| Mistä tulee sanonta, että joku on esim. patalaiska, jos on erittäin laiska? |
1360 |
|
|
|
Lähteenä on ilmeisesti ilmaus patamusta. Musta pata on merkinnyt mustuuden syvintä astetta. Merkitys on sittemmin laajentunut niin että sana pata on alkanut muistuttaa vahvistavaa partikkelia. Patalaiska on äärimmäisen laiska aivan samoin kuin patamusta on erittäin musta. On arveltu, että padan muuttuminen kielteisesti vahvistavaksi partikkeliksi olisi tapahtunut patajuopon tai pataluhan kautta.
Lähteet:
Parkkinen, Jukka. Aasinsilta ajan hermoilla. WSOY 2005. S. 91.
Nuutinen, Liisa. "Vitivalkoista vaivatta"
Hurtta, Heikki. "Haukkui pataluhaksi" |
| Miksi kalavelkojen maksaminen tarkoittaa kostamista? |
1253 |
|
|
|
Jukka Parkkisen kirja Aasinsilta ajan hermoilla arvelee sanonnasta näin:
"Tarkoittaa vanhan kostamista. Ruotsissa tämä sama asia ilmaistaan sanonnalla maksaa "vanha juusto" ja englannissa "maksaa vanha jäynä". Suomen ilmaisu on näistä kuvainnollisin, sillä kostava henkilö on muka jäänyt toiselle kaloista velkaa. Voisi ajatella ilmaisun syntyneen vaikkapa niin, että naapuri on tyhjentänyt toisen verkon ja sen omistaja on muka velkaa varkaalle tämän viemät kalat. Velan maksaminen voi sitten tapahtua miten tahansa."
|
| Elintarvikepakkauksissa kerrotaan tarkalleen niiden sisältämän tuotteen energiasisältö paino- tai tilavuusyksikköä kohden. Millaisilla metodeilla noihin… |
297 |
|
|
|
Ruokaviraston sivuilla kerrotaan seuraavaa:
"Ravintoarvotiedot ovat keskiarvolukuja, jotka perustuvat joko
valmistajan tekemään analyysiin
käytettyjen ainesosien tunnettuihin keskiarvolukuihin perustuviin laskelmiin, tai
yleisesti tunnettuun ja hyväksyttyyn tietoon perustuviin laskelmiin."
Elintarvikeanalyyseja tehdään kemiallisesti, fysikaalisesti ja aistinvaraisesti. Opetushallituksen sivu kertoo näistä analyysimenetelmistä. Sieltä löytyy myös ohje elintarvikkeen ravintoainekoostumuksen määrittämiseksi.
Keskiarvolukuja ainesosille voidaan hakea Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämästä elintarvikkeiden koostumustietokannasta Fineli. Tietoa elintarvikkeiden ravintoarvojen laskemisesta näiden lukujen... |
| Onko jostain mahdollista lainata ym. vanhoja sarjakuvia ranskaksi, kiinnostaa nämä: Zembla, Ombrax, Akim, Kiwi, Nevada, Rodeo (Tex Willer), Black Rock ja… |
159 |
|
|
|
Helmet-haussa voit käyttää hakusanana sarjakuvan nimeä ja rajata hakutuloksia eri kielille.
https://www.helmet.fi/fi-FI
Etsimiäsi ranskankielisiä sarjakuvia ei näyttäisi olevan saatavilla helmet-kirjastoissa.
Laajemmin eri kirjastojen kokoelmia voi tutkia finna-hakupalvelussa. Myös siellä on mahdollista rajata hakutuloksia eri kielille.
https://www.finna.fi/
Finna ei myöskään anna tuloksia näistä sarjakuvista ranskankielisinä.
|
| Etsin lastenkirjaa, jossa päähenkilö (lapsi, ehkä tyttö) menee kartanoon, mikä on täynnä hirviöitä. Lapsi ei kuitenkaan pelkää hirviöitä vaan käyttäytyy… |
140 |
|
|
|
Kollega ehdottaa kirjaa Sridh, Kicki: kaamea kummitustalo. |
| Mikä voisi olla tämä toukka (3kpl) mitä löytyi sängynpäädyn/sängyn alta? |
1065 |
|
|
|
Kuva ei ole kovin tarkka, joten varmaksi en voi sanoa, mutta kuvan perusteella otus näyttäisi vähän turkiskuoriaisen toukalta tai sen kotelolta koska on noin vaalea. Alla olevista linkeistä löydät kodin tuholaisten tunnistusohjeita ja tietoa niiden torjumisesta:
https://www.hel.fi/static/ymk/esitteet/tuholaisesite.pdf
https://www.nextiili.fi/post/tekstiilituholaisia-voi-torjua-itse
https://kotiliesi.fi/koti/kodinhoito/kodin-tuholaiset-kuvina/
https://hyonteismaailma.fi/hyonteiset/tekstiilituholaiset/turkiskuoriai…
https://www.anticimex.fi/vyoturkiskuoriainen/ |
| Tällaiset sanat ovat jääneet yhdestä laulusta mieleen: "Varjot tummuvat illoin, tuuli käy pohjoiseen. Kirje tää kaivatulle." Löytyisikö laululle nimi ja… |
202 |
|
|
|
Kollegalle tuli mieleen kappale Kirjeitä kaivatulle, jonka esittää Satu & Sateenkaari. Sen on säveltänyt ja sanoittanut Juha Jäppinen. Kappaletta ei löytynyt suoratoistopalveluista, mutta se on yhtyeen cd-levyllä Unohduksen majatalo (Polydor 531628-2, 1996). Levyä ei ollut hänen eikä minun kirjastossani, joten emme pystyneet tarkistamaan asiaa. |
| Terve taas! Mietin, onkohan tossa pätkässä oleva nainen Pikku Kakkosesta tms., kun siinä on kori ja syksyinen metsä taustalla. Pätkä kestää 1:00-1:03. Em… |
280 |
|
|
|
On hyvin mahdollista, että kyse on Pikku kakkonen -ohjelmasta. Studiossa käytettiin vastaavan näköisiä taustoja. Juontajan nimi ei meille muistunut mieleen.
Yle areenalle on tallennettu runsaasti vanhempaa Pikku kakkonen -materiaalia.
https://areena.yle.fi/1-3808632
https://areena.yle.fi/1-3887637 |
| Onko edelleen pohjoismaalaisten kirjailijoiden kirjat mahdollista lainata alkuperäisellä kielellä? |
276 |
|
|
|
Lars Myttingin trilogian kaksi osaa, Søsterklokkene ja Hekneveven, on lainattavissa vain Helsingissä Pohjoismaisen kulttuuripisteen kirjastossa. Trilogian kolmatta osaa ei näytä olevan myöskään muualla Suomessa yleisissä kirjastoissa tai tiedekirjastoissa, joten se pitäisi tilata kaukolainaan esimerkiksi Norjasta.
Kaukolaina Helsingin kaupunginkirjastossa maksaa neljä euroa lainalta.
Helmet-kirjastoissa saattaa olla joitakin alkukielisiä pohjoismaisia teoksia. Löydät ne parhaiten Helmet-haulla etsimällä teoksen nimellä.
Voit tarkistaa Finna-fi-hakupalvelulla, onko etsimääsi teosta saatavana jossain muualla Suomessa.
https://www.nordiskkulturkontakt.org/fi/kirjasto/
https://finna.fi/
https://www.helmet.fi/fi-FI
https://www.helmet.fi... |
| Ruotsalainen laulu Det enda jag vet... det är att nåden räcker.. Onko se suomeksi yks ainoa. Haluaisin kuunnella laulua suomeksi jostain netiltä ja opetella… |
592 |
|
|
|
Löysin verkosta laulun sanat ruotsiksi, laulu on säveltäjä-sanoittaja on Lydia Lithellin Det enda jag vet tai myös nimellä Det enda som bär. Etsin kirjaston aineistotietokannoista, Fono.fi:sta, kansallisdiskografiasta ja Youtubesta, löysin vain tiedon siitä, että laulu on esitetty nimellä Sen tiedän mä vaan ja että siitä on tallenne Kansalliskirjastossa julkaisussa Laita laulusi soimaan. En kuitenkaan löydä sitä Youtubesta enkä tuota julkaisua Finna.fi:stä kirjastosta lainattavana versiona, ainoastaan Kansalliskirjaston kuunteluhuoneessa kuunneltavan. Sitä on laulanut baptistiseurakunnan kuoro, joten ehkä Baptistiseurakunta osaisi auttaa. Ruotsiksi se löytyy levytyksinä ja Youtubesta.
Lukijalta saimme... |
| Löytyykö sellaisia elämäkertoja, mitkä kertovat kirjoittajan viimeisistä vuosista ennen poismenoa? Siis esim sairauden loppuaikojen kokemuksia? Suomeksi tai… |
278 |
|
|
|
Tässä joitakin mahdollisia kirjoja:
Paul Kalanithin kirja Henkäys on ilmaa vain (suomeksi Bazaar, 2016) on syöpälääkärin muistelmateos. Syöpälääkärin elämä sai uuden käänteen, kun hänessä itsessään todettiin keuhkosyöpä. Kirja ilmestyi Paul Kalanithin kuoleman jälkeen, hänen vaimonsa työsti sen valmiiksi.
Jyrki Kasvin kirja Kolme elämää (Docendo, 2022). Pelijournatisti, tutkija ja poliitikko Jyrki Kasvi sairasti syöpää monta vuotta. Viimeisinä vuosinaan hän kirjoitti elämäkertaansa, joka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Kirjan viimeisissä luvuissa on kuvauksia taudin etenemisestä ja hoidosta.
Reko ja Tiina Lundanin yhdessä kirjoittama kirja Viikkoja, kuukausia (WSOY, 2006) kertoo Reko Lundanin sairastamasta syövästä... |
| Löytyykö Saija Tuupasen lauluihin: kaksi kulkijaa, vaarallisen hyvää sekä haluan sut, nuotteja? |
338 |
|
|
|
Finna-aineistohaun mukaan nuotinnoksia kappaleille ei ole saatavissa. Saija Tuupasen musiikkia on ylipäätään nuotinnettu varsin vähän. |
| Löytyykö nuotteja Eero Raittisen levyyn Lontoo? |
146 |
|
|
|
Kappaleesta "Lontoo" ei näytä julkaistun nuottia. |
| Gloria Estefan esittää laulun Mi tierra, mutta kukahan esittää tämän hienon laulun suomeksi ja minkä nimisenä ? |
421 |
|
|
|
Gloria Estefanin kappaleista on suomeksi levytetty "Lets Get Loud", nimellä "Tanssitaan" ja "Volveras", nimellä "Palaat muun luokse". "Mi tierrasta" ei näytä olevan suomenkielistä levytystä. En myöskään löytänyt tietoa, että kappaletta olisi esitetty suomeksi.
Lähteet:
https://secondhandsongs.com/search?search_text=mi+tierra
http://www.fono.fi/TekijaHakutulos.aspx?tekija=estefan+gloria&kieli=Suo…
|
| Keksittekö, onko missään kielessä (miehen) etunimeä, jonka merkitys olisi laulaja tai soittaja? |
266 |
|
|
|
Behind the Name -sivusto listaa musiikkiin jollakin lailla liittyviä nimiä. Miehen nimistä ainakin arabiankielinen Shadi näyttää merkitsevän laulajaa, turkinkielinen Ozan bardia, hepreankielinen Yaron laulamista tai huutamista, singaleesinkielinen Gayan laulamista ja kikujunkielinen Maina laulamista tai tanssimista. |
| Haluaisin tiedon, mistä Eeva Kilven kirjasta löytyy sodan vastainen runo "Äidit huutakaa!" |
1587 |
|
|
|
Ilmeisesti kyse on Eeva Kilven runosta Huutakaa naiset kokoelmasta Kiitos eilisestä (1996) . Runon keskivaiheilla on rivit "Äidit huutakaa. / Kehtolaulujen asemesta huutakaa. "
Runo sisältyy myös teokseen Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien : kootut runot 1972 - 2000 (2000, s. 442).
Helmet-haulla voit tarkistaa teosten saatavuuden Helmet-kirjastoissa.
https://www.helmet.fi/fi-FI |
| Löytyykö Onni-poika -kirjoja muilla kielillä kirjastoista (lähinnä pääkaupunkiseutu)? Yritin etsiä, mutten osannut. Tiedän, että kieliversioita on ainakin… |
334 |
|
|
|
Sanna Pelliccionin Onni-kirjoja on käännetty ainoastaan kiinaksi. Kiinankielisiä versioita on Helmet-kirjastojen kokoelmissa.
Löydät kirjojen käännösversiot hakemalla esimerkiksi tässä tapauksessa sanoilla "pelliciconi onni*" . Hakutulossivun vasemmassa laidassa on rajoittimia. Kielirajoittimien kohdalla näet eri kieliversiot.
Onni-pojat Helmet-kirjastoissa 2023 |
| Missä Camus’n novellissa tai esseessä on kuvataiteilija, joka työskentelee yksinään parvella tms. Kun lopulta nähdään, mitä hän on kaikki ajat työstänyt,… |
264 |
|
|
|
Kyseessä on varmaankin Albert Camus'n novelli Jonas ou l'artiste au travail, suomeksi Jonas eli taitelija työssään. Novelli sisältyy Camus'n novellien kokoelmaan Maanpako ja valtakunta (1960) Maija Lehtosen suomentamana.
https://vaski.finna.fi/Search/Results?lookfor=camus+maanpako&type=AllFi…
Albert Camus: Jonas ou l'artiste au travail |
| Mikä on kirjan nimi jossa tytöllä on mielikuvitus ystävä ja se selviää kirjan lopussa. Tyttö vaihtaa toiseen kouluun. Ja tyttö puhuu kokoajan että hänen… |
251 |
|
|
|
Voisiko kysessä olla Jostein Gaarderin Sofian maailma? Saimme vinkin lukijaltamme. |
| Horatius Spaffordin laulun It ISS well with My Soul. Alkaa muistaakseni sanoilla When peace like a eiver Atte ded My way |
701 |
|
|
|
Horatio Spaffordin säveltämästä virrestä "It Is Well with My Soul" (1876) löytyy pari levytystä ja useita nuottijulkaisuja PIKI-kirjastojen kokoelmista.
Sanat ja nuotinnos löytyvät myös Wikipediasta. |