Minulla on iäkäs naispuolinen ystävä jolle haluaisin antaa jotain sellaista lukemista, jossa hän voisi löytää samaistuspintaa omaan tilanteeseensa: useat… |
45 |
|
|
|
Anne Friedin lisäksi ainakin Merete Mazzarella on kirjoittanut useissa esseeteoksissaan vanhenemisesta ja myös surusta. Hänen teksteissään on myös huumoria mukana, joten siinä mielessä ne voisivat olla voimauttavia lukukokemuksia. Esimerkiksi näissä Mazzarellan teoksissa on aihetta käsitelty: Violetti hetki (2022), Kun kesä kääntyy: vanhenemisen taidosta (2001), Illalla pelataan Afrikan tähteä: isovanhemmista ja lapsenlapsista (2014), Matkalla puoleen hintaan: eläkkeellä olemisen taidosta (2012), Aurinkokissan vuosi (2017), Syksystä syksyyn (2021)Vanhuus ja yksinäisyys ovat aiheina myös esimerkiksi näissä teoksissa:Elisa Tiilikainen: Jakamattomat hetket: Yksinäisyyden kokemus ja elämänkulku (2019)Antti Eskola: Vanhanakin voi ajatella.... |
Voiko vanhuuteen kuolla vai onko taustalla AINA joku diagnoosi/syy, mihin ihminen lopulta kuolee? |
983 |
|
|
|
Vanhuuskuolema on ensisijaisesti biologinen käsite, joka on erotettava käsitteellisesti vanhuksen kuolemasta.
– Kun elimistön rappeutuminen etenee riittävän pitkälle, yksilö kuolee.
– Termi haurausraihnausoireyhtymä kuvaa tätä kuolemaa edeltävää tilannetta.Vanhuus ei ole sairaus, mutta kuolema on väistämätön. Ikääntyvät kudokset ovat yhä enemmän
alttiina lukuisille vanhuuteen liittyville kroonisille sairauksille, kuten sydän ja verisuoni
taudeille, aivohalvauksille, syövälle ja dementialle.Sairauksien kehittymisjärjestyksen aikatauluun vaikuttavat yksilön perintötekijät, elin
ympäristö ja elintavat.
Haurausraihnausoireyhtymällä (HRO) tarkoitetaan biologiseen ikääntymiseen liittyvää yleistä terveydentilan heikkoutta. Sitä ei... |
Miten löydän vinkkejä kauno-, muistelma-, ym. kirjoista, jotka kertovat ja kuvaavat ikäihmisen maailmaa? |
197 |
|
|
|
Muistelmallisia teoksia voi hakea verkkokirjastosta laittamalla hakusanaksi "muistelmat" ja yhdistämällä siihen hakusanan "ikääntyminen", "vanhuus" tai "vanheneminen". Tässä joitakin kirjavinkkejä:
Eskola, Antti: Vanhanakin voi ajatella
Junkkaala, Eero: Näitä polkuja tallaan
Karjalainen, Elina: Koskesta suvantoon
Mazzarella, Merete: Aurinkokissan vuosi
Talvitie, Eveliina: Vanha nainen tanssii
Tervaskannot : kuinka selvitä hengissä ensimmäiset 90 vuotta?
Kaunokirjallisuutta voi hakua laittamalla verkkokirjastoon asiasanaksi "ikääntyminen kaunokirjallisuus" tai "vanhuus kaunokirjallisuus". Myös Kirjasampo-sivustolta (Etusivu | Kirjasampo) löytyy hyvin lukivinkkejä aiheen mukaan. Tässä joitakin mahdollisesti kiinnostavia romaaneja:... |
Kuka oli tiettävästi maailman vanhin elävä ihminen 14.5.1986? |
252 |
|
|
|
Tuolloin maailman vanhin elossa oleva ihminen oli Augusta Holtz (3.8.1871–21.10.1986).
https://gerontology.wikia.org/wiki/Augusta_Holtz |
Lorenzo Runebergin runo vanhuudesta? |
319 |
|
|
|
Lorenzo Runebergin 90-vuotispäivän kunniaksi julkaistuun runokokoelmaan Rappusilla (Artipictura, 2005) sisältyy sikermä runoja otsikolla "Miltä tuntuu tulla vanhaksi" (s. 47-65). Kaivattu runo on todennäköisesti jokin näistä. |
Opiskelen yliopistossa vanhuuden tutkimusta ja minun tulisi löytää jokin elokuva, runo tai kirja koskien vanhenemista tai vanhuutta. Kirjan ei pidä olla… |
1017 |
|
|
|
Sirkka-Liisa Kivelän toimittamasta teoksesta Vuoroin minussa vanhuus, nuoruus : Suomalaisia runoja vanhenemisesta (2005) löydät luukuisia runoja vanhuudesta useilta suomalaisilta kirjailijoilta.
Vanhuudesta kertovat esimerkiksi Miika Soinin ohjaama elokuva Thomas (2010) sekä Ritva Nuutisen ohjaama Hänen olivat linnut (1976), joka pohjautuu Marja-Liisa Vartion samannimiseen romaaniin.
Vanhuus on keskeisenä teemana muun muassa seuraavissa romaaneissa:
Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta : Tomas Skarfeltin muistiinpanoja (2011)
Eeva Tikka: Jyrkänparras (1981)
Sisko Istanmäki: Yöntähti (2008)
Harri Tapper: Unhola (2003)
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Juri Trifonov: Vanhus (1979)
William Wharton: Isä (1982)
Romaaneista voit lukea lisää... |
Kirja kertoi intiaani- tai eskimoheimosta, joka hylkäsi heimon kaksi vanhinta naista talvella nälänhädän tullen, koska kaikille ei riittänyt ruokaa ja nämä… |
1408 |
|
|
|
Kirja on nimeltään "Kaksi vanhaa naista. Alaskan intiaanien legenda petoksesta, rohkeudesta ja selviytymisestä". Kirjoittaja on Velma Wallis. (1994) Sivuja on 113. Kirjaa on useissa Kouvolan kirjastoisssa sekä muissa Kymenlaakson kirjastoissa.
|
Onko kirjallisuutta kiinalaisen vanhuksen sairaalahoidosta joka on buddhalainen. Onko jotain kulttuurillisia perinteitä. |
1100 |
|
|
|
Suurin osa löytämästäni aineistosta käsittelee vanhuutta ja vanhustenhuoltoa sosiaalisen kehityksen näkökulmasta, eikä niinkään kulttuuriperinnön kautta.
Ohessa kuitenkin joitain kirjoja, joissa vanhuutta tarkastellaan osin myös kulttuurin ja perheen kautta. Kirjoissa ei suoranaisesti käsitellä sairaalahoitoa. Hoitotyön käytännöistä kertovaa kirjallisuutta ei ole UM:n kehityspoliittisen kirjaston kokoelmassa.
Adverting the old age crisis (1994)
The ageing & development report (1999)
Kiina ja kasvun kivut (2005)
Kiinan kulttuuri / Huotari, Tauno-Olavi (1999)
Kiinan yhteiskunta muutoksessa (2005)
Living longer (2004)
Social policies for the elderly in the Third World / Tracy, Martin B. (1991)
Sustainable social structures in a society... |
Runoja/lyhyitä tekstejä iloisesta ja haikeastakin vanhenemisesta. |
15420 |
|
|
|
Oivallisia ajatuksia vanhenemisesta saattaisi löytyä seuraavista Juhani Mäkelän kirjoittamista kirjoista:
- Pieni kuusikymppisen kirja, WSOY 2003
- Noin kuusikymppisen kirja, WSOY 1998
Lämpimästi ja rohkaisten vanhenemisesta puhuu Anja Porio kirjassaan Kevyin askelin, Gummerus 2001.
Runoja vanhenemisesta löytyy mm. kirjoista:
- Vuoroin minussa vanhuus, nuoruus: suomalaisia runoja vanhenemisesta, toimittanut Sirkka-Liisa Kivelä, Tammi 2005
- Vuodet kuin kuiskauksia, toimittanut Aino Räty- Hämäläinen, WSOY 2005
Kaikki edellä mainitut teokset löytyvät pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen Helmet-aineistohausta. Lisäksi kirjastoista löytyy aforismikirjallisuutta, joista voi poimia viisaita ajatuksia aiheen mukaan.
Pasilan kirjastossa on... |
Löytyyköhän kirjoja, joissa käsiteltäisiin eläkkeelle jäneen ihmisen masennusta? Kiitos jo etukäteen. |
1195 |
|
|
|
Oletuksena on, että kysyjä tarkoittaa normaalissa vanhuuseläkeiässä tapahtuvaa eläköitymistä eikä työkyvyttömyys- tai varhaiseläkettä.
Nimenomaan eläkkeelle siirtymisen aiheuttamasta masennuksesta ei löydy kokonaisia kirjoja. Masennuksesta yleensä löytyy monia hyviä kirjoja:
Banks, Ian: Mies ja terveys. Karisto 2000
Furman, Ben: Jossakin on ilo : tietoa ja toivoa masennuksesta kärsiville ja heidän läheisilleen. Lyhytterapia-instituutti, 2000
Vartiovaara, Ilkka: Kaksi kelloa. Otava 2000
Seligman, Martin E. P.: Optimistin käsikirja. Otava 1999
Kohorttierot 65-69-vuotiaiden henkilöiden toimintakyvyssä, terveydessä ja harrastustoiminnoissa--havaintoja Ikivihreät-projektin kohorttivertailututkimuksesta vuosilta... |
Tahtoisin tietoa kolmannesta iästä ja ikäihmisten koulutuksesta ja opiskelusta. |
1077 |
|
|
|
Aiheesta löytyy runsaasti kirjoja ja Internet-sivuja.
Suomen YK-liiton sivuilla Internetissä on julkaisu Ikäihmiset kehityksen kantajina (http://www.ykliitto.fi/maakansa/ikaihm). Sivut perustuvat samannimiseen kirjaan, jonka on toimittanut Helena Allahwerdi ja joka julkaistiin YK:n ikäihmisten vuonna keväällä 1999. Näillä nettisivuilla käsitellään myös vanhusten koulutusta.
Stakesin sivuilta löytyy Itsenäisen suoriutumisen edistämisen yksikkö ITSE (http://www.stakes.fi/itse/index.html), jonka tehtävänä on edistää ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden itsenäistä elämää ja kotona asumista. ITSEn sivuilla on varmasti Sinua hyödyttäviä asioita, mm. Silta-projektin loppuraportti (suoraan http://www.stakes.fi/itse/silta/loppura/raportti.htm... |