| Valmistemme opastettua kävelykierrosta Tuiraan. Sitä varten olisi kiinnostavaa tietää Tuiran alueen asukkaiden etnisestä taustasta. Onko olemassa tilastotietoa… |
55 |
|
|
|
Tuira on yksi Oulun kansainvälisimmistä kaupunginosista, ja alueella asuu ihmisiä useista eri maista ja kieliryhmistä.Oulun kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa on jaoteltu kaupungin väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan, mutta näitä jaotteluja ei ole tehty kaupunginosittain. Koko Oulussa vieraskielisten osuus väestöstä oli noin 6,5 % vuonna 2025.Kalevan mukaan Tuiran koulussa lähes joka kolmas oppilas puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Tämä viittaa siihen, että alueen lapsiperheissä vieraskielisten osuus on erittäin korkea.Tilastokeskuksen Paavo-tietokannasta voi etsiä tietoja postinumeroalueittain. Väestörakenne-tietokanta sisältää myös kuntien osa-alueittaiset väestörakennetiedot mm. kielen ja kansalaisuuden mukaan, mutta... |
| Asuin aikanani 1950-luvulla Tuirassa alueella, jota nimitettiin Matriitiksi. Isän Aliinatäti puolestaan asusti lähistöllä Port Artturissa. Mistähän nämä… |
1384 |
|
|
|
Matriitiksi on kutsuttu Oulun Tuiran kaupunginosan aluetta. Nimen sanotaan tulleen siitä, kun alueen omakotitaloja (jotka on jo sittemmin purettu) rakennettiin, "pauke oli kuin Matriitin taisteluisa". Nimi Matriiti viittaa vuosina 1936-39 käytyyn Espanjan sisällissotaan. Paikan virallisempi nimi oli Kankaan omakotialue. Nykyään paikalla sijaitsee palvelutalo Caritas Matriiti.
Port Arthuriksi, Portartturiksi tai pelkästään Artturiksi on sanottu nykyistä Välivainion kaupunginosaa, joka on aikoinaan kuulunut kuitenkin Tuiraan. Nähtävästi asutusalueen lempinimi on tullut uutisissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa esiintyneestä Port Arthurin tukikohdasta.
Lähde: Ritva Toropainen: Oulun paikannimet - mistä nimet tulevat (2005).
|
| Mummilani sijaitsi Tuirassa kauppakujalla 1940-n. 1970 luvuilla. En mistään löydä sen nimistä katua tai kujaa. Mummila sijaitsi valtatien radan puoleisella… |
1015 |
|
|
|
Kauppakujaa ei ole enää Tuirassa, vaan siinä paikalla on nykyään Caritas Matriitti. Kauppakujalla olleista puutaloista löytyy kuvia ja taustatietoa Puu-Tuira Appreciation Society -nimisestä Facebook-ryhmästä. |
| Minulla olisi kolme Oulun historiaan liittyvää kysymystä: 1. Missä (synnytys)sairaalassa (ja osoitteessa) oululaisvauvat syntyivät vv. 1963-1964 ja oliko… |
5352 |
|
|
|
1. Synnytykset hoidettiin 1960-luvulla Oulussa Tuiranpuistossa sijainneessa sairaalassa. Synnytyslaitos valmistui vuonna 1925 ja se otettiin seuraavana vuonna käyttöön. Synnytyssairaalana paikka sai toimia Oulun yliopistollisen keskussairaalan tuloon asti, vuoteen 1975. Sairaala kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen Tuiran rakennuskantaan. Lisäksi asiakaskommentissa kerrotaan, että Oulun diakonissalaitoksella on myös syntynyt oululaisvauvoja 1960-luvulla.
2. Tästä Google Mapsin kartasta voi katsoa, mitä paikalla jossa Huvilatie on 1960-luvulla sijainnut, on nykyään. Huvilatie on jäänyt tavallaan Merikoskenkadun rakentamisen alle:
http://goo.gl/maps/i6UL3
3. Ritva Toropaisen väitöskirja Oulun paikannimet (2005) kertoo, että nimi... |