Mitkä ovat ihmisten yleisimmät suuttumisaiheet?

Kysytty

Mitkä ovat ihmisten yleisimmät suuttumisaiheet?

Vastaus

Vastattu

Ehkä kysyjäkin arvaa, ettei tällaista tietoa voi kenelläkään olla, koska kukaan ei seuraa systemaattisesti ja dokumentoiden niin tavanomaista inhimillistä tapahtumaa kuin suuttuminen. Pitäisi myös pystyä sopimaan siitä, mitä "suuttumisella" tarkoitetaan. Tiedetään, että maapallon eri kulttuuripiireissä on hyvin erilaisia tapoja ilmaista voimakkaita tunteita ja esimerkiksi monissa aasialaisissa kulttuureissa pyritään julkisia tunteenilmaisuja yleisesti ottaen välttämään itse kunkin "kasvojen säilyttämiseksi". Toisaalta esimerkiksi Välimeren kansojen kulttuuriin on aina kuulunut voimakas käsillä elehtiminen ja kiihtyneen oloinen asioiden kommentointi, joka saattaa suomalaisesta näyttää "suuttumiselta", vaikka olisi tarkoitettu aivan tavanomaiseksi seurusteluksi.

Arvelisin myös, että aika harvoin ihminen itsekään tietää täsmällisesti, mikä saa suuttumaan. Usein asiat kasaantuvat ja päreet palavat jossain vaiheessa, mutta pitäisikö silloin suuttumisen aiheisiin laskea kaikki stressiä kohottaneet asiat vai pelkästään se viimeinen oljenkorsi?

Uskon ymmärtäväni, mitä tietoa kysyjä tavoittelee, mutta pidän sitä mahdottomana tavoittaa. Kirjastoilla ei ainakaan ole välineitä, enkä usko kirjoistakaan löytyvän muita kuin hyvin suppeiden ryhmien reaktioiden tutkimuksia. Jos kokeessa on 25 yhdysvaltalaista opiskelijaa, olisi kovin rohkeata tehdä sen pohjalta päätelmiä maailman 7 miljardin ihmisen kiukunaiheista. Todennäköisesti arjen kiukuttavat asiat ovat pohjimmiltaan samantyyppisiä, mutta niitten laittaminen yleisyysjärjestykseen kuulostaa mahdottomalta tehtävältä.

Henkilökohtaisena arvauksena sanoisin, että kaikissa kulttuureissa varmasti suututtavat eniten arkiset kommellukset kuten varpaan lyöminen ovenpieleen, kananmunapaketin putoaminen lattialle juuri ennen taikinaan sekoittamista, kännykän pariston simahtaminen tärkeällä hetkellä, paidanhihan tarttuminen ovenkahvaan ja muut samantyyppiset asiat. Todennäköisesti kautta maailman suututaan myös luottamuksen pettämisestä, kaikenlaisille häiriköille, koviin ääniin ja säikähdyttäviin yllätyksiin. Ongelmana on se, että suuttumista aiheuttavia asioita on loputtoman paljon, eikä meillä ole keinoa mitata niitten keskinäistä suhdetta. Kuvaa sumentaa vielä se, että osa ihmisistä näyttää suuttumuksensa, osa hillitsee itsensä, eikä näytä, Millä sellaisen mittaa tai arvioi?

Heikki Poroila

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.