punkit

11 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–11.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Vihannespunkin torjunta 2832 14.6.2019 Kirjallisuudessa vihannespunkin torjuntaan suositellaan esimerkiksi petopunkkeja. Toinen vaihtoehto on sumuttaa kasveja (etenkin lehtien alapuolia) vedellä, koska vihannespunkki ei menesty hyvin kosteassa ilmassa. Wikipedia-artikkelin mukaan vihannespunkeista voi olla vaikea päästä eroon, jos niitä on paljon ja ne ovat jo ehtineet kutoa seittiä. Onkin suositeltavaa tutkia kasveja ja etenkin lehtien alapuolia suurennuslasilla jo ennen kuin seittiä ilmestyy, eristää vihannespunkkien valloittama kasvi muiden joukosta mahdollisimman pian ja ryhtyä torjuntatoimiin jo ennen kuin punkkien määrä lisääntyy liikaa. Kasvihuoneessa myös lämpötilan laskeminen vaikeuttaa punkkien selviytymismahdollisuuksia. Teepuuöljyn käytöstä vihannespunkkien...
Luonnossa kaikella on oma paikkansa ja tehtävänsä kokonaisuuden osana. Onko punkeista mitään hyötyä? Tuntuvat olevan pelkästään harmillisia/vaarallisia… 7092 5.3.2018 Punkkeja tunnetaan maailmanlaajuisesti kymmeniä tuhansia lajia. Suomessakin tiedetään olevan noin 1500 punkkilajia, joista vain muutama on ihmisen kannalta harmillinen. Valtaosa punkkilajeista on mikroskooppisen pieniä, ja ne ovat ekosysteemien toiminnan kannalta tärkeitä, esimerkiksi toimivat kuolleen orgaanisen aineksen hajottajina. Jos kuitenkin viittaat ihmiselle haitallisiin lajeihin kuten puutiaiseen, on silläkin oma ekologinen lokeronsa. Puutiaiset ja muutkin punkit ovat monien hyönteisten ja pikkupetojen ravintoa. Verta imevillä loispunkeilla on toinenkin tehtävä ekosysteemien toimintojen tasapainottamisessa. Ne vaikuttavat eläinpopulaatioiden kokoon karsimalla isäntäeläimiä hieman samaan tapaan, kuin pedot verottavat kantoja....
Minua on kerran purrut punkki, jonka seurauksena sain kasvohermohalvauksen, joka toki meni ohi. Onko totta että olen näin ollen suojassa punkeilta ja… 1145 13.6.2013 Saaristolääkärit-sivuston mukaan puutiaisaivokuumeen eli TBE-viruksen alkuvaiheen tautimuotoon sairastuneet saavat elinikäisen immuniteetin tuohon virukseen, eli eivät sairastu siihen uudelleen. Toiseen punkkien levittämään tautiin Borreliaan sen sijaan ei synny immuniteettia, eli siihen voi sairastua uudelleenkin. Täältä lisää tietoa: http://www.saaristolaakarit.fi/punkkibussi/taudit
Olen kysellyt aikaisemminkin siitä, olisiko Aristoteles kutsunut punkkeja "disgusting parasitic animals" -termillä, ja selvästikään ei ole, kuten ei myöskään… 1746 21.7.2011 Homeros-johtolanka ei ikävä kyllä vie kovin pitkälle. Kirjastollamme on saksalainen Homeroksen teosten sanakirja (ks. http://www.helmet.fi/record=b1673944~S9*fin ) Kirja toteaa nimenomaan, että sana kynoraistes esiintyy Homeroksella ainoastaan yhdessä kohdassa. Tämä kohta on Odysseian 17. laulu, säe 300. Siinä Odysseus näkee, että hänen vanhan koiransa turkki on täynnä ”eläväisiä”, kuten Otto Manninen kääntää. Myös H. A. Pagenstecher, josta tulee puhe jatkossa, mainitsee punkkitiedon historiassaan Homerokselta vain tämän yhden kohdan. Sen sijaan lausuman ”a disgusting parasitic animal” jäljet näyttävät johtavan Saksan maalle. 1900-luvun alussa Amerikassa ilmestyi moniosainen punkkeja koskeva tutkimus. Sarjan viimeinen osa,...
Sainkin jo vastauksen ensimmäiseen kysymykseeni ja vastasin lisäkysymyksillä vastaajalle, mutta koska en ole varma kuinka palvelunne toimii, laitan varmuuden… 1171 14.7.2011 Katselin Internet-sivuja, joilla kerrotaan, että Aristoteles käytti punkeista ilmausta ”disgusting parasitic animals”. Ihmettelin, miksi sivuilla ei kerrota, mistä punkkisitaatti on peräisin. Pari kirjoittajaa viittaa ylimalkaisesti Aristoteleen teokseen Historia animalium. Historia animalium on verkossa helposti selatta-vassa muodossa (yhtenä dokumenttina). Haravoin tekstiä hakufunktion avulla, mutta en löytänyt ilmausta ”disgusting parasitic animal” tai edes mitään sinne päin. Teoksensa kirjassa V Aristoteles kirjoittaa lyhyesti syöpäläisistä, myös punkeista. Mutta hänen tekstinsä on täysin neutraalia. Don R. Arthur sanoo mielestäni nimenomaan, että ilmaus ”disgusting parasitic animal” kuuluu Teodoros Gazalle, kun hän kirjoittaa: ” …...
Olen useita kertoja nähnyt viitattavan että Aristoteles olisi sanonut "ticks are disgusting parasitic animals" (esim. http://www.medscape.com/viewarticle… 1055 11.7.2011 Tätä on kysytty ennenkin joitakin vuosia sitten, mutta vastausta ei löytynyt silloin eikä löytynyt nytkään. Kaksitoistaosaisen englanninkielisen kirjasarjan The works of Aristotle hakemistossa ainoa viite punkkeihin oli Historia animaliumin ’The tick is generated from couch-grass,’. Parasiitti-hakusanat eivät myöskään tuottaneet sopivaa sitaattia. Lukemattomilla nettisivuilla todellakin esiintyy tuo kysytty pätkä, usein niin että ensin siteerataan edellä mainittua Historia animaliumin lausetta ja sitten lisätään, että Aristoteles myös sanoi punkkien olevan inhottavia loisia. Sitä ei koskaan kerrottu, mistä Aristoteleen teoksesta jälkimmäinen lause on peräisin.
Asumme Espoossa ja sisälle 1. krs tuli läpikuultavia pieniä n. 2-3mm hyönteisiä , runsaasti. Suurennuslasilla katsoen 4 paria jalkoja. Borrelioosin… 1692 22.5.2010 Punkki on nymfivaiheessa n. 1-1,5 mm:n kokoinen ja toukkavaiheessaan vain 0,3-0,5 mm. Kuva nymfipunkista löytyy ainakin täältä: http://www.exspot.fi/punkit/yleista.asp Kuvia ja tietoa kirvoista ja muista hyönteisistä ja ötököistä esim. täältä: http://www.luonnossa.net/Hyonteiset/
Voiko Yhdysvalloissa (Floridan osavaltiossa lähinnä) altistua punkin puremalle, jos on esimerkiksi telttailemassa. 1096 19.5.2010 Kyllä voi. Joidenkin punkkien aiheuttama tauti, Lymen borrelioosi, on saanut nimensäkin amerikkalaisen Lymen pikkukaupungin mukaan. Lymen kaupungin asukkailla esiintyi 1970-luvulla runsaasti nivelreuman kaltaista tautia, jonka aiheuttajaksi osoittautuivat alueen punkit. Tietoa tästä Punkkinetin kautta: http://www.punkki.net/artikkelit/lymenborrelioosi.html http://www.punkki.net/index.html Floridan alueen punkeista löytyy tietoa esimerkiksi täältä: http://www.wildflorida.com/articles/Ticks_in_Florida_Deer_Tick.php
Mikä tauti vaivaa koivua, jonka lehdillä on laajoja punaisia alueita? Mikä tämä tauti on? Miten sitä voi torjua? Tarttuuko helposti muihin puihin? 2866 15.6.2009 Todennäköisesti aiheuttaja on koivunpunanukkapunkki, joka aiheuttaa koivun lehdille punaista nukkaa (lähde: Uotila, Antti: Metsätuhojen tunnistus ja torjunta). Internetistä Metlan sivulta löytyy myös hyvä kuvaus kyseisestä taudinaiheuttajasta http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/erlong-n.htm
Olisko Aristoteles sanonut, että punkit ovat vastenmielisiä parasiittieläimiä? Googletettu on. Löytyy artikkeli jossa Aristoteles mainitaan syyhypunkin… 1178 5.1.2004 Emme valitettavasti löytäneet mitään viitettä kyseiseen sitaattiin. Englanninkielisiltä sivuiltakaan ei löytynyt parempaa tietoa. Punkit ovat vaivanneet ihmisiä kautta historian ja niiden olemassaolosta oltiin tietoisia jo muinaisessa Egyptissä. Aristoteles (384–322 eKr.) tunsi syyhypunkin ja hänen teksteissään esiintyy kuvauksia kyseisestä loiseläjästä. Aristoteleen tuotannon hyvin tunteva tutkija voisi mahdollisesti neuvoa lähteen/vastata kysymykseesi. Linkit: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/punkit.html http://www.saunalahti.fi/arnoldus/scabies.html http://www.sel.barc.usda.gov/acari/content/watermite/rotate.html http://www.mic-d.com/gallery/brightfield/ http://library.thinkquest.org/20510/english/schad/scabi.htm?tqskip1=1 Kirjat:...
Löytyykö suomenkielistä tietoa punkkien levittämästä babesia-eliöstä ja sen aiheuttamista sairauksista? 1524 29.11.2000 Babesiat ovat alkueläimiä, jotka ovat läheistä sukua malariaa aiheuttaville Plasmodium-loisille. Babesia-loisia esiintyy useilla eläinlajeilla, mm. karjaeläimillä, joista ne voivat punkkien välityksellä siirtyä ihmiseen ja aiheuttaa babesioosin (eli piroplasmoosin). Suomessa babesioosia ei ole esiintynyt. Babesioosista kerrotaan lyhyesti Punkki.netistä löytyvässä Jarmo Oksin artikkelissa http://www.punkki.net/art2_muut.html . Teoksessa Infektiotaudit (2. uud. p. 1998, toim. Eskola, Huovinen ja Valtonen) on Hannu Kyrönsepän artikkeli Malaria ja babesiaasi, s. 551-556. Myös teoksessa Lääketieteellinen mikrobiologia (8. uud. p. 1998, toim. Tiilikainen, Vaara ja Vaheri) on lyhyesti kerrottu babesioosista.