| Onko räsymatto suojattu nimike joka koskee vain orgaanisista kangaskuiduista kangaspuissa valmistettuja mattoja? |
301 |
|
|
|
Kielitoimiston sanakirja määrittelee räsymaton "substantiivi vars. vanhoista suikaleiksi leikatuista vaatteista kangaspuissa kudottu matto, riepumatto." Linkki sanakirjaan
Perinteisesti räsymattoon on luonnonmateriaaleja, mutta nykyään mattoihin varmaan mahtuvat myös tekokuitumateriaalit. Muistelen, että täysin muovistakin parvekemattoa on myyty räsymaton nimellä.
Kati Jauhiaisen opinnäyte 2023:"Räsymatto on kangaspuissa kudottu räsy- eli riepukudonnainen, jonka kuteena on perinteisesti käytetty leikattua tai revittyä kangaskaitaletta. Entisajan riepumatoissa loimena oli kerrattu kotikehrätty pellavainen rohdinlanka. Sen korvasi myöhemmin pellavainen purjeompelulanka ja lopulta puuvillainen kalalanka. (Kaukonen 1998, 19–56.)... |
| Millainen kertoja Liisan seikkailut ihmemaassa on? suomentanut Anni Swan 1906. |
302 |
|
|
|
Liisan seikkailut ihmemaassa on melkoisen tutkittu teos. Lotta Leppälä analysoi kertojaa maisterintutkielmassaan 2019 näin:"Analyysi kohdistuu teoksessa kuvattaviin vuorovaikutustilanteisiin, joissa on mukana päähenkilö Alice ja yksi tai useampi ihmemaassa asuva henkilöhahmo. Kaunokirjallisuudessa vuorovaikutusta kuvataan perinteisesti dialogin keinoin, eikä Alicen seikkailut ihmemaassa ole tästä poikkeus. Dialogin piiriin lasketaan henkilöhahmojen puheen suora esitys, joka usein typografisin keinoin erotetaan muusta tekstistä, mutta myös muu siihen liittyvä kerronta, jonka kautta kertoja voi tarjota lisätietoa esimerkiksi puhujan äänensävystä, mielentilasta tai muista toiminnoista (Nykänen & Koivisto 2013: 11–12). Tässä teoksessa... |
| Miten löytäisin kirjallisuutta ruotsinkielellä ahvenanmaan murteista. Tavoitteenani on vertailla läntisiä ja itäisiä murteita keskenään. |
130 |
|
|
|
Kotimaisten kielten keskuksella on sivusto ruotsinkielen murteista Suomessa. Linkki sivustolle
Språkburk.fi sivustolla on artikkeli Ahvenanmaan murteista. Linkki artikkeliin
Ne.se sivusto (maksullinen, mutta tarjoaa ilmaisen koekäyttömahdollisuuden) kertoo myös Ahvenanmaan murteista. Linkki sivustolle.
Finna-haulla (hakusanat aihe: Åland, aihe:dialekter) Löytyy 25 kirjaa ruotsiksi. Linkki hakuun. Aiheesta on tarjolla myös äänitteitä, artikkeleita ja tekstejä aiheesta. |
| Etsin kirjaa, jonka luin noin 5 vuotta sitten. Kirja oli silloin uudehko. Lajityyppi scifi. |
181 |
|
|
|
Olisikohan Anthony Doerrin Taivaanrannan taa? Sen arvostelussa kerrotaan:"Viides henkilö Konstance on tulevaisuudessa elävä 14-vuotias tyttö, joka on syntynyt avaruusalus Argosilla. Hän matkustaa Argosilla aurinkokunnan ulkopuolella olevalla planeetalle Beta Oph2. Kertomushetkellä Konstanze on matkustanut jo vuoden. Hänen ruokansa tulostetaan tietokoneella, hän elää suljetussa tilassa ja kaikki tapahtuu tietokoneiden ja tekniikan kautta. Argosin tarkoitus on pelastaa tuhoutuva maapallo ja avaruusalukselle valitut ihmiset. Argosissa Konstancen ainoa hupi on virtuaalinen kirjasto, jolla hän voi tehdä matkoja historialliselle maapallolle.
Yllättäen Argosin asukkaiden keskuudessa alkaa levitä tappava virus ja Konstance joutuu yksin... |
| Löytyisikö näytelmäkäsikirjoitusta, joka olisi julki verkossa (ilman maksumuureja)? |
953 |
|
|
|
Verkosta tekijänoikeusvapaita käsikirjoituksia löytyy melko vähän ja nekin yleensä vanhoja. Silloin niiden tekijänoikeus on jo rauennut.
Doria palvelusta löytyy muutama käsikirjoitus esim. Wanhan pojan naimisiin meno : näytelmä 1:ssä näytöksessä Linkki Doriaan.
Project Gutenberg löytää muutamia näytelmiä lisää esim. Ibsenin Nora ja Martti Wuoren Ryöstö. Linkki projektin sivuille.
Kannattaa myös muistaa kirjastojen näytelmähyllyt. Sieltä löytyy kirjamuotoisena lainattavaksi melkoinen kasa näytelmiä. Linkki Helmet.fi
|
| Minkä nimisiä keräilynukkeja euromarketissa oli 1990 luvulla? |
266 |
|
|
|
Valitettavasti Euromarkettien tuoteluetteloita ei löytynyt. Löysin sen sijaan MTV Uutisten artikkelin vuodelta 2016, joka esittelee Top 10 lelua 1990-luvulta. Linkki artikkeliin.
Mukaan ovat päässet mm. My litle ponyt, Skydancers-nuket, Trollit ja tietenkin Barbiet. Linkki artikkeliin
Myös Iltalehden artikkelissa 2018 esitellään 1990-luvun aarteita. mm.Polly Pocket lelut ovat nyt kysyttyjä keräilyesineitä. Linkki artikkeliin.
Euromarkettien valikoimat ovat olleet melko kattavia, joten varmaan myös näitä nukkeja oli tarjolla. Linkki wikipediaan Euromarket
Lisää tietoa nukeista voisi kysellä esim. Lelumuseoista Espoossa, Suomenlinnassa ja Porvoossa (Tilapäisesti suljettu).
Myös Finna.fi haulla löytyy 1990-luvun nukkeja. Linkki... |
| Olisiko Helsinki-Vantaan lentokentälle mahdollista avata pieni omatoimikirjasto? |
284 |
|
|
|
Mainio ajatus. Välitän sen Helmet kirjastojen päättäjille. Toivottavasti määrärahat antavat periksi tähän. |
| 1960-luvun kirja, jossa ikävästi käyttäytyvä mies? |
281 |
|
|
|
Saatat sittenkin muistaa kirjan nimen oikein, sillä Maria Jotunin Huojuva talo on ilmestynyt ensimmäisen kerran Otavalta jo 1936 ja toisen kerran postuumisti 1963. Uusintapainos kirjasta on julkaistu myös 1954. Linkki Finna.fi
Jos nimi epäilyttää, voisit tutkailla Kirjasammon listausta 1940-luvun kirjailijoista ja kirjoista. Mukana myös myöhemmät teokset, jotka käsittelevät 1940-lukua. Linkki Kirjasampo.fi |
| Tänään aamu-uutisissa kerrottiin miten firmat keksivät ihan omia ympäristömerkkejä, mitkä eivät siis tarkoita mitään. Mm "Aino" jäätelö mainittiin. Mistä… |
238 |
|
|
|
Aino-jäätelön pakkauksen merkinnöistä löytyy Ylen uutisjuttu elokuulta 2023 Aino-jäätelöä on markkinoitu harhaanjohtavalla tavalla | Kotimaa | Yle.
Yle on käsitellyt erilaisia ympäristömerkkejä myös vuonna 2022 Harhaanjohtava markkinointi, viherpesu ja tuotteiden erilaiset ympäristömerkit hämmentävät, selviää Kuluttajaliiton kyselyssä | Yle
Helsingin Sanomat käsitteli jutussaan 16.1.2024 EUn direktiiviehdotusta viherpesuun puuttumisesta EU aikoo puuttua viherpesuun järeillä keinoilla – Tätä se käytännössä tarkoittaa - Kotimaa | HS.fi
Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilla käsitellään markkinoinnin ympäristöväitteitä ja virallisiin ympäristömerkkeihin voit tutustua Kuluttajaliiton sivustolla ... |
| "Feminist rage" genre mainittiin Huffington Post lehdessä, kirjoja tähän genreen olivat esim Sylvia Plath-the bell jar sekä Otessa Moshfegh-my year of… |
168 |
|
|
|
"Feminist rage" ei taida olla kovin vakiintunut kirjallinen genre. Ehkä seuraavat kirjat voisivat olla tähän suuntaan:
Sisareni sarjamurhaaja - Oyinkan Braithwaite
Vuosisadan rakkaustarina ja Miestä ei voi raiskata - Märta Tikkanen
Nainen nollapisteessä - Nawal El Saadawi
Makeaa vettä - Akwaeke Emezi
Shimotsuma Monogatari: Yankī-chan to Rorīta-chan (Kamikaze girls) - Novala Takemoto
Rosa Liksomin lyhytnovellit
Pane mua - Virginie Despentes
|
| Mitä varaamieni kirjojen tiedoissa tarkoittaa esim. 14/23 tai 9/9? Tätä mekintälogiikkaa ei mitenkään selitetä varaustiefoissa. |
122 |
|
|
|
Ensimmäiseen kirjaan on 23 varausta ja sinä olet sijalla 14.
Toiseen kirjaan on 9 varausta ja sinä olet jonon viimeisenä.
|
| Te kaikkien alojen asiantuntijat! Antennipipon ohjetta kaivataan. |
1920 |
|
|
|
Kodin kuvalehdessä on julkaistu Suomi-pipo malli 2014. Malli: Anne Sneck. Mallityön virkkaus: Kirsi-Marja Lehtipuu. Linkki ohjeeseen
Jaanabellan blogissa antennin teko on ratkaistu kieputtamalla. Linkki blogiin
Novitalla on ohje perinteiseen neulottuun mansikkaiseen antennipipoon. Linkki Novita
Antennipipot näyttävät menneen hetkeksi muodista, mutta kaikenlaisia virkattuja päähineitä löytyy myös kirjoina. Esim.
Jaenisch, Thomas ; Rohland, Felix : Myboshi, minun piponi : 15 värikästä virkkuumallia Linkki helmet.finna.fi hakuun
Hakusanalla villiä virkkausta löytyy hauskoja malleja ja uusia tekniikkaoivalluksia. Esim. Lord, Kerry:Veikeät virkatut villieläimet : 50 suloista pehmolelua helposti virkaten Linkki... |
| Mistä kirjasta voisi olla kyse? |
235 |
|
|
|
Olisiko kirja Fania Fenelon Auschwitzin tyttöorkesteri? Julkaistu ensimmäisen kerran 1981 ja uusintapainoksina 1998 ja 2014. Linkki Helmet.finna.fi hakuun
Kirjan kansikuva on hieman vaihdellut. Linkki Finlandiakirja.fi |
| Onko varausten noutoaika muuttunut? |
605 |
|
|
|
Varausten noutoaika ei ole muuttunut. Se on yhä tuo muistelemasi noin viikko eli "Säilytämme varaamasi aineistoa 6 arkipäivän ajan." Linkki Helmet.finna.fi Info
Aika on nyt pidempi, koska huomioimme tulevat Pääsiäispyhät. Kirjastot ovat silloin auki tavallista vähemmän. Linkki Ison omenan kirjaston aukioloihin Linkin takaa löytyvät myös muiden Helmet kirjastojen aukioloajat. |
| Yritän löytää lukudiplomin kirjalistaa (luokat 3-4) mutta mikään linkki ei toimi. Myöskään opettajan antama linkki ei avaudu. |
353 |
|
|
|
Helmet Lukudiplomien linkit ovat todellakin katkenneet. Siirrämme juuri tietoja juuri uudelle verkkosivullemme Helmet.finna.fi ja siirrossa on näköjään ollut haasteita.
Onneksi Kunnarin omat lukudiplomi-sivut toimivat yhä moitteettomasti. Linkki lukudiplomi sivulle |
| Onko Espoo mukana tässä kuussa avautuvassa kuntien eKirjastossa? |
161 |
|
|
|
Kyllä Espoo on mukana kuntien yhteisessä e-kirjastossa. Lisää tiedotusta on tulossa, kun saamme kirjaston käyttökuntoon. |
| Mistä voisin tiedustella mahdollisia valokuvia, jotka on otettu 1950-1960 -lukujen aikana kohteesta Sepänkatu 24, Oulu? |
302 |
|
|
|
Finna-haulla löysin kaksi valokuvaa Oulun Sepänkadulta. Linkki Finnaan Oululaisia kuvia voisi kysellä Kalevan arkistosta Linkki arkistoon tai Pohjois pohjanmaan museosta. Linkki sivulle
|
| 1980-luvulla scifi lasten tai nuorten kirja, jossa tyttö oli puoliksi koira ja pakeni jostakin laitoksesta. Lukija ollut n 8 vuotta. |
274 |
|
|
|
Tämä olikin hieman hankalampi haku.
Mieleen tuli Animorphs-sarja, jossa päähenkilöt muuttuivat milloin miksikin henkilöksi. Linkki Wikipediaan
Sarja on suomennoksina kuitenkin uudempaa tuotantoa. Julkaistu 2000–2007. Linkki Wikipediaan
Löysin yhden ehdokkaan myös 1980-luvun kirjoista. Gunnel Linden Olen oikea ihmissusi. Sen päähenkilö on kuitenkin poika. Linkki Kirjasampoon.
Kenties Finna-haulla voisi löytää lisää ehdokkaita? Linkki Finna.fi |
| Olen pohtinut, että mikä mahtoi olla 90-luvulla lapsuudessani luettu lastenkirja, jossa oli tarina kaniperheestä? |
496 |
|
|
|
Löysin muutamia ehdokkaita:
Richard Scarry: Puput Linkki kirjan kuvaan
Beatrix Potter: Petteri kani Linkki kirjan kuvaan tai
Alan MacDonald: Tiheikön väki kirjat (tosin hiiriperheestä) Linkki kirjan kuvaan
Kirjaa voisi jatko metsästää Finna-haulla. Linkki Finna.fi |
| Löytyvätköhän ammattimatrikkelit digitaalisina. Että niitä voi lukea kirjastossa? |
221 |
|
|
|
Kaikkia ammattimatrikkeleita ei löydy digitaalisina. Osan on listattu Sukuhistoria.fi sivuston wikiin. Linkki sivulle.https://www.sukuhistoria.fi/wiki/index.php/Matrikkelit
Muita kannattaa etsiä Finna-haulla, joka kattaa suurimman osan suomenmuseoiden, arkistojen ja kirjastojen aineistosta. Linkki Finna.fi (hakusana matrikkelit, ei rajausta)
|