| Onko niin, että Yhdysvaltain presidentti ei saa ajaa autoa virka-kautensa päätyttyäkään ja jos, kuinka kauan näin on ollut? |
357 |
|
|
|
Autoilu yleisillä teillä on yksi niistä asioista, jotka Yhdysvaltain entisiltä presidenteiltä on kielletty - yksityisalueilla he kyllä saavat autoilla niin paljon kuin mieli tekee. Tätä koskeva säädös annettiin pian John F. Kennedyn salamurhan jälkeen. Viimeinen yleisessä liikenteessä itse autoaan ajanut Yhdysvaltain presidentti on Lyndon B. Johnson.
Lähde:
Elizabeth Yuko, 6 things former presidents aren't allowed to do after leaving office |
| Milloin Urho Kekkonen kävi viimeisen kerran Suomen ulkopuolella? Häntähän ei nähty enää julkisuudessa presidentin virasta eroamisen jälkeen, mutta jäikö… |
2188 |
|
|
|
Kekkonen on viimeisen kalastusretkensä jälkeen tuskin enää ollut matkustuskunnossa. Lääkärit olivat suositelleet Kekkoselle jo Islannin-matkasta luopumista, ja itsekin hän oli hyvin vastentahtoinen lähtemään. Hän olikin matkan aikana jo siinä määrin sairas ja huonovointinen, että halusi keskeyttää retken ja palata kotiin. Toisena kalastuspäivänä presidentti otti yhteyttä lääkintäneuvos Rikhard Sotamaahan, yhteen läheisimmistä ystävistään, ja pyysi tätä hakemaan hänet takaisin Suomeen. Presidentin matkaseurue kuitenkin pidätteli Kekkosta Islannissa ja esti tämän toiveen täyttämisen, koska matkan keskeyttäminen olisi aiheuttanut kiusallisia selityksiä niin kotimaassa kuin naapureissakin.
Kekkosen sairaus, yleinen... |
| Kun Suomen presidentti poistuu virastaan, saako hän automaattisesti ns. presidentti-eläkkeen? |
408 |
|
|
|
Suomessa Presidentti saa eläkkeen toimittuaan virassa 6 vuotta tai pidempään.
https://www.presidentti.fi/presidentin-toimi/palkkio-ja-elake/
|
| Millaiset valtaoikeudet on Botswanan presidentillä? |
488 |
|
|
|
Hei,
Botswanan perustuslain mukaan maan presidentti käyttää maassa toimeenpanovaltaa, on maan asevoimien päällikkö ja maan lainsäädäntövaltaa käyttävän kansalliskokouksen jäsen. Presidentillä on esimerkiksi myös valtuudet nimetä sekä erottaa tiettyjen virkojen haltijoita.
Tarkempia yksityiskohtia Botswanan presidentin valtaoikeuksista voit lukea maan perustuslaista jonka löydät esimerkiksi täältä: https://www.constituteproject.org/constitution/Botswana_2016?lang=en
Maan lainsäädäntöön hieman laajemmin voit sen sijaan tutustua esimerkiksi sivustolta: http://www.elaws.gov.bw/ vaikkakaan kyseistä sivustoa ei ole päivitetty aivan viime vuosiin asti. |
| Onko tietoa, mikä on Vladimir Putinin tutkinto tai oppiarvo? |
1641 |
|
|
|
Vladimir Putinista kertova Wikipedia-artikkeli perustaa tietonsa pitkälti The New York Times -lehden toimittajana työskennelleen ja myös Moskovasta raportoineen toimittaja Steven Lee Myersin kirjaan Uusi tsaari : Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä (The New Tsar: The Rise and Reign of Vladimir Putin). Artikkelin mukaan Putin on opiskellut Leningradin valtionyliopistossa oikeustiedettä, mutta kesken neljännen vuosikurssin hän liittyi KGB:hen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Putin
Enempää tietoa hänen mahdollisista tutkinnoistaan emme löytäneet. |
| Voiko Presidentti palata rivikansanedustajaksi presidenttikauden loputtua? |
479 |
|
|
|
Hei,
presidentti voi virkakautensa jälkeen hyvin asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin ja tulla valituksi kansanedustajaksi. Näin on tapahtunutkin. Itsenäisen Suomen ensimmäinen presidentti - K.J. Ståhlberg - valittiin kansanedustajaksi vuonna 1930. Viisi vuotta sen jälkeen, kun hän oli lopettanut virkakautensa presidenttinä.
Tämä on mahdollista, koska perustuslaissa presidentin viran aikaisempaa hoitamista ei ole katsottu esteeksi vaalikelpoisuudelle. Perustuslain mukaan kaikki eivät toki voi asettua vaaleihin ehdokkaiksi, kuten esimerkiksi sotilasvirassa olevat henkilöt, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet tai oikeuskansleri. Presidentin tehtävän aiempi hoitaminen ei kuitenkaan muodosta estettä... |
| Kuinka monta kertaa ja milloin on ollut niin, että elävistä Yhdysvaltain presidenteistä istuva on ollut vanhin? |
360 |
|
|
|
Tähän ei löytynyt suoraa vastausta. Kysymys sopisikin tietokilpailuun. Vastauksen voi selvittää oheisen Wiki-taulukon avulla:
https://en.wikipedia.org/wiki/Living_presidents_of_the_United_States
Siinä on listattu kronologisesti samanaikaisesti elossa olleet presidentit .Tarkastelukohtina ovat presidentin viran vastaanottohetket sekä presidenttien kuolinpäivät. Henkilönimien linkeistä pääsee katsomaan kunkin elinvuodet, mutta helpompaa lienee avata vierelle taulukko, johon on koottu presidenttien kuolinpäivät ja ikä tuolloin:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_presidents_of_the_United_States_b…
Kysymyksen kuvaama tilanne oli esimerkiksi Reaganin kaudella 1980-luvulla. |
| Miten Yhdysvaltain presidentin virka-auto ja muut autosaattueessa käytetyt autot tuodaan esim. Suomeen, kuten esimerkiksi viime vuonna Helsingin… |
660 |
|
|
|
Yhdysvaltain presidentin autosaattueessa käytettävät autot kuljetetaan kohdemaihin ilmavoimien rahtikoneilla. Trumpin viimevuotisen Helsingin-vierailun aikana julkaistujen lehtijuttujen perusteella saattueeseen tarvittavat 26 autoa saapuivat Suomeen jo muutamaa päivää ennen presidentin vierailua. Ison ajoneuvovalikoiman kuljettamiseen soveltuvan amerikkalaisen Boeing C-17 Globemaster III -koneen esimerkiksi raportoitiin laskeutuneen Helsinki-Vantaan lentoasemalle tiistaiaamuna 10. heinäkuuta. Jo tätä edeltävinä päivinä kentällä oli vieraillut tavallista enemmän amerikkalaiskoneita. Trumpin itsensä oli määrä saapua sunnuntaina 15. päivä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005754709.html
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/... |
| Kuinka monta kertaa Yhdysvaltain presidentinvaalit on voittanut pitempi ehdokas ja kuinka monta kertaa lyhyempi? |
293 |
|
|
|
Presidenttien tai presidenttiehdokkaiden pituudet eivät välttämättä ole tiedossa, joten asiaa ei pysty selvittämään. |
| Kuka on Yhdysvaltain presidenteistä tunnetuin? |
457 |
|
|
|
Lienee aika mahdotonta määrittää, kuka Yhdysvaltojen presidenteistä olisi maailmanlaajuisesti tunnetuin. Tunteminenkin on hankala määritelmä: riittääkö, että nimi tunnistetaan Yhdysvaltojen presidentiksi, vai pitäisikö hänestä tietää myös jotakin?
Tein jonkinlaiseksi suuntaa antavaksi kokeeksi Google-hakuja Yhdysvaltojen presidenteistä John F. Kennedyyn asti, ja otin mukaan myös George Washingtonin. Hakutuloksia tuli tällaisia määriä:
Donald Trump 424 000 000 tulosta
Barack Obama 172 000 000 tulosta
George W. Bush 59 200 000 tulosta
Bill Clinton 32 800 000 tulosta
George H. W. Bush 50 100 000 tulosta
Ronald Reagan 24 600 000 tulosta
Jimmy Carter 11 500 000 tulosta
Gerald Ford 3 100 000 tulosta
Richard Nixon 13 600 000 tulosta... |
| Milloin Risto Ryti olisi aloittanut presidenttinä, jos Kyösti Kallio ei olisi kuollut 19.12.1940? |
801 |
|
|
|
Kyösti Kallion kuolemalla ei sanottavasti ollut vaikutusta Rytin presidenttiyden alkamisajankohtaan. Vaalia varten annetussa poikkeuslaissa säädettiin, että sen nojalla valitun presidentin toimikausi "kestää sen ajan, mikä nykyisen presidentin toimikaudesta on jäljellä", eli käytännössä Rytistä tuli presidentti vaalituloksen selvittyä. Virallisesti Rytin oli tarkoitus astua virkaansa lauantaina 21.12. ja tällöin tasavallan uusi presidentti antoikin hallitusmuodon edellyttämän juhlallisen vakuutuksensa eduskunnan juhlaistunnossa. Ennen Rytin vakuutusta eduskunnan puhemies Väinö Hakkila luki tässä tilaisuudessa esitettäväksi tarkoitetun Kallion laatiman jäähyväistervehdyksen.
Kyösti Kallio oli terveyssyistä... |
| Mitä kieliä Donald Trump puhuu englannin lisäksi? |
1691 |
|
|
|
Kielitaitoisesta perheestään huolimatta Donald Trump puhuu käytettävissä olevien lähteiden perusteella ainoastaan englantia. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä: vuonna 2006 toteutetun General Social Survey -tutkimuksen mukaan vain noin neljännes (23,9%) englantia äidinkielenään puhuvista amerikkalaisista osaa jotakin toista kieltä, ja Yhdysvaltain presidenttienkin joukossa useiden kielien taitaminen näyttää olevan enemmän poikkeus kuin sääntö. Kielitaitoisimmat amerikkalaispresidentit ovat olleet John Quincy Adams (ranska, hollanti, venäjä, latina, kreikka ja saksa) ja Thomas Jefferson (ranska, italia, latina, kreikka ja espanja).
https://www.cheatsheet.com/culture/presidents-who-spoke-multiple-languages.html/... |
| Olen saanut ristiriitaista tietoa siitä, saako Suomen presidentti ajaa autoa vai ei. |
2195 |
|
|
|
Valtioneuvoston kansliasta ja presidentin kansliasta saatujen tietojen mukaan
- ministereiden vapaa-aikana tapahtuvaa autoilua ei ole rajoitettu.
- presidentti: missään ei ole kielletty presidentin autolla ajoa. Hän voi myös mennä muunkin auton kyytiin kuin virka-auton. Junalla matkustus ei vaadi erikoisvaunua. Presidentti voi ajaa autoa julkisella tiellä.
Tarpeen mukaan voitte kysyä asiaa suoraan tasavallan presidentin kansliasta, jonne sähköpostiosoite on kirjaamo@tpk.fi
|
| Mitä asioita Suomen tasavallan presidentti ei saa turvallisuussyistä tehdä? |
658 |
|
|
|
Tasavallan Presidentin tehtävistä on säädetty Suomen Perustuslaissa 73171999: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Tasavallan Presidentin kanslian verkkosivuilla on tietoa Presidentin toiminnasta: http://tpk.fi/Public/default.aspx Kyseisillä sivuilla ei ole vastausta esittämääsi kysymykseen. Jos haluat selvittää asiaa eteenpäin suosittelen, että olet asian tiimoilta yhteyksissä suoraan Tasavallan Presidentin kansliaan: kirjaamo@tpk.fi |
| Mitä tapahtuisi, jos joku presidentinvaalin ehdokkaista kuolisi? Siis jos hän kuolisi ennen vaalipäivää tai vaalipäivänä joko ennen kuin tulos on selvillä tai… |
1319 |
|
|
|
Vaalilaissa 2.10.1998/714 todetaan seuraavaa
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980714
Vaalimenettelyn uudelleen aloittaminen
143 § Presidenttiehdokkaan tai presidentiksi valitun pysyvä estyneisyys tai kuolema
Presidentin valitsemiseen on ryhdyttävä uudelleen niin pian kuin mahdollista, jos:
1) säädetyssä järjestyksessä asetettu ehdokas tulee pysyvästi estyneeksi tai kuolee ennen ensimmäisen vaalin vaalitoimituksen päättymistä;
2) toisessa vaalissa oleva ehdokas tulee pysyvästi estyneeksi tai kuolee ennen toisen vaalin vaalitoimituksen päättymistä; taikka
3) presidentiksi valittu tulee pysyvästi estyneeksi tai kuolee ennen kuin hän on ryhtynyt toimeensa.
... |
| Yhdysvaltain presidentin varahenkilöt |
867 |
|
|
|
Yhdysvaltain presidentin ja varapresidentin ollessa estyneitä korvaajana toimii kongressin alahuoneen puheenjohtaja. Mikäli tämä on estynyt, tehtävä siirtyy senaatin varapuheenjohtajalle. Hänen jälkeensä vuorossa ovat presidentin kabinetin jäsenet ennalta määrätyssä järjestyksessä: ulkoministeri, valtiovarainministeri, puolustusministeri, oikeusministeri, sisäministeri, maatalousministeri, kauppaministeri, työministeri, sosiaali- ja terveysministeri, asunto- ja kaupunkikehityksen ministeri, liikenneministeri, energiaministeri, opetusministeri, veteraaniasiainministeri ja kansallisen turvallisuuden ministeri.
United States Code, title 3, chapter 1, sec. 19: http://uscode.house.gov/browse/prelim@title3/chapter1&edition=prelim |
| Onko presidentti koskaan kieltäytynyt allekirjoittamasta lakia? Olisiko Sauli Niinistö voinut niin tehdä tämän kyykytyslain kohdalla, jos hän juristin… |
4560 |
|
|
|
Eduskunnan sivuilta löytyy hyvä kaavio lain valmistelusta.
http://lainvalmistelu.finlex.fi/
Presidentti voi jättää (ja on joskus jättänytkin) lain hyväksymättä ja silloin se palaa takaisin edellisiin valmisteluasteisiin.
http://lainvalmistelu.finlex.fi/7-lain-vahvistaminen/#esittely
Vuodesta 2000 alkaen voimassa olleen peruslain 6. luvun 77 ja 78 §:n mukaan presidentti voi kieltäytyä vahvistamasta eduskunnan hyväksymää lakia. Tällaisessa tapauksessa presidentti voi pyytää laista lausunnon korkeimmalta oikeudelta tai korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Presidentin vahvistamatta jättämä laki palautuu eduskunnan käsittelyyn ja se voidaan siellä hyväksyä samansisältöisenä. Tällöin laki tulee voimaan ilman presidentin vahvistusta.... |
| Urho Kekkosen muistelmissa presidentti on kyselly: Kyselin hänen elämäänsä ja hän vastasi, että koko elämänsä ajan häntä on "puulängiksi ajettu". Mitä… |
646 |
|
|
|
En onnistunut löytämään yhtään mainintaa kyseisestä sanonnasta. Koska länget ovat työvajaiden osa joka välittää vetovoiman vedettävään kuormaan, voisi päätellä sanonnan viittaavan siihen että henkilöä on pyritty saamaan jonkinlaiseen välittäjän rooliin.
Kuva puisista längistä: http://www.kantapuu.fi/objectinfo.php?id=290913&image_id=334486&viewimg…
|
| Mikä/mitkä olivat presidentti Mauno Koiviston yksityiset henkilöautot ? |
1400 |
|
|
|
Mitään kattavaa luetteloa Mauno Koiviston omistamista yksityisautoista oli mahdotonta löytää. Myöskään kovin monia mainintoja hänen omistamistaan yksityisautoista ei löytynyt (virka-autoista löytyi enemmän tietoa).
Tässä kuitenkin pari löytämäämme mainintaa, joista ilmenee, että ainakin vaaleansininen Saab 900 turbo -malli oli pitkään Mauno Koiviston luottoautona yksityisajoissa:
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705122200135163_u0.shtml
http://www.iltalehti.fi/autot/201603160135956_au.shtml
http://www.ts.fi/teemat/auto+ja+liikenne/130454/Kotoisten+merkkien+kesa…
|
| Onkohan Yhdysvaltain presidentin vannomaa virkavalaa suomennettu? Jos on, mitenhän se kuuluu? Näitä pätkiä tarvitsisin: "I do solemny swear, that I do… |
1027 |
|
|
|
Amerikan Yhdysvaltain perustuslaki, johon presidentin virkavala sisältyy, löytyy kokonaisuudessaan suomennettuna esimerkiksi Ari Helon kirjasta Yhdysvaltain demokratian synty : unionin idea ja amerikkalainen historiakäsitys (Gaudeamus, 2014).
Presidentin virkavalasta säädetään perustuslain toisen artiklan ensimmäisessä pykälässä: "Ennen virkaanastumistaan hänen on annettava seuraava vala tai vakuutus: 'Pyhästi vannon (tai vakuutan), että tulen uskollisesti hoitamaan Yhdysvaltain presidentinvirkaa ja parhaan kykyni mukaan säilyttämään, suojelemaan ja puolustamaan Yhdysvaltain perustuslakia.'"
|