väestöhistoria

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kuinka suuri osa nykyisen Eestin alueen väestöstä kuoli 1600-luvun lopun nälänhädässä? 688 22.8.2015 Arvio uhreista on noin 70 000 - 75 000 henkeä. Vuoden 1695 asukasmaaräksi on arvioitu noin 400 000, joten kuolleiden osuus lienee ollut vajaa viidennes. Jossain määrin epäselvää on, minkä alueen väestömäärä tuo 400 000 oli. Kuolleiden suhteellinen osuus varmaankin on ollut samaa luokkaa nyky-Viron alueella. http://www.estonica.org/en/History/1558-1710_Estonia_under_Swedish_rule… http://www.kirjandusarhiiv.net/?p=1489http://www.kirjandusarhiiv.net/?p…
Miksi ihmislaji on lisääntynyt Aasiassa niin paljon enemmän kuin Euroopassa? (Vai onko edes?) Oliko syynä rutto, joka ilmeisesti ainakin jonkun verran vähensi… 1686 31.10.2011 Maapallon väkiluku lisääntyi melko maltillisesti vuoteen 1750 asti. 1800-luvun alkuun mennessä maailman väestö alkoi lisääntyä voimakkaasti. Tähän saakka suuri kuolleisuus tasoitti väestön kasvua. Elinajanodote oli matala ja kuolleisuusluvut suuret. Väestöä verotti mm. epidemiat, huono ravitsemus, nälänhätä, epähygieeniset elinolot ja yleinen köyhyys. Myös Kiinassa väestö väheni n. vuosien 1200-1393 aikana jopa puolella. Syynä olivat mm. mongolien invaasio ja rutto. Ming-kaudella 1368-1644 Kiina sen sijaan kukoisti ja väestö alkoi kasvaa. Vuosina 1749-1811 väestönkasvu kiihtyi Kiinassakin entisestään. Katso esim. http://afe.easia.columbia.edu/special/china_1950_population.htm Kysymyksesi on varsin laaja. Lisätietoa saat alla olevista...
Haussa on tietoa Suomen väestönluvun perusteltuja arvioita ajalta ennen vuotta 1571. Ei siis pelkkiä lukuja vaan artikkeli/kirja, jossa selitetään mihin arviot… 640 11.2.2011 Teos Suomen taloushistoria. 1 : Agraarinen Suomi käsittelee väestön ja asutuksen levinneisyyttä 1500-luvulla ja sitä ennen. Kannattaa tutustua myös teoksiin: Pohjoinen suurvalta : Ruotsi ja Suomi 1521-1809 / Petri Karonen Suomen maatalouden historia 1 : Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle. Kirjassa on luku Palkolliset ja tilaton väestö / Jorma Wilmi s. 223-238, joka on asiasanoitettu: väestörakenne--Suomi--1500-luku--1600-luku väestöhistoria--Suomi--1500-luku--1600-luku Kaikki kolme kirjaa löytyy Helmet-hausta.
Haluaisin tietoja Suomen kuningas- ja mahtimiessuvuista sekä heimoista vuosilta 400-1200. Olisiko jotain graduja, lisureja tai väitöskirjoja? Mistä kannasta… 1398 13.12.2001 hei, Ainakin Faravidin maa - Pohjois-Suomen historia -niminen teos käsittelee jonkin verran aikaa ennen kristinuskoa. Sen ovat toimittaneet Kyösti Julku ja Jorma Ahvenainen. Oulu 1985. myös näistä voisi olla apua: Ylimaunu, Timo; Kvenland 1000; Perämeren rannikon ihminen rautakaudella. Kemi 1995. Old Norse and Finnish religions and cultic place-names. Åbo 1990. Häkkinen, Kaisa; Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. Helsinki SKS 1996. Yliopistokirjastojen yhteisluettelosta Lindasta voit hakea itse lisää teoksia asiasanoilla "rautakausi" "esihistoria" "suomi" "varhaishistoria" "nimistöntutkimus" "asutushistoria". Lindan käytöstä voit kysyä lähikirjastostasi. Mielenkiintoisilta vaikuttavat teokset on mahdollista kaukolainata...