Varis Tuula-Liina

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä Tuula-Liina Variksen teos olisi eniten omaelämäkerrallinen? 220 Omaelämäkerrallisin taitaa olla Kilpikonna ja olkimarsalkka, joka kertoo Variksen avioliitosta Pentti Saarikosken kanssa vuosina 1967-75. Myös hänen pakinakokoelmissaan (Esiäiti kellarissa ja muita juttuja, Tippaleipä kaalipadassa ja muita ilmiöitä) on vahvasti kirjailijan omaan elämään pohjautuvia tekstejä. Toisaalta novellikokoelmaan Muotokuvamaalarin tytär sisältyy essee Muistin että unohdin, joka peilaa novellien teemoja kirjailijan omaan elämään ja henkilöhistoriaan.
Haluaisin tietää millaista oli 1950-luvun alun seurustelu ja rakkauselämä Suomessa. Voisitteko ystävällisesti suositella minulla muutamia kirjoja, joita minun… 2750 Listani teoksia löytyy Hämeenlinnan seudun kirjastojen kokoelmista. Suosituksissa on kaunokirjallisuutena ilmestyneitä romaaneja, paitsi listan kaksi ensimmäistä. Asiasanoista saa hiukan kuvaa teoksen painotuksista, esimerkiksi tapahtumapaikoista, hahmojen ammateista, ja niin edelleen. Valitettavasti tapahtuma-aikaa voi asiasanojen perusteella paikantaa 1950-luvun alkuun vain Enni Mustosen teoksen tapauksessa. Lista ei ole missään tärkeys- tai aakkosjärjestyksessä. Mukana on niin tunnettuja kuin vähemmän tunnettuja kirjailijoita. Haavio, Katarina: 50-luvun tytöt - Päiväkirjat 1951-1956 Asiasanat: nuorisokulttuuri ; päiväkirjat ; elämäntapa : tytöt : 1950-luku Vainio-Korhonen, Kirsi: Lemmen ilot ja sydämen salat – suomalaisen rakkauden...
Katsoin nyt illalla 12/2/04 Kirjat A&Ö ohjelman, jossa lyhyesti mainittiin Pentti Saarikosken elämänkerta. Oletan että kyseessä on hänen entisen, tai… 709 Ohjelmassa mainittiin Pentti Saarikosken entisen vaimon Tuula-Liina Variksen teos Kilpikonna ja olkimarsalkka. WSOY 1994. ISBN 9510195928 Teoksesta on otettu useita painoksia, vuoden 1999 pokkaripainoksen ISBN on 9510240346 ja vuoden 2003 isotekstisen painoksen ISBN on 9510280100. Myös Saarikosken leski Mia Berner on kirjoittanut muistelmateoksen PS : merkintöjä suruvuodelta. Tammi, 1986 (PS : anteckningar från ett sorgeår. Rabén & Sjögren, 1985) Muita Saarikoskea käsitteleviä teoksia löytyy Helmet aineistotietokannasta: https://helmet.finna.fi tai yhteistietokannasta Finna.fi, https://finna.fi, Kannattaa käyttää aihehakua ja kirjoittaa asiasanaksi Saarikoski Pentti.