järjestelmän kanssa toimivaksi. Taskukirjasto on hyvin… |
960 |
|
|
|
Helmet-verkkokirjasto uudistuu vuoden 2023 aikana. Samassa yhteydessä myös Helmet-kirjastojen palvelut mobiililaitteille uudistuvat ja Taskukirjasto-sovelluksesta luovutaan, sillä se ei ole yhteensopiva uuden verkkokirjastomme kanssa. Uusi verkkokirjasto käyttää Kansalliskirjaston ylläpitämää Finna-palvelua, jolle Kansalliskirjasto ei ole kehittänyt omaa mobiilisovellusta. Helmet-kirjastojen johto on päättänyt, että emme itse kehitä omaa mobiilisovellustamme uudelle verkkokirjastolle, sillä sovelluksen kehittäminen ja ylläpito on haastavaa ja vaatii sekä rahaa että resursseja.
Helmet-kirjastojen palveluja voi kuitenkin myös jatkossa käyttää mobiililaitteilla, sillä uusi verkkopalvelu tulee olemaan täysin mobiiliyhteensopiva. Tämä... |
| Ollaan lomalla 300 km päässä kotoa. Kirjaa uusittaessa siitä oli varaus, joten sen lainan uusiminen ei onnistu ja palauttaminenkaan ei nyt heti onnistu, koska… |
151 |
|
|
|
Suosittelen, että soitat kirjastoon. Voit valita minkä tahansa Helmet-kirjaston. Varaudu kertomaan puhelimessa kirjastokorttisi numero. Jos kirjasta on yksikin varaus, sitä ei voi varata Helmetin kautta. Me virkailijat voimme tarkistaa tilanteen ja ohittaa varauksen, jos kirjan kappaleita on vapaana. Kirjastojen puhelinnumerot löydät Helmet.fi-sivulta.
Voit ottaa kirjastoon yhteyttä myös Helmet-sivun chatpalvelun kautta. Kerro myös chatissa kirjastokorttisi numero. Ei muita henkilötietoja. |
| Kirjoja 8-vuotiaalle tytölle. Osaa lukea hyvin, pitää iloisista ja hauskoista kirjoista. Ei hevoskirjoja. |
703 |
|
|
|
Nämä kirjat on valittu Pasilan kirjaston lastenosastolta
Astrid Lindgren koko tuotanto
-Blyton : Salaisuus-sarja, Viisikko-sarja, Seikkailu-sarja
Kaarla : Pet agents-sarja
-Kolu : Me rosvolat-sarja
Milway : HOtelli Flamingo-sarja
-Nopola : Risto Räppääjä-sarja, Heinähattu ja Vilttitossu-sarja
-Noronen : Supermarsu-sarja
-Parvela: Ella-sarja
-Riddell : Ottilia-sarja, Ada Gootti-sarja
-Salmi : Puluboi-sarja
-Shireen : Outometsä-sarja
|
| Moikka milloin Suomessa myytiin viimeiset VW Transporter T3 mallit? |
147 |
|
|
|
Valitettavasti tästä ei löytynyt tietoa. Kannattaa olla yhteydessä Volkswagen Suomeen, yhteystiedot sivulla https://www.volkswagen.fi/fi/yhteystiedot.html#yhteydenottolomake |
| Kun jättiläishai on megalodon ja sapelihammastiikeri smilodon yms. niin tarkoittaako tuo -don jotain? |
403 |
|
|
|
Affiksit -odon, -odont, -odonto- viittaavat kreikan kielen hammasta tarkoittavaan sanaan ὀδούς (odoús). Näin ollen suurihammashai megalodonin nimi tarkoittaa nimenomaan suurta hammasta (kre. megálo- "suuri" + odónt-, odoús "hammas". Sapelihammaskissojen smilodon-suvun nimi taas tarkoittaa "lihaveitsihammasta" (kre. smíle "lihaveitsi" + odónt-, odoús "hammas". |
| Miten The Revenant elokuvassa näkyvä karhukohtaus on tehty ? |
302 |
|
|
|
Kohtauksessa karhua esitti siniseen asuun pukeutunut stuntnäyttelijä. Jälkituotannossa sinisen hahmon päälle maalattiin tietokonegrafiikalla karhu sellaisena kuin se elokuvassa näkyy. Samalla poistettiin kuvasta myös vaijerit, joilla Leonardo DiCapriota oli sinkauteltu ympäriinsä niin että näyttäisi siltä kuin karhu riepottelisi häntä. Puut, joita vasten häntä heiteltiin, olivat kumisia lavasteita.
Lähteet:
IMDB
Dokumentti elokuvan tehosteista (YouTube)
https://www.businessinsider.com/the-revenant-filming-secrets-2015-12?r=…
|