Millainen sää oli oulussa 21.9.1963 |
34 |
|
|
|
Alla olevassa linkissä graafinen esitys Oulun lentoaseman säästä 21.09.1963:https://kilotavu.com/asema-paiva.php?aika=1963-09-21&asema=101786&kplpa… |
Oulun Plaanaojaan on pystytetty v. 1965 metalliset patsaat lentoon lähtevistä linnuista (Siivet). |
42 |
|
|
|
Oulun taidemuseon julkiset veistokset luettelossa kerrotaan Siivet teoksesta:"
Martti Tarvainen osallistui 1961 Siivet-veistoksella Oulu Osakeyhtiön kutsukilpailuun, jonka voitti Oskari Jauhiaisen Kiirastuli.
Kilpailu liittyi yrityksen 25-vuotisjuhlaan, jonka yhteydessä haluttiin muistaa talvi- ja jatkosodassa kaatuneita työntekijöitä. Voittanut Oskari Jauhiainen toivoi, että Tarvaisen Siivet sijoitettaisiin Ouluun, jossa oli tuolloin hyvin vähän julkisia veistoksia.
Veistokselle etsittiin pitkään sijoituspaikkaa; ehdolla olivat mm. Koskikeskus, Linnansaaren puisto ja Kaupunginojan suvanto Karjasillalla. Teosta ajateltiin erityisesti kaunistamaan Merikosken padon seutua. Veistoksesta teetettyjä pahvimalleja kokeiltiin eri... |
Missä Kastellissa sijaitsi Isterin puutarha. |
140 |
|
|
|
Isterin puutarha on sijainnut tiettävästi nykyisellä Emännänpolulla tai -tiellä noin sadan metrin päässä joesta. Jo 1920-luvulla on Oulunsuun kylään perustettu A. Renellin puutarha Isterin maalla.
Heli Suutari on tehnyt pro gradu -tutkielman Pohjoista puutarhanhoitoa. Oulun Puutarhayhdistys 1897 - 1997 ja puutarhanhoito Oulun seudulla (1997).
Lähde: Oulujokisten sata vuotta : entisen Oulun maalaiskunnan/Oulujoen kunnan historia 1865-1964 (Oulujoki-seura 1999) |
Montako 80-vuotiasta Oulussa |
117 |
|
|
|
Oulussa oli 31.12.2021 80-vuotiaita tai sitä vanhempia asukkaita 8 574.
Lähde: Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2021 |
Oulun Ainola kiinnostaa. Mitstä Anola on saanut nimensä? Onko nykyisestä rakennuksesta parempaa tietoa kuin Wikipediasta löytyvät? Mikä puu tai iso pensas on… |
227 |
|
|
|
Rakennuksen nimi on ollut Ainola jo silloin, kun kauppaneuvos Åströmin suku lahjoitti huvilan Oulun kaupungille vuonna 1910. Lahjoituksen ehtona oli, että rakennuksen tuli toimia kirjastona ja museona. Nimi Ainola periytyi myös puuhuvilan tilalle rakennetulle kivirakennukselle. Atte Kalajoki kertoo kirjassaan Totta ja tarua (2001), että Ainola on nimetty Hemming ja Maria Åströmin tyttären Hannan mukaan. Hän oli perheen ainoa lapsi - siitä siis nimi Ainola.
Museon edessä kasvava puu on ehkä saarnivaahtera.
Ainolasta voi lukea lisää näistä teoksista:Maija-Liisa Bäckström: Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistys r.y. 1896-1976 (1976)Kaarina Niskala: Hurmaavat Hupisaaret (2005)Anne Helaakoski: Ainola juhlii koko viikon. Kaleva 5.10.2011, s. 17. |
Asuin aikanani 1950-luvulla Tuirassa alueella, jota nimitettiin Matriitiksi. Isän Aliinatäti puolestaan asusti lähistöllä Port Artturissa. Mistähän nämä… |
747 |
|
|
|
Matriitiksi on kutsuttu Oulun Tuiran kaupunginosan aluetta. Nimen sanotaan tulleen siitä, kun alueen omakotitaloja (jotka on jo sittemmin purettu) rakennettiin, "pauke oli kuin Matriitin taisteluisa". Nimi Matriiti viittaa vuosina 1936-39 käytyyn Espanjan sisällissotaan. Paikan virallisempi nimi oli Kankaan omakotialue. Nykyään paikalla sijaitsee palvelutalo Caritas Matriiti.
Port Arthuriksi, Portartturiksi tai pelkästään Artturiksi on sanottu nykyistä Välivainion kaupunginosaa, joka on aikoinaan kuulunut kuitenkin Tuiraan. Nähtävästi asutusalueen lempinimi on tullut uutisissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa esiintyneestä Port Arthurin tukikohdasta.
Lähde: Ritva Toropainen: Oulun paikannimet - mistä nimet tulevat (2005).
|
Mikä oli Oulun kaupungin teatterin nais näyttelijän sukunimi ? Etu nimi oli Ritva ja aika oli 60 luvulla . Yhtä aikaa teatterissa näytteli Kaija Siikala ,Mauri… |
315 |
|
|
|
Teoksen Oulun Teatterinaiset ry 1958-1998 mukaan näyttelijä Ritva Numminen on näytellyt Oulun kaupunginteatterissa 1960-luvulla. |
Kuka on tehnyt Kenttätien kerrostalojen Reliefit Oulussa. |
200 |
|
|
|
Oulun Kenttätiellä sijaitsevien talojen ulkoseinissä olevat reliefit on tehnyt kuvanveistäjä Jorma Parkkari.
Lähde: RY Rakennettu ympäristö: Ainutlaatuinen kiinteistötaideilmiö Oulussa |
Mummilani sijaitsi Tuirassa kauppakujalla 1940-n. 1970 luvuilla. En mistään löydä sen nimistä katua tai kujaa. Mummila sijaitsi valtatien radan puoleisella… |
610 |
|
|
|
Kauppakujaa ei ole enää Tuirassa, vaan siinä paikalla on nykyään Caritas Matriitti. Kauppakujalla olleista puutaloista löytyy kuvia ja taustatietoa Puu-Tuira Appreciation Society -nimisestä Facebook-ryhmästä. |
Mistä löytyisi ajankohtaista tietoa Oulun seudusta ja sen aluerakenteesta? |
99 |
|
|
|
Ajankohtaista tietoa Oulun seudusta löytyy esimerkiksi Oulun kaupungin sivuilta ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Myös valtion ympäristöhallinto ja Pohjois-Pohjanmaan liitto julkaisevat aluetta käsitteleviä julkaisuja. |
Onko missään kirjojen välissä Hietasaaren huviloista tietoutta edesmenneitten Martta ja Niilo Oulasvirran huvilakodistaan. Joskus 1975 luvulla se ainaki oli… |
493 |
|
|
|
Toppilansalmi - Hietasaari. Rakennusinventointi 1992 -julkaisussa (Oulun kaupunki, sarja A 109/1992) mainitaan osoitteessa Vaaskiventie 1 sijaitseva huvila, jonka on rakennuttanut oululainen merikapteeni ja joka on myöhemmin siirtynyt Oulasvirran suvun omistukseen. Nykyisin rakennus on tiettävästi kaupungin omistuksessa ja se on saanut huonon kuntonsa vuoksi purkuluvan.
Huvilan runko-osat ovat vuodelta 1878. Lisärakennus on valmistunut 1920. Rakennusinventoinnin mukaan "Hirsirunkoinen, kiviperustuksien päällä oleva huvila on ulkoa vuorattu ja maalattu punamullalla. Rakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäiset piirteensä ja kerroksellisen rakenteensa."
Erinomaisen katsauksen vanhaan oululaiseen huvilakulttuuriin saa Kaarina Niskalan... |
Mihin on ensimmäöiset teatteri ja musiikki esitykset oulun soiko lipun ostaa jo aiemmin kuin viikkoa enne. Yritin etsiä Outin avulla, mutta outi ei pelannut. |
206 |
|
|
|
Verkkokirjastosta asiasanalla kausikortit, kausikortit löytyvät https://uusiakkuna.oulunkaupunki.fi/Toimiala/Sivistysjakulttuuripalvelu… . Klikkaamalla kausikortin nimeä löydät tarkempia tietoja.
Teatteriesitysten päivät:
Vihainen leski:
pe 10.1. klo 19.00
la 25.1. klo 19.00
la 1.2. klo 19.00
la 8.2. klo 19.00
pe 14.2. klo 19.00
la 22.2. klo 19.00
la 7.3. klo 19.00
Kalenteritytöt:
pe 28.2. klo 19.00 (ennakkoesitys)
to 12.3. klo 19.00
to 19.3. klo 19.00
to 26.3. klo 19.00
to 2.4. klo 19.00
to 16.4. klo 19.00
pe 24.4. klo 19.00
to 30.4. klo 19.00
pe 8.5. klo 13.00
to 14.5. klo 13.00
Lisätietoa teatteriesitysten lipuista:
"Kortilla lunastettavat liput tulee hakea viimeistään esitysviikon tiistaina klo 17.00 mennessä.... |
Kuka koulussa päättää mitä on ruokana? |
492 |
|
|
|
Lähes kaikkiin kouluihin Oulussa toimittaa ruoat Oulun Serviisi, jonka palvelutuontantopäällikkö Pauliina Värttö (p. 050 3448635) vastaa ruokalistoista. Ateriatuotantosuunnittelija Jani Hirvonen laatii käytännössä ruokalistat. |
Kysymykseni liittyy Oulun historiaan. Äitini (nyt 87v) kertoo sisarensa syntyneen vuonna 1929 Sonnisaaressa. Olen lukenut, että Tuirassa avattiin… |
488 |
|
|
|
Kirjallisten lähteiden mukaan Oulun kaupungin ensimmäinen kunnallinen synnytyslaitos toimi Sonnisaaressa 1903-1926. Tämän jälkeen samoissa rakennuksissa toimi Mannerheimin Liiton paikallisosaston lastenseimi, joka siirtyi kaupungin haltuun 1927. Vuoteen 1929 Sonnisaaressa toimi "Koteja kodittomille lapsille" -yhdistys (Nyk. Pelastakaa Lapset ry. Mistään ei löytynyt mainintaa, että Sonnisaaressa olisi ollut synnytyksiä vuoden 1926 jälkeen. |
Omistan pienen seinälle kiinnitettävän naulakon missä on yläosassa teksti Eugen Ertman .Oulu ja alaosassa teksti Puhelin Nr.305. Kangaskauppa. Sähköosoite… |
366 |
|
|
|
Kauppias Ertmanista löytyy tietoa digitoidusta aineistosta https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu .
Sanomalehdissä on esimerkiksi seuraava artikkeli https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1226036?term=Euge… ja lisätietoja löytyy hakusanalla Eugen Ertman.
Aikakauslehdistä haettaessa löytyy Oulun osoitekalenteri vuodelta 1912, jossa on puhelinnumero 305 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1226036?term=Euge…
Teoksessa Hautala Kustaa: Oulun kaupungin historia 1918-1945 on maininta Nuorten naisten kristillisestä yhdistyksestä. Yhdistys on ostanut vuonna 1928 kauppias Ertmanilta talon Asemakadun ja Isonkadun kulmasta.
Kirjassa Snellman P.W.: Kertomus Oulun kauppaseuran ja Oulun kauppaiden eläkelaitoksen... |
Kuinka vanha on Oulun kaupunki ,onko 300 vuotta? Kuinka vanha on Tukholman kauupunki ? |
541 |
|
|
|
Oulun kaupungin perusti Kaarle IX. Kaupungin virallinen perustamispäivä on 8.4.1605. http://oulu.ouka.fi/oulu400/ . Tukholman kaupunki mainitaan asiakirjoissa 1252. http://bibblansvarar.se/sv/svar/hur-gick-det-till-nar-stockhol . |
Missähän Oulussa on 1780-luvulla ollut puutarhureita ja mistä heistä voisi saada tietoa? Esi-isäni, Ruotsin Strängnäsissä noin 1762 syntynyt Carl-Erik Altin… |
601 |
|
|
|
Oulun puutarhureista ja puutarhoista voi mahdollisesti löytyä tietoa Oulun historiaa käsittelevistä teoksista:
- Näsänen, Maija-Liisa: Owla - Oula - Oulu : kaupungin perustamisesta maailmansotiin / Maija-Liisa Näsänen. [Oulu] : Pohjoinen, 1998
ISBN 951-749-270-7
- Valkean kaupungin vaiheet : Oulun historiaa / toim. Kyösti Julku ; kirj.: Anja Allas...[ja muita] ; [julk.] Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys = Societas historica Finlandiae septentrionalis. [Oulu] ; Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 1987 - (Studia historica septentrionalia, ISSN 0356-8199 ; 13.) - (Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys. Studia Historica Septentrionalia, ISSN 0356-8199 ; 13.)
ISBN 951-95473-4-7
- Halila, Aimo.
Oulun kaupungin historia 2 : 1721-1809 /... |
1995-96 olin koulussa Ruotsin puolella ja silloin soi radiossa laulu, jossa mollattiin kaveria. En tietenkään muista senkään laulun sanoja, mutta jotenkin näin… |
952 |
|
|
|
"Ja tietä pitkin kulkee / köysi kainalossaan / hyvin musta mies / hyvin laihoilla jaloillaan."
Tämä tekstikatkelma on Tunnelbana Bröder -yhtyeen laulusta Hyvin musta mies. Laulun sävelsi ja sanoitti yhtyeen kitaristi-laulaja Tero Intonen.
Kappale on yhtyeen LP:ltä Soittajan kohtalo (julk. Oulun Elmu 1988, OELP001). Albumi julkaistiin vain vinyylilevynä. Levy on mahdollista tilata kaukolainaksi Outi-kirjastosta: https://koha.outikirjastot.fi/cgi-bin/koha/opac-detail.pl?biblionumber=…
Yhtye julkaisi 1995 cd:n Noitia ja merimiehiä, mutta Soittajan kohtalosta ei tehty cd-painosta. Bändin musiikkia ei myöskään ole Spotify-verkkopalvelussa.
Kysymykseen Ruotsissa soitetusta mollauslaulusta en tiedä vastausta, mutta ehkäpä joku muu tällä... |
Äitini syntyi 1917 Sonnisaaren synnytyslaitoksessa. Siitä ei mainita paljoa, mutta se toimi 1903 eteenpäin . Olisiko enemmän tietoa siitä ja onko se sama… |
894 |
|
|
|
Sonnisaaren synnytyslaitos perustettiin vuonna 1903 Oulun Sonnisaaren entiseen kolerasairalaan. Kauan synnytyssairaala ei tuossa rakennuksessa toiminut, vaan jo vuonna 1926 avattiin tilanahtauden vuoksi Tuiran synnytyslaitos.
Oulun Ainola-huvila ei ole sama rakennus kuin entinen synnytyslaitos. Ainola sijitsee Oulun Ainolassa eli Pakolansaaressa. Siellä on ollut monenlaista toimintaa, ja nykyään siellä sijaitsee Pojois-Pohjanmaan museo.
Alla linkkejä muutamiin lähteisiin, joissa on tietoa tästä synnytyssairaalasta ja Ainolasta:
http://www.katilo.fi/
http://kniexp.org/tuiranpuisto/tuiranpuisto.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hupisaarten_kaupunginpuisto
|
Näin radanvarressa hiukan Oulun eteläpuolella pylvään, jossa oli luku 735. Tarkoittaako se, että ko. kohdasta on 735 km Helsinkiin? |
932 |
|
|
|
Pylvästä näkemättä on vaikea sanoa, onko se nimenomaan kilometripylväs. Kilometrimerkissä on valkeapohjaiset kilvet. Merkki sijoitetaan kilometrien kasvusuuntaan katsoen ensisijaisesti radan oikealle puolelle.
Ratakilometrin pituus on yleensä noin tuhat metriä, mutta tähän on suuriakin poikkeuksia. Radan pituus on voinut muuttua rataoikaisujen ja raidemuutosten yhteydessä.
|