tammi

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Yritämme löytää Tammen nuorisonkirjoja -sarjan osaa 12. Julkaistu 1940-luvulla ja sarjaa julkaistiin kuulemma 13 osaa. Asiakas kyseli tätä kirjaa, eikä Tammi… 191 19.1.2022 Suomen kirjallisuus 1944-1948 tietää kertoa, että Tammen nuorisonkirjoja -sarjan 12. kirja oli Katri Savolaisen Palmikkopäinen tyttö (1946).
Menestyiskö tammi ja pähkinä pensas pohjois-karjalassa suunnilleen lieksan kohdalla? 1040 19.1.2018 Eteläisimmässä Suomessa suunnilleen linjalle Rauma - Tampere - Lappeenranta kasvavan metsätammen mahdollisuudet pärjätä Lieksan korkeudella ovat varsin huonot, vaikka on todennäköistä, että ilmaston oltua nykyistä lämpimämpi myös tammia on esiintynyt nykyistä pohjoisempana. Oikein suotuisissa mikroilmastollisissa olosuhteissa tällainen kasvaminen voisi ehkä olla satunnaisesti mahdollista, mutta jo puuksi kasvaminen edellyttäisi, ettei kauteen mahdu pitkiä ja kylmiä talvia. Euroopanpähkinäpensas on tammeakin arempi ja eteläisempi laji, jonka yksilön pohjoisimmaksi tunnetuksi esiintymispaikaksi antaa Wikipedia Korpilahden Keski-Suomessa. Korpilahti ei ole juurikaan Lieksaa etelämpänä, mutta pähkinäpensaan pärjäämisen näkökulmasta Lieksa...
Mistähän löytäisin luettelon suurimpien suomalaisten kustantamoiden (WSOY, Otava, Tammi) julkaisemista kirjoista (vuosittain kustantamoittain) viime… 525 16.4.2015 Tällaista luetteloa ei sinänsä ole olemassa, mutta nuo tiedot voi pääosiltaan koota Suomen kansallisbibliografian eli Fennica-tietokannan kautta (https://fennica.linneanet.fi). Samaa tietoa on myös vuosittaisissa paperille painetuissa bibliografioissa, joita ei tosin viime vuosikymmeninä ole enää tehty, ei edes 1900-luvun loppuun asti. Kannattaa kuitenkin varata projektiin runsaasti aikaa, sillä jos viime vuosisadalla tarkoitetaan 1900-lukua, osumia tulee olemaan kymmeniä tuhansia. Jos puhutaan 1800-luvusta, päästään paljon vähemmällä, koska kirjallisuuden julkaisutoiminta oli tuolloin suppeampaa. Hakusanoina kustantamoiden nimet Otava ja Tammi eivät ole kovinkaan hyviä, koska mukaan tulee myös muita osumia. Mutta vuosiluvulla rajaaminen...