Onko Eetu Iston maalaus "Hyökkäys" kuulunut joskus Turun taidemuseon kokoelmiin? |
49 |
|
|
|
Eetu Iston Hyökkäys on vuosien varrella kiertänyt vierailuilla taidemuseoissa eri puolilla Suomea, mutta tutkimistani lähteistä en löytänyt mainintaa siitä, että taulu olisi pysyvästi kuulunut kuin Kansallismuseon kokoelmaan.Isto toi Berliinissä maalaamansa taulun Suomeen syksyllä 1899. Se esiteltiin ensimmäisen kerran salaisessa näyttelyssä Helsingissä. Vuonna 1900 taulu oli Alatornion pappilassa Iston maalatessa kirkkoherra Johannes Granön muotokuvaa. Venäläiset santarmit saivat vihiä taulun olinpaikasta, mutta ennen kuin nämä ehtivät paikalle, olivat kirkkoherran pojat kuljettaneet taulun Haaparantaan. Kun maalausta ei enää voitu tuoda Suomeen, myi Isto sen arpajaisissa. Taulun voittanut helsinkiläisrouva ei kuitenkaan uskaltanut... |
Onko olemassa kirjoja, jotka kertovat TARINAN muodossa/jossa kerrotaan jonkin verran TARINAN muodossa suomen sortokaudesta/kausista ja/tai venäjästä tuohon… |
129 |
|
|
|
Sortovuosiin (1899-1905 ja 1908-1917) sijoittuvia romaaneja ovat esimerkiksi:
Eino Leino: Routavuositrilogia (sis. teokset Tuomas Vitikka, Jaana Rönty, Olli Suurpää 1906-1908) https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_17239
Santeri Alkio: Keisaririkos : kuvausjakso 1890-luvulta (1923) https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_28771
Joel Lehtonen: Sorron lapset (1923) https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_56249
Artturi Leinonen: Imarinmaa (1952) https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_19182
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1959-1962) https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_41675
Aukia, Manninen, Maesterton & Maesterton: Hovimäki 5 : Päin nousevan Suomen... |
Minua kiinnostaa sortovuosista tehty tutkimus, ja etenkin tutkimukset siitä, mitä ilmaisuja aikalaiset käyttivät tuon ajan teksteissä. Mitä kirjoja tai… |
1353 |
|
|
|
Sortovuosista on Suomessa kirjoitettu paljon sekä historiallisesta että yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja monissa teoksissa varmasti viitataan myös aikalaisten kirjoittamiin teksteihin ja ilmauksiin.
Tässä on listaa sortovuosia käsittelevistä tietokirjoista ja tutkimuksista:
Ala, Juha - Suomi-neito ja suojelusikä : sortovuosien psykohistoriaa (Gaudeamus, 1999)
Jussila, Osmo - Suomen suuriruhtinaskunta : 1809-1917 (WSOY, 2004)
Kansa kaikkivaltias : suurlakko Suomessa 1905 (Teos, 2008)
Klinge, Matti - Keisarin Suomi (Schildt, 1997)
Kolu, Ere - Aktivisti : salaista sotaa Venäjän varjossa (Tammi, 2005)
Kuriton kansa : poliittinen mielikuvitus vuoden 1905 suurlakon ajan Suomessa (Vastapaino, 2009)
Laine, Jermu - Mistä on vaiettava... siitä... |
Teen tutkimusta Turun Sanomien toiminnasta vuosina 1905 - 1915. Mistä löydän tuoreimmat tutkimukset aiheesta, lehdistön historiasta sortovuosilta, ja millä… |
1356 |
|
|
|
Lehdistöhistoriaa käsitteleviä teoksia löytyy esimerkiksi Turun ja lähialueiden kirjastojen Vaski-tietokannasta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1317367334&ulang=… käyttämällä laajaa hakua ja hakemalla asiasanoilla lehdistö ja historia ja suomi. Voit kokeilla myös hakua sanomalehdet ja historia ja suomi, tai pelkästään asiasanahakua Turun sanomat.
Lehdistöhistoriaa Suomessa 1905 - 1915 käsittelevät mm. seuraavat teokset:
Pietilä, Jyrki: Kirjoitus, juttu, tekstielementti (2008)
Suomen lehdistön historia (1988)
Tommila, Päiviö: Sanomia kaikille : Suomen lehdistön historia (1998)
Turun historiallinen arkisto 28 (1973)
Turun Sanomien historiaa käsittelevät mm. seuraavat kirjat:
Kalpa, Harri: Sanansaattajana Auran... |
Mitä olivat ne lakipykälät, joiden perusteella ns. kenttäoikeudet langettivat kuolemantuomioita punaisille v. 1918? |
1225 |
|
|
|
Suomen suuriruhtinaanmaan asetuskokoelma N:o 73 on nimeltään "Keisarillisen Suomen Senaatin päätös sotajoukkojen hallinnosta sodassa ja linnoitusten hoidosta Armollisimmasti vahvistettujen asetusten sekä sotatilassa oleviksi julistettuja paikkakuntia koskevain Säännösten julkaisemisesta". Päätös on annettu 13.11.1909. Valkoinen armeija laati omat ohjeet, jotka perustuivat tähän asetukseen. Päätöstä ei ole eduskunta hyväksynyt toisen sortokauden takia. Tampereen valtauksen jälkeen valkoinen armeija otti käyttöön tämän asetuksen Vaasan senaatin vastustuksesta huolimatta
|
Olen kiinnostunut Venäjän historiasta, ja varsinkin Venäjän tsaarista Nikolai II:sta ja hänen perheestään. Voisitteko kertoa, mitä kirjoja voisin lukea, jotta… |
1945 |
|
|
|
Nikolai II:sta on saatavissa lukuisia kirjoja kirjastoissa. Alla on luettelo kirjoista, jotka
käsittelevät Venäjän keisareita ja heidän perheitään:
Cowles, Victoria: Romanovit: koko Venäjänmaan keisarit, 1972
De Jong, Alex: Rasputin ja hänen aikansa, 1984
Essad Bey: Nikolai II, 1936
Massie, Robert K: Nikolai ja Aleksandra. 2 p, 1987
Massie, Robert K: Romanovit: keisariperheen viimeinen luku, 1996
Radzinski, Edvard: Viimeinen tsaari: Nikolai II:n elämä ja kuolema, 1992
Tuomi-Nikula, Päivi: Keisarit kesälomalla Suomessa, 2002
Vassili, Paul: Keisarihovista kulissien takaa, 1917
Warner, David: Venäjän tsaarit, 2002
Virubova, Anna: Anna Virubova – keisarinnan hovineiti, 1987
Seuraavat teokset kuvaavat laajemmin Suomen autonomista asemaa Venäjän... |